Ensimmäinen viikko kokonaisuudessaan

Tässä olis nyt ihan hirveästi asiaa. Kannattaa ehkä hieman valikoida. Vaikka noiden lihavoitujen sanojen mukaan, niissä tulee (ehkä?) ne kiinnostavimmat asiat..

25.3.2008

No niin. Täällä sitä ollaan. Ehjänä ja toimivan minijääkaapin onnellisena omistajana. Rinkkakin painoi vain vaivaiset 16,6 kg. Koneen laskeutuessa Berliiniin vaikutti perin lupaavalta – aurinko paistoi ja oli lämmintä. Kentällä syöksyin äkkiä lähimpään vessaan, joka sattui olemaan invasellainen. Sieltä en sitten löytänytkään sitä namiskaa, millä saisi vedettyä/painettua vessan. Ulkopuolella oli jonoa ja aloin hermostua ja iljetyksestä huolimatta yritin tökkiä ja vetää kaikkea mahdollista vähänkin ulkonevaa. Mitään ei tapahtunut, sain vain peiliä käännettyä. Lopulta käännyin lähteäkseni ja tsädäm, vessa vetäytyi kuin taikaiskusta. Tuijotin raivonsekaisin tuntein vihamielistä pönttöä hetken ennen kuin tajusin, että olin astunut lattialla olevan pyörylän päälle, joka laukaisi huuhtelumekanismin.

Valitettavasti vain myöhästyin kahdella minuutilla Magdeburgiin menevästä junasta ja kun tunnin odottelun jälkeen lähti seuraava juna, lunta tuli vaakatasossa. Välissä tuisku kuitenkin taukosi sen verran, että sain ihailla entisen Itä-Saksan maisemia. Parin tunnin junamatkan aikana ehdin nähdä myös tuhansia ja taas tuhansia Schrebergarteneita. Kun niistä oli silloin syksyllä puhetta, niin en minä käsittänyt, että niitä on oikeasti joka nurkassa (mm. rautatiesillan ja maantien väliin jääneellä muutaman metrin levyisellä maakaistaleella). Niitä siis oli Paljon. Päivää.

Magdeburgin rautatieasemalta etsiydyin kartatta ja neuvotta oikealle ratikkapysäkille ja lainkuuliaisena henkilönä tyrkytin kuskille kymppiä, jotta saisin lipun ostettua. Kuskilla ei ilmeisesti ollut tarpeeksi (tai ollenkaan) vaihtorahaa, koska hän käski minun vaihtaa rahaa etupenkissä istuvan vanhan tädin kanssa. Tässä kohtaa ymmärrykseni ylittyi. Tuijotin vuorotellen kuskia ja tätiä ja jäin vain paikoilleni seisomaan tekemättä yhtään mitään. Ratikka jatkoi kaikessa rauhassa matkaansa ja jossain kohtaa aloin miettiä, koska minun pitäisi jäädä pois. Ehdin miettiä asiaa useamman minuutin ja paniikki kasvoi kolossaalisiin mittasuhteisiin, kunnes koneellinen naisääni hälvensi huoleni. ”Nächste Haltestelle: Universität” Tässä kohtaa olin jo ehtinyt ärtyä kuskin vaihtorahattomuuteen ja syöksyin kolmen laukkuni kanssa etuovesta ulos maksamatta koko kyytiä. Oleskeluni Magdeburgissa alkoi siis vallan kunniallisissa merkeissä. Taidan liikkua kävellen siihen asti, että saan sen kortin, millä saa huruuttaa koko kesälukukauden niin paljon kuin vain ikinä jaksaa..

Kävin hakemassa asuntoni avaimet mukavalta vanhalta sedältä ja kun lopulta löysin oikean asuntolan täältä yliopiston kampukselta, menin luonnollisesti ensin väärästä ovesta sisään. Sieltä kuitenkin löysin uusia saksalaisia tuttavuuksia, jotka ovat kuulemma ihan vaihtareita varten olemassa, sekä astioita käyttööni. Astioista ei tosin ole vielä ollut hyötyä, sillä minulla ei ole mitään, millä pestä niitä. Heiltä sain myös kartan. Ja huojentavan tiedon siitä, että saan osallistua yliopiston puolen orientoiviin soveltuvin osin, koska tuolla Hochschulen puolella meillä ei ole yhtään mitään orientoivaa henkilöstöpulan vuoksi. Huomenna on siis tiedossa käytännön neuvoja, torstaina kaupunkikierros, perjantaina pub crawl ja sunnuntaina brunssi, jos vain jaksan lähteä mukaan.

Kämppä on aivan ok. Minulla on oma, valkoiseksi kaakeloitu vessa ja suihku ja ihan liikaa kaappitilaa – yllätysbonuksena myös oma jääkaappi. Huoneen lattia on samanvärinen kuin J:lla eli kukertavan oranssinrusehtava suoraan 80-luvulta, mutta minun lattiaani vain on terästetty kiekuraisilla tummemmanruskeilla kuvioilla! Kylläpä J:n sopii olla kateellinen nyt. ”Keittiö” on sitten hieman askeettisempi. Siellä on pöytä, lavuaari, liesi ja roskakaappi eri säiliöineen. Uunista ei ole tietoakaan. Kaventaa jonkin verran ruuanlaittomahdollisuuksia. Hyvästi, pakastepizzat! IKUSeilta sentään sain kattilan, mutta häätynee ostaa joku pieni paistinpannu, että voi syödä edes joskus jotain muuta kuin keittoa ja makaronia joka päivä.

Nakkasin matkatavarat huoneeseen, käväisin kaupassa ja tunsin itseni porvariksi ostaessani kamalan määrän rehuja ja etsiessäni vähärasvaista leikkelevaihtoehtoa. Mutta ah, tätä Saksan hintatasoa. Tyhjensin puoli kauppaa ja ostosten loppusumma oli 16,08 €. Tännehän voisi vaikka jäädä muutamaksi kuukaudeksi. Kauppareissun jälkeen iski Orpous. Pidin sitä loitolla tunnin verran purkamalla tavaroita ja kuuntelemalla mm. erästä tarkkaan valikoitua Tiëston musiikkikappaletta. Naispuolinen TT oli oikeassa, napillisissa tyynyliinoissa ei ole mitään järkeä. Pussilakanoiden yläpäästä puuttuvien reikien ongelman ratkaisin kynsisaksillani. Nyt minulla on mukavat kädenmentävät reiät pussilakanani yläpäässä. Minähän en sopeudu.

Kun olin asettautunut/levittäytynyt kämppääni, Orpous palasi. Eikö täällä oikeasti ole ketään muita? Jostain kuuluu kyllä puhetta, mutta mitään/ketään ei näy. Huomenna on sentään puoli kahdelta se info. Arvoin hetkisen, kehtaanko lähteä pimenevään Magdeburgin iltaan etsimään itselleni pyyhettä, mutta tylsyys voitti terveen järjen. Lähdin puolihämärässä lähes totaalisen autioon keskustaan. Kaukaisuudessa häämötti jo Münchenistä tuttu tavaratalo Karstadt, joten suuntasin sitä kohti. Tongin siellä iloisena puolisen tuntia alelaareja ja nyt olen yhtä myrkynvihreää kylpypyyhettä, tummanharmaata käsipyyhettä ja hiuslakkaa rikkaampi ja rahallisesti hiukkasen köyhempi. Päästessäni ulos ko. ostosparatiisista ulkona oli jo säkkipimeää ja keskusta oli, jos mahdollista, vielä hieman autiompi. Hipsin kiireesti kämpille epäilyttäviä hahmoja väistellen ja sen palavan roskiksenkin kiersin kaukaa. Vasta perillä huomasin, että olin unohtanut ostaa lakanan. Ikkunaverhoksi siis, koska Studentenwerk oli tarjonnut minulle upean ruskean sinkulakanan. Siis sen sellaisen, jonka reunaa kiertää kuminauha ja sen saa sinne patjan alle ja sitten se lakana ei liiku ja mikä sen nimi nyt olikaan. Apua, anyone?

Kummallisinta täällä on tähän mennessä ollut kaupunginosa nimeltä Alte Neustadt. Siis vanha uusi kaupunki. Aha. No, onneksi sen vieressä on Neu Neustadt eli uusi uusi kaupunki. Neue Altstadtia odotellessa.

Jaaha, kellokin alkaa olla puoli yhdeksän. Jospa sitä kokeilisi nukkua. Huomenna tarvitsen kuitenkin setä voimia että hermoja suuren ja mahtavan Saksalaisen Byrokratian kanssa. Minulla on mukavan kevyttä iltalukemistakin. Saksankielinen(!) dekkari, jossa frankfurtilainen poliisi jahtaa sarjamurhaajaa, joka lahtaa nuoria, nättejä tyttöjä ja puree niistä Epäilyttävistä Kohdista paloja. Hyvää yötä piltit.

26.3.

Johtuen siitä, että simahdin eilen illalla jo joskus yhdeksän jälkeen, heräsin aamulla klo 7.54 aivan äärimmäisen ylipirteänä. Astianpesuaineettomuuteni vuoksi jatkoin leipälinjalla ja lähdin sitten Elben rantaa pitkin kylille päin lakanasta haaveillen. Täällä on oikeasti jo kevät (sitä vain hieman latistaa ihan hillitön tuuli, joka kiskoo korvatkin päästä). Ruoho on vihreää ja kaupungin viherosastolla on pitänyt kiirettä, koska joka nurkalla näkyy orvokkeja ja narsisseja. Täällä on joka nurkalla myös patsaita. Mikä ihme siinä on? Ei ne ole edes järin hienoja.

Lopulta sain valokuvaushimoni tyydytettyä Elben rantamaisemien ja rumien patsaiden avulla ja siirryin keskustaan. Näin tuomiokirkon ja sen edustalla olevan aukion vieressä olevan ruman talon. Lähdin lähemmäs ottamaan kuvaa sen kummallisista sinikukertavista, etäisesti marmoria muistuttavista seinistä. Kauhistelin aikani kammottavaa arkkitehtuuria, kunnes silmiini osuin jotain vaaleanpunaista. Hundertwasserhaus! Ilmeisesti kyseessä on rakennus, joka jäi Friedensreich Hundertwasserin viimeiseksi. Olin nähnyt jossain kuvan ko. rakennuksesta, ja kuvittelin, että kyseessä on vain joku pieni vaaleanpunainen kerrostalontapainen. Ehei. Tämä vaaleanpunainen unelma oli koko korttelin kokoinen – Magdeburgin vihreä linnoitus. Jossain sen sisällä oli myös päiväkoti ja lasten leikkipaikka, ja tuijotin aikani jossain vihreiden rinteiden ja vaaleanpunaisten seinien välissä juoksevia, kiljuvia pikkulapsia. Otin myös n. miljoona valokuvaa puista, jotka kasvoivat ikkunoista sekä hassuista pylväistä ja söpöistä parvekkeista ja kaikesta muustakin mahdollisesta. Ich bin verliebt.

Kun lopulta maltoin irrottautua rakennuksen luota, jatkoin lakanan metsästystä ja suuntasin kirjakauppaan, josta ostin koko Saksan kattavan opaskirjan kympillä. Ei paha, kun ottaa huomioon, että maksoin koko Euroopan sisältävästä, suunnilleen yhtä paksusta oppaasta pari vuotta sitten lähes 40 euroa. Löysin myös kolmikerroksisen ostoskeskuksen, jossa oli paljon kiehtovia vaatekauppoja, mutta tällä kertaa pidättäydyin menemästä niihin. Jostain putiikista mukaani kuitenkin tarttui tiskiharja ja astianpesuainetta, joten tänään pystyin oikeasti tekemään ruokaakin. (Halvasta hintatasosta ja kaupan hyvästä valikoimasta huolimatta sain aikaiseksi vain makaronimässyä. Mmm..) Lopulta alistuin palaamaan kalliiseen Karstadtiin, mutta sieltäkin löytyi vain niitä helkutin sinkulakanoita. Tämä on kyllä sängyssään pyörivien luvattu maa. Mutta tavallista lakanaa ei löytynyt mistään. Tai no, yksi löytyi, mutta se oli kallis. Pitää ilmeisesti lähettää hätäkutsu Hildesheimiin J:lle, että ostaa IKEA-ekskursiollaan minulle lakanan. Pakko tuohon ikkunaan on jotain saada, jos se vaikka vähentäisi tätä askeettisuutta ja kaikumista.

Puoli viidestä eteenpäin minulla ei ole ollut mitään tekemistä. Arvon tässä juuri, uskaltautuisinkohan taas tuonne ulos pimeään, voisi käydä vaikka lähikaupassa katselemassa asioita. Ei ole edes mitään ostettavaa. Huoh. Laitoin jo valokuvat koneelle ja järjestelin niitä ja musiikkeja ja pelasin herttaa ja spider-pasianssia, mutta en saanutkaan siihen kulumaan loppuiltaa. Nyt kello on puoli kahdeksan ja hajoan tylsyyteen. Ikävä nettiä.

27.3.

Rakas päiväkirja,

tänään ostin kukan, tein ystävän ja kävelin n. 25 kilometriä. Seuraavaksi seikkaperäinen selostus siitä, kuinka en ole tänään osannut mitään kerrasta oikein.

Kammottavan työntäyteinen päivä. Koska olin taas kerran mennyt aikaisin nukkumaan, heräsin jo puoli kahdeksalta vakuuttuneena siitä, että tänään kohtaan Byrokratian ja järjestän asioitani. Lähdin liikkeelle ennen yhdeksän ja ajattelin hoitavani vakuutuksen varmistuksen ja biometrisen passikuvan ennen kymmentä, jolloin voisin maksaa vuokrani ja hoitaa vuokrasopimuksen kuntoon herra Bockin kanssa. Kävelin Stadtsparkasselle, koska ajattelin maksaa vuokrani siellä ja viedä sitten vain kuitit Bockille. Kun pääsin Sparkasselle asti, tajusin, etten tiedä, miten siellä pitää toimia (ja kysyä en tietenkään voinut), lähdin siis pois ja kiertelin ympäriinsä siinä toivossa, että löytäisin valokuvaamon. Jooei. Löysin myös kunnon kartan jostain päin keskustaa ja huomasin, että vakuutusyhtiöön on matkaa n. viisi kilometriä ja päätin suosiolla lykätä visiittiä tuonnemmaksi.

Palasin takaisin kampukselle, missä infon täti lopulta kertoi minulle, missä saan otatettua passikuvani. Kävelin sinne ja koin lievän yllätyksen ovella. Kaikki seinät olivat täynnä valokuvia, mikä ei sinänsä ole mitenkään outoa, mutta kuvien sisältö oli hieman toisenlainen kuin mihin Suomessa olen tottunut. Sulassa sovussa olivat kuvat hääpareista, vauvoista, perheistä, koirista ja alastomista naisista. Sitä voisi verrata lehtihyllyyn, jossa vauva- ja miestenlehdet on sijoiteltu vierekkäin. Kun sain maksettua passikuvani, kello olikin jo kymmenen. Menin Bockin luokse, joka kertoi minulle, että käteinen ei käy vaan maksu pitää suorittaa Sparkassessa. Siispä takaisin sinne. Jonotin jonkin aikaa tiskillä ja kun pääsin lopulta palveltavaksi, komea nuorimies ilmoitti minulle, että täytä ensin näitä papereita ja tule sitten takaisin. Täytin paperini ja palasin jonottamaan. Pääsin taas tämän uroon tiskille ja lopulta sain maksaa kaikki mahdolliset maksut. Sain vielä maksaa kaksi euroa siitä lystistä. Sitten takaisin yliopistolle, missä sain taas jonottaa herra Bockin luokse.

Herra Bock ilmoitti minulle tällä kertaa, että minun on jatkossa maksettava vuokrani aina Sparkassen kautta, koska

a) käteinen ei käy

b) en voi avata pankkitiliä Saksassa, koska olen täällä alle kuusi kuukautta

c) hän ei voi nostaa suomalaiselta tililtäni vuokraa. Enpä kuluttanutkaan kuin älyttömästi aikaa ja rahaa edellisenä iltana ja samana aamuna siihen, että saisin hankittua tilinumeroni kansainvälisen version sekä pankkitunnuksen. Kiitos.

Lopulta sain kuitenkin maksettua puolikkaan vuokrani tältä kuulta ja kuuden allekirjoituksen jälkeen sopimus lyötiin kouraani. Seuraavaksi olisi pitänyt mennä URZiin palauttamaan internetyhteyshakemusta, mutta koska toimiston aukeamiseen oli aikaa vielä puolitoista tuntia, päätin lähteä vakuutusyhtiöön. Kävelin lähes puoli tuntia, kyllästyin, kävin ruokakaupassa ja lähdin takaisin odottamaan URZin aukeamista. Sinnekin oli sitten jonoa, mutta minulla oli sentään bulgarialaisnörtti seuranani. Annoin internetpaperin tädille, joka antoi minulle jonkun suomalaisen tytön sähköpostiosoitteen. Tämä ko. MN oli kuulemma lähdössä maanantaina takaisin Suomeen, mutta että josko ehtisimme tavata viikonloppuna. Muuten hyvä, mutta ei ole sitä nettiä. Sitten ajattelin käydä hakemassa postilokeroni avaimen toiselta puolelta kampusta, mutta kas, sinnekin oli jonoa. Jospa hakisin sen vasta maanantaina.

Tämän jälkeen oli vuorossa kaupunkikierros. Vaihtarit jaettiin englannin- ja saksankielisiin ryhmiin. Arvatkaapa, kumpaan menin. Meidän oppaamme oli valkohiuksinen eläkeläismies, joka puhui eläkeläissaksaa yksinkertaistettuna ja hy-vin hi-taas-ti. Ei sillä, etteikö se setä olisi ollut hirvittävän sympaattinen, mutta hän mm. osoitti, missä sijaitsevat yliopisto ja ratikkapysäkki. Kikattelin kahden IKUS-tytön kanssa taustalla ja kyselin heiltä mm. vakuutusyhtiön sijainnista. Heiltä kuulin, että olin päiväretkelläni ohittanut sen n. kilometrillä. IKUS-tyttö C ilmeisesti oli yhtä kiinnostunut (kyllästynyt) kierroksesta kuin minäkin, joten hän lähti kanssani vakuutusyhtiöön, missä sai taas jonottaa. Sen jälkeen päätimme käydä Sparkassessa (kyllä, taas!) maksamassa lukukausimaksuni. Siellä oli taas se sama komistus. Hänkin tunnisti minut, sillä tämänkertainen kohtaamisemme oli huomattavasti letkeämpi kuin kahdella ensimmäisellä kerralla. Kohta voimme ehkä alkaa jo sinutella!

Tämän jälkeen olin huojentunut ja vapaa ja päätin hoitaa loput asiat seuraavana päivänä. Enää tarvitsee vain ilmoittautua koululla ja siellä jossain toimistossa, missä pitää olla sata paperia mukana. Helppoa. Hengailin C:n kanssa ja kävimme mm. Allee Centerissä, joka on paikallinen ostoskeskus ja C kertoi, mitkä vaatekaupat ovat käyttökelpoisia (ei mummoille eikä sikakalliita). Sieltä ostin myös itselleni huonekasvin. En tiedä, minkä merkkinen tuo on, mutta se maksoi vain kaksi euroa. C oli kyllä perin ihana, hänenkin mielestään eilisen infon täti oli tyhmä! :) Ja taas saksantaitojani kehuttiin kovasti. Kyllähän minä virheitä teen ja olen hidas, mutta en vain malta olla hiljaa. Tulen kuitenkin ymmärretyksi, ja siitä on hyvä lähteä. Ja olen kuitenkin tyytyväinen, että olen puhunut joka päivä tuntitolkulla saksaa. Luulisin, että tässä saattaa oppiakin jotain. Vaihdoimme lopulta C:n kanssa myös puhelinnumeroita, sillä lauantaina on ilmeisesti tiedossa jonkinasteiset kekkerit, joihin hän mielellään ottaisi minut mukaan. Olen siis tavannut C:n jo ensimmäisenä päivänäni Magdeburgissa ja olen jutellut hänen kanssaan joka päivä jonkin verran.

Muutenkin olen alkanut tutustua ihmisiin täällä. Minulla on jo yksi uusi StudiVZ-ystävä, joka on yksi niistä IKUS-tytöistä. Vaihtareista olen jutellut sen bulgarialaisen lisäksi myös erään slovakialaisen kanssa. Olen myös kohdannut puolalaisen, joka oli ollut viikkotolkulla Tampereella ja kiertänyt muutenkin Suomea suunnilleen kuukauden ajan ennen Saksaan tuloaan. Kenenkään nimeä en kyllä tiedä :D

Yleiskatsaus:

Täällä virastot ovat auki ihan miten sattuu. Aukioloajat vaihtelevat päivittäin (ja kuulemma myös paikkakunnittain) usealla tunnilla ja joillakin henkilöillä saattaa olla esim. tunnin tai parin vastaanottoaika kerran viikossa. Täällä kyllä vaikeutetaan ihmisen elämää ihan uskomattoman paljon. Lisäksi minun pitää käydä ainakin viidessä eri toimistossa ja virastossa, mutta joka paikassa pitäisi näyttää sellaisia papereita, jotka voi saada vasta kun on jo käynyt jossain toisessa paikassa. Mutta kun siellä toisessakin paikassa vaaditaan jotain papereita, jotka olisi pitänyt käydä hakemassa jostain muualta. VOI HYVÄÄ PÄIVÄÄ! Ainakaan ei urheilua puutu, kun joka toimistossa tulee käytyä kolmesti. Ja se jonotus. Joka paikassa pitää jonottaa ja jonottaa, mutta itse asian hoitamisessa menee yleensä n. minuutin verran. Missä on se paljon puhuttu saksalainen tehokkuus?! Paikalliset ovat sentään olleet hirvittävän mukavia kaikki. Apua saa aina, jos tarvitsee ja useamminkin.

28.03.

Mahtavaa. Kaksi ja puoli tuntia hereillä ja päivä on jo ihan totaalisen pilalla. Vakaa aikomukseni oli hoitaa tänään viimeiset paperityöt eli käydä kirjoittautumassa kouluun ja mennä sitten sinne Einwohnermeldeamtiin ilmoittautumaan. Lähdin ennen yhdeksää kävelemään koululle päin ja menin kv-toimistoon. Sieltä sinipaitainen nainen neuvoi minut Immatrikulationsamtiin eli toimistoon, jossa kirjoittautuminen on mahdollista. Valitettavasti vain toimisto oli kiinni. Se on auki seuraavan kerran tiistaina, ja silloinkin muistaakseni huikeat 1,5 tuntia jolloin on jo liian myöhäistä, koska

a) nettikaapelin ja -yhteyden saa järjestettyä vain ja ainoastaan maanantaisin klo 14-16 ja siihen tarvitsee opiskelijakorttia. Muuten netin saaminen siirtyy viikolla.

b) Einwohnermeldeamtissa pitäisi käydä viimeistään maanantaina, koska silloin minulla tulee viikko täyteen täällä

c) tiistaina on 1.4. eli lukukausi alkaa ja silloin on kaikkia mahdollisia hömpötyksiä ja ilmoittautumisia koululla ja siellä menee koko päivä.

Minulla niin ottaa päähän nämä toimistojen aukioloajat. Siis haloo. Vastaanottoa neljä tuntia viikossa! Löysin kuitenkin erään tädin, joka oli vain tympeä ja kohautteli hartioitaan. Siinä kohtaa ei ollut itku kaukana. Lähdin jo kävelemään takaisin kämpille, mutta sitten palasin takaisin kv-toimistolle, koska halusin nurkua ja vonkua jollekulle. Sinipaitainen oli kovasti ymmärtäväinen ja avulias ja kehitti minulle toimintasuunnitelman. Lisäksi sain nettiosoitteen, jossa näen eri kurssien ajat ja paikat, joten voin viikonlopun aikana vähän suunnitella juttuja. Tänään siis pitää ilmeisesti etsiä joku nettikahvila. Muutenkin alkaa netittömyys painaa. Nyt menen peiton alle murjottamaan.

30.03.

Hahaa. Maksaan sattuu. Perjantaina oli vaihtareiden oma baarikierros IKUSten johdolla. Matkaan lähdettiin puoli yhdeksän jälkeen ja viihdytimme puolalaisen pojan kanssa toisiamme kävelymatkan ajan. Yritimme mm. opetella lausumaan toistemme nimiä, mutta koska sen nimi oli joku Szbishek tai joku ja minunkin nimeni tuotti vaikeuksia hänelle, niin luulen, että tulemme myös jatkossa tervehtimään toisiamme muodossa ”Hi, Finnish girl!” ja ”Hi, Polish guy!” Tulikin muuten tuosta mieleen, että minulle on sanottu jo lähemmäs kymmenen kertaa, että nimeni kuulostaa jotenkin aasialaiselta/japanilaiselta.. Terveisiä vaan äitille ja iskälle!

Kuitenkin, baarikierroksen ensimmäinen paikka oli FlowerPower, joku hippilä. Tiukka tavoitteeni on oppia juomaan olutta vaihdon aikana, mutta feidasin heti ja otin Radlerin. Puolustuksekseni voin sanoa, että on siinä sentään puolet kaljaa. Toinen puolisko on tosin Spriteä, mutta kuitenkin. FlowerPowerissa venyttiin varmaan toista tuntia ja jutustelin uusien ihmisten kanssa mukavia. Sama jatkui seuraavassa paikassa, The Riffissä. Siellä nautimme muutamat Pfeffit ja halvat ranskalaiset. Ranskalaisten mukana annettiin pieni, pyöreä suolasirotin käyttöön ja totesimme A:n kanssa, että se on aivan liian söpö sinne jätettäväksi. Nyt A:n laukku on täynnä suolaa ja tyhjä sirotin jäi minulle. Hienoa. Oli kyllä hyvä, kun minulle ei oikein tahtonut viuna maistua, niin eräs bulgarialainen poika kysyi ihmeissään ja jopa hieman myötätuntoisen oloisena, että onko alkoholi kiellettyä Suomessa. Vähän repeilin.

Päätimme kierroksemme ja iltamme Juanita-nimisellä klubilla, joka oli jotain aivan järkyttävää. Jätimme takit narikkaan ja kun astuimme sisään, niin ensimmäisenä silmiini osui TV-ruutu. Ruudussa pyöri vähäpukeisia/täysin alastomia naisia yksin, kaksin tai ryhmissä. Tanssilattialla meininki oli täsmälleen samanlaista, naisilla vain oli hieman enemmän vaatetta päällään. Keski-ikä taisi olla kolmenkympin tienoilla. Istuimme A:n kanssa jossain nurkassa ja pöytämme luona pyöri koko ajan muitakin vaihtareita. Meitä jaksoi lähes koko illan naurattaa tsekkiläinen L, joka oli kuin harvinaisen sanavalmis viisivuotias. Ihan loistava tyyppi, joka heitti ihan käsittämätöntä läppää ihan kaikesta olematta silti mitenkään päin pahantahtoinen. Juanitasta pääsin pois puoli kolmen jälkeen, kun porukka alkoi väsähtää ja lähdimme yhdessä ratikkapysäkille.

Eilen sitten olin aidoissa saksalaisissa WG-Partyissa eli Wohngemeinschaftpartyissa eli kotibileissä, jotka järjestettiin kimppakämpässä. C oli kysynyt ihan emännältä luvan siihen, että saako hän tuoda minut mukanaan. Menimme bileisiin C:n ja hänen hyvän ystävänsä L:n kanssa. En yllättäen tuntenut sieltä ketään ja C löysi muita tuttuja, joten jäin höpöttämään L:n kanssa. Kiskoimme iloisesti boolia ja C palasi seuraamme ja pian porukassamme oli muutama C:n miespuolinen tuttavakin. Eräs ei muka suostunut puhumaan minulle, koska olen Suomesta, koska hän oli katkera Nokian tehtaan siirtymisestä Romaniaan ja eräs hyvin humalainen T tiedusteli kiinnostuneena, olenko Lordi-fani. Tosin jouduin kysymään neljästi, mitä hän sanoi, koska en ymmärtänyt hänen puheestaan mitään. En sitten tiedä, johtuiko se hänen humalatilastaan vai mistä, koska kuitenkin ymmärsin kaikkien muiden puhetta – ja jopa erästä baijerilaista poikaa – vallan hyvin. Ilta kului ihmeen nopeasti huonon huumorin merkeissä ja joskus kahden jälkeen lähdimme C:n luokse nukkumaan. Aamulla sain syödä suolakurkkua ja pyörähtää netissä. Onneksi C myös lainasi minulle pari saksankielistä kirjaa, koska ehdin jo lukea sen 500-sivuisen dekkarin. Kyllä, minulla on ollut hieman tekemisenpuutetta.

Noissa bileissä kohtasin taas useamman sellaisen, joka opiskelee ruotsia. Tuntuu siltä, että kaikki ovat olleet tai ovat menossa vaihtoon Ruotsiin. C on yksi heistä. Mikä hinku niillä oikein on? Se baijerilainen lähtee elokuussa Lindköpingiin. Hän tosin on tulossa syksyn mittaan myös Tampereelle, koska joku hänen kaverinsa on TTY:llä vaihdossa. Sovimme jo valmiiksi, että voin toimia hänen oppaanaan sitten. Siitä tullee toteutuessaan hyvin mielenkiintoista.

Tänään oli sitten mukava tulla aamulla hieman eilisenä asuntolalle, kun tarjolla oli nyyttäribrunssi vaihtareille. Mätin käsittämättömän määrän ruokaa sisuksiini ja tulin sitten huoneeseeni nukkumaan. Simahdin puoleksitoista tunniksi ja kun heräsin, palasin takaisin alakertaan ja mätin taas itseni ihan täyteen. Mutta pitihän tilaisuus käyttää hyväksi, kun siellä oli mm. Nutellaa, tuoreita mansikoita, useita eri etelän hetelmiä, pastasalaattia, lättyjä, suklaakakkua, suklaamoussea sekä monenlaisia juustoja ja leikkeleitä. Ruokaa jäi älyttömästi yli, joten minulla on nyt persikka ja omenoita ja makkaraa ja pastasalaattia jemmassa. Tsekkiläinen L oli myös paikalla ja hän oli aika kade siitä, että olin jo viiden päivän oleskelun jälkeen onnistunut soluttautumaan saksalaisiin bileisiin. Hän on nimittäin ollut täällä syksystä asti eikä ilmeisesti ole itse vielä onnistunut siinä. L tosin oli järjestämässä tiistaiksi illanistujaisia FlowerPoweriin, joten kyllä täällä tulee vaihtareidenkin kanssa oltua.

Loppukevennys saksantaitoisille: Ficklampa saa aivan uuden merkityksen, kun sitä ajattelee saksalaisen ruotsinopiskelijan näkökulmasta.