Käytäväpeliä ja hampurilaisia

roskis Hampurissa :D

Koska olen ollut äärimmäisen kiireinen matkojeni ja muiden tekemisteni kanssa, en ole joutanut kirjoittamaan mitään. Tästäkin tulee vain tiivistelmä viimeisestä kahdesta viikosta. Yritän kyllä Ihan Oikeasti tiivistää!

Olen siis viimeisen parin viikon aikana ehtinyt
a) osallistua hauskoihin käytäväbileisiin, jotka jatkuivat aamukuuteen,
b) tutustunut italialaisen D:n italialaisiin ystäviin,
c) matkustanut Hampuriin ja palellut siellä
d) löytänyt Hampurista aamukuudelta kotireivit ja bilettänyt kattoterassilla, josta näki koko sataman
e) poikennut Madridissa Tarspalla, palanut ja tuhlannut liikaa rahaa
f) palannut Magdeburgiin, kokenut ahdistuksia ja ilmoittanut N:lle, että keskiviikkona (huomenna) tavataan Berliinissä.

Eli siis:

a&b) Torstai-ilta 17.4. alkoi aivan tavallisesti pöytäjalkapalloilun merkeissä. Tosin olin tällä kertaa jättänyt etutukan luonnontilaan eli auki, eikä kukaan tunnistanut minua. Minua tuijotettiin erittäin pitkään ja n. 40 ihmistä kysyi, mitä olen tehnyt itselleni. Pöytäjalkapalloilun riittäessä olimme ajatelleet siirtyä ruokalabileisiin, mutta D:n kolme kaveria olivat saapuneet Italiasta asti, joten pidimme sen sijaan käytäväbileet. Onnekseni/harmikseni olemme D:n kanssa lähes naapureita, joten sain nauttia bilehumusta viimeiseen asti. Oli ihan käsittämättömän hauskaa, vaikken osaa eritellä mitään tiettyjä juttuja. Bileemme olivat selkeästi menestys, koska paikalle saapui myös paljon ulkopuolisia eli paikallisia.

Saldo: yksi kuuteen osaan hajonnut sänky, yksi sammunut italialainen, paljon uusia lauluja, lukematon määrä taivutuksia, yksi kadonnut lasi, kymmenkunta häiriintynyttä naapuria.

En edes tiedä, mikä tämä on.

A & L sängyn raunioissa, meininki silti hyvä!

The Big Three sängyn raunioissa!

Perjantaina ei juuri ehtinyt lepäillä, kun illalla oli vuorossa ska-konsertti jollain klubilla. Lähdin matkaan italialaisten herrojen kanssa ja löysimme klubin sijasta tropiikin. Lämmintä oli n. +35 astetta ja ilman suhteellinen kosteus oli varmasti vähintään 99,7%. Järkyttävä sulaminen, joten tyydyin seuraamaan (tanssi)lavan tapahtumia kauempaa. Bändi, The Skatoons, oli vallan hauska ja tunnistin jopa yhden laulun, johon olin perehtynyt ennen keikkaa. Osasin siis laulaa mukana, jotta Endlich Sommerzeit!

c) Kotiuduin taas aivan liian myöhään/aikaisin ja lauantaiaamuna oli herätys seitsemältä. Olin jo niin univeloissani, etten tajunnut koko herätyskelloa, joten heräsin siihen, kun italialainen C oli taas oveni takana vonkumassa fööniä kaverilleen. Ja C:n onneksi satuin jo kolmatta kertaa olemaan erittäin puolipukeissa, kun hän sattui oven taakse.

Lämpömittarittomuuden takia otin reippaasti vain kesätakin mukaan, koska ajattelin, että nyt on kuitenkin jo kevät. Olin väärässä. Lämmintä n. +6 astetta. Palelin koko lauantain. Meitä oli siis Hampurissa iso porukka. Matkaan lähti 17 ja osa palasi eri aikaan ja osa palasi aivan eri maahankin. Kiertelimme vain kaupungilla ja kävimme syömässä. En juuri pitänyt Hampurista. Ei se mikään ihmeellinen ollut. Muutama nätti talo ja se oli siinä. Voi kyllä olla, että järkyttävästä kylmyydestä johtuva järkyttävä viiksetys vaikutti mielipiteeseeni.

Olin taas liian lyhyt, L auttoi.

Valmistautumista ryhmäkuvaan (odotimme taas hitaimpia)

Jännittävämmäksi kaikki muuttui illan siestan (päiväunet klo 21:30-23) jälkeen, kun lähdimme kartsalle. On muuten järkyttävän vaikea yrittää saada yli kymmenen hengen ryhmää toimimaan yhdessä yhtä aikaa. Koko ajan joutui odottamaan jotakuta jossakin vähintään viisi minuuttia (kyllä, siinä porukassa jopa minä olin täsmällinen). Porukka jakautui kahtia, koska eräs italialainen kärsi lievästä ruokamyrkytyksestä. Meidän porukkamme eksyi johonkin päin Hampuria S-Bahnien suosiollisella avustuksella ja lopulta hermostuin ja johdatin väen metroon, missä matkustimme pummilla yhden pysäkinvälin takaisin ihmisten ilmoille.

Suuntanamme oli siis Reeperbahn. Mikä yllätys. Porukkaa oli liikkeellä aivan järkyttävä määrä ja olen aivan satavarma, että se määrä neonvaloja näkyy avaruuteen asti. Myös möykkä oli korvia huumaavaa. Joka ikisestä baarista puski hirveä bassojytä. Illan aikana kävimme neljässä baarissa ja jossain kohtaa iltaa olin sulanut jo sen verran, että alkuperäisestä viidestä paitakerroksesta oli jäljellä enää yksi. Ja silti tuli tanssiessa lämmin. Viiden aikaan aloimme kyllästyä ja halusimme jo Fischmarktin (eräänlaiset markkinat satamassa joka sunnuntai klo 5/6-9:30) kautta hostelliin nukkumaan. Koska Reeperbahn oli täynnä poliiseja, minun oli helppo käydä kysymässä tietä kyseisille markkinoille. Ohjeiden lisäksi sain myös tiedon siitä, että nyt on vielä liian aikaista, koska huhtikuussa markkinat aukeavat vasta kuudelta. Selvä. Kiitos.

Löytyi! Ja minä palelen taas.

d) Menimme siis vielä yhteen baariin, mistä sitten lähdimme hakemaan Fischmarktia. Löysimme sen, mutta paikalla ei ollut ketään, koska kello oli vasta puoli kuusi. Sen sijaan löysimme käsittämättömän hienot kotireivit. Ihan loistavaa. Mikähän lie hippikommuuni sekin, koska talon viidestä kerroksesta neljässä oli juhlat käynnissä vielä aamukuudelta. Kellarissa ja ylimmän kerroksen terassilla oli jopa ihan omat DJ:t! Päädyimme italialaisten D:n ja C:n sekä D:n tyttöystävän terassille, missä kansa tanssi aivan onnessaan. Loput ryhmästämme häipyivät vähin äänin markkinoiden kautta kotiin, mutta me jatkoimme sinnikkäästi seitsemään asti. Silloin oli jo aivan valoisaa ja ihailtuamme kylliksi Hampurin satamaa lähdimme lopulta markkinoille, koska pakkohan meidän oli syödä kalamarkkinoiden kalaa.

Kalaa oli itse asiassa yllättävän vähän tarjolla. Kyseessä olivat lähinnä tavalliset markkinat, josta saattoi löytää ihan mitä tahansa ruokaa ja/tai rojua. Löysimme kuitenkin lopulta kalasämpylöitä myyvän kioskin sekä bulgarialaisen K:n, joka oli eksynyt muusta ryhmästä. Nautimme sämpylöistä ja seurasimme vierestä, kuinka D tyttöineen kikatti hillittömissä nousuissa ihan kaikelle mahdolliselle. Sänkyyn pääsimme kahdeksan aikaan ja herätys oli puoli yhdeltätoista, koska huone piti luovuttaa yhdeltätoista. Sunnuntaista en osaa sanoa oikein mitään. Kävelimme kovasti ja kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja otin sata kuvaa kukista, kuinka jännittävää. Hermoni alkoivat myös kiristyä, koska kahden normaalin ihmisen lisäksi meidän ryhmässämme oli kolme valokuvaushullua, jotka halusivat pysähtyä kahden sekunnin välein ottamaan kuvia ihan kaikesta. Lisäksi kävin aamupalalla kiinalaisessa, jossa oikeasti Aivan Valtava lautasellinen HY-VÄÄ ruokaa maksoi kaksi ja puoli (2,5) euroa! Samaan aikaan italialaispojat nauttivat samanhintaista kahvia viereisessä kuppilassa. Pyh.

Torstaiaamun ja sunnuntai-illan välillä ehdin nukkua yhteensä n. 13 tuntia. Onneksi maanantai on vapaapäivä, ei tätä muuten kestä.

lapsi syöttää lintuja

yksi tsiljardista valokuvaushetkestä

kukka

Koska huomasin juuri, että minulla on hirvittävän hammassäryn (lääkäriin taas huomenna) lisäksi kahdeksan sivua kielioppitehtäviä huomiseksi, taidan nyt keskittyä niihin ja kerron Madridista (kohta e) myöhemmin. Paljon myöhemmin, koska huomenna lähden Berliiniin tervehtimään pitkästäpitkästä aikaa N:a ja viettämään vappua saksalaisittain. Lauantaiaamuna yritän jotenkin valua Potsdamiin, koska siellä on meidän erasmuslaisten retki (hinta 2,5e sisältää matkat ja ruuat ja pääsyt Sanssoucin linnaan, ei paha). Sunnuntaina olisi tarjolla grillausta, mutta ehkä ehdin jossain välissä kirjoittaakin jotain. Ja taas on kummia fonttiongelmia. En vaan tajuu. What-e-ver!

Obs!

Olen Madridissa huomisesta sunnuntaihin (23.-27.4.) ja W asuu sen ajan kämpässäni. Joten jos olen loppuviikosta muka skypessä, niin se en todnäk ole minä. Ei kannata yrittää mitään. Älkää soitelko, ellette halua treenata flaamianne.


(MINÄ LÄHDEN MADRIDIIN!! HAHAA!!)

Elämän suuria kysymyksiä

Tulin vain pohtineeksi noita lentokenttien turvallisuusjuttuja. Kiinteän hunajan saisi varmaan ottaa käsimatkatavaroihin, mutta entä juokseva hunaja? Pitääkö se jättää turvatarkastukseen? Kyseessä olisi siis iso purkki hunajaa.

Ei, en ajatellut viedä Tarspalle Madridiin tuliaishunajaa. Mietin vain. Apua.

Ostoksilla Orlando Bloomin kanssa

Tässä on nyt vähän kaikkea.

Tiistaina olimme Moonlightissa. Join mansikkapirtelön. Porukkaa oli – kuten tavallista – liikaa, eikä missään ollut mitään tilaa, joten minä, L ja italialainen Mikki vuorottelimme istumalla vuorotellen toistemme polvilla. Itse en onneksi koskaan joutunut alimmaiseksi, koska teräksiset reiteni eivät ehkä kuitenkaan olisi kestäneet n. 90-kiloisia äijiä. Moonlightista löysimme myös suunnattoman jännittävän lampun. Lamppu kirkastui (tai vaihtoehtoisesti sammui) kun sen jalkaa hipaisi. Emme oikein käsittäneet sen toimintaperiaatetta, mutta hiplasimme sitä silti n. kahden tunnin ajan erittäin innostuneina. Lisäksi sain taas yskähdellä vaivihkaa keuhkoni pihalle, kun muut polttivat. Täällä saa edelleen polttaa baareissa, ja minulla viiksettää. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä täälläkin astuu tietääkseni se Suomessakin oleva kielto voimaan, mutta sitä ennen voin vain haista pahalle baarin jälkeen. Kyllästyin ja lähdin jo yhdentoista aikaan, koska tiedossa oli herätys klo 7.30 kielioppitunnille tarkastamaan artikkelitehtäviä. (Eivät muuten menneet kovin hyvin.)

Mistä sen voi tietää, milloin tulee määräinen ja milloin epämääräinen ja milloin käyvät molemmat vai käykö mitään ja voit viheltää hieman. Yhden tehtävän olin osannut jopa melko hyvin, mutta juuri se kohta, minkä opettaja päätti kysyä minulta, oli aivan päin honkia. Vaikutan varmasti älykkäältä! Pitää yrittää parantaa es-pronominin yhteydessä.

Tunnin jälkeen törmäsimme kahteen belgialaiseen poikaan, mikä aiheuttaa nyt sen, että joudun ensimmäistä kertaa kertomaan ihmisten oikeita nimiä. Hannes ja Wannes. Toinen on pitkä ja tumma ja karvainen ja toinen pienempi, kiharapäinen ja vaalea. He opiskelevat yhdessä jossain päin Ranskaa ja ovat Ihan Aina yhdessä. Ja minulla jaksaa aina huvittaa. Hannes ja Wannes. Wannes ja Hannes.

Eilen onnistuin kuin onnistuinkin pesemään pyykkiä, harmi vain, ettei ole kuivaustelinettä (ei, äiti, en aio ostaa sellaista). Jokainen ovenpäällinen ja ripa ja kahva ja selkänoja ja henkari oli täynnä pyykkiä. Auringonpaisteen ja muutenkin kaikin puolin mukavan ilman kunniaksi lähdin kameran kanssa lenkille. Minulla oli muuten vain t-paita, ohut huppari ja tuulihousut, heke teille siellä loskassa. Kuvasin kummallisia yksityiskohtia ja sain samalla urheiltua ja lisää pisamia.

Enää ei puutu kuin varashälytin

Liikennevaloissa. Tarkkasilmäisimmät näkevät myös minut.

Pyykkäyksen riemuja

Illasta kokoonnuimme katsomaan A&E:n kanssa A:n huoneeseen Täydellisiä naisia ja Greyn anatomiaa. Saksaksi dubattuna, tottakai! Täällä kun dubataan ihan kaikki, koska väkeä on niin paljon ja dubbaus ei siten tule niin kalliiksi. Mutta hassulta se kuulosti. Televisiohetken jälkeen A:n huoneeseen alkoi lappaa yhä enemmän porukkaa. Tutustuin lopulta myös Orlando Bloomiin! Hän on myös bulgarialainen tietojenkäsittelijä, joita täällä on ihan tuskaliikaapaljon. Nimi tulee siitä, ettei L osaa lausua hänen oikeaa nimeään. Siksi hän on meidän oma Orlandomme. Puoli yhden jälkeen siirryimme porukalla Festung Markiin, jossa on joka keskiviikko opiskelijabileet. Paikalla oli tällä kertaa huikeat 30 ihmistä, mutta ainakin oli tilaa tanssia. Valtasimme viiden hengen voimin koko tanssilattian, ja pian muutkin uskaltautuivat seuraksemme. Näytin varmasti taas sammakolta tehosekoittimessa, mutta ainakin voin kuvitella liikkuneeni. Tunnin kuluttua päätin haluta nukkumaan ja Orlando lähti myös, koska hän ei halunnut päästää pientä tyttöä yksin yönselkään. Kävimme mutkan supermarketin kautta (Kyllä, se on aina auki. Maailman paras lähikauppa, kun se ei ole edes kallis.) ja Orlando tarjoutui jopa kantamaan kolapulloni.

Tänä aamuna on koettu otsatukkatytön paluu. Olen tylsistyneenä leikellyt etutukkaani lyhyemmäksi ja tänään päästin sen valloilleen, kun lähdin koululle. Minua ei taaskaan tunnistettu. Kokeilin tukkaa jo sunnuntaina ja ranskalainen M ei tuntenut minua, kun osuimme käytävällä vastakkain. Aamulla A&E olivat tuijottaneet minua ratikkapysäkiltä, että kyllä sillä on Kaisun takki, mutta kuka ihme tuo tyttö on. Minulla piti olla tänään kolme luentoa, mutta kaksi niistä oli peruttu. Voi harmin paikka. Kulutin siis aikani hyödyksi ja lähdin Allee-Centeriin shoppailemaan. Löysin lopultakin harmaan hupparin itselleni sekä vasenkätisten kierrelehtiön. Vasenkätisten kierrelehtiö! Joku on kerrankin ajatellut meitä sorrettuja! Ei enää ikäviä painaumia eikä pullistuvia otsasuonia! Kerrankin voin kirjoittaa vapaasti! Olen ihan satavarma siitä, että kuulin enkelkuoron laulavan taustalla hoosiannaa, kun silmäni osuivat tähän nerokkaaseen tuotteeseen.

Random thoughts:

Ja koska kaikkia kiinnostaa, niin kyllä se maito taitaa sittenkin olla osasyyllinen migreeniini. Ostin jotain normaaleja jogurtteja ja söin niitä muutaman päivän ja joka päivä särki vain päätä. Hylkäsin jogurtit ja tadaa, olen taas kunnossa. Taidan siis panostaa niihin kalkkitabletteihin.

Olen ihmetellyt myös sitä, että miksi ihmiset hakeutuvat täällä samankieliseen seuraan. Pahimpana esimerkkinä toimivat espanjalaiset, joita ei edes näy yhteisissä tapahtumissa, koska heillä on omansa ja he haluavat vain olla keskenään. Mikä järki on edes lähteä ulkomaille, jos haluaa vain olla omanmaalaistensa kanssa. Kyllä minä sen ymmärrän, että siinä on hieno sosiaalinen turvaverkko ja on helppo kommunikoida ja ihmiset jopa ymmärtävät kieroa huumorintajuasi, mutta silti. OMFG. Taas kerran olen iloinen siitä, ettei täällä ole muita suomalaisia/pohjoismaalaisia. Satunnaiset kielitaidon puutteesta johtuvat ulkopuolisuushetket ovat pieni riesa, jos vertaa siihen, että olisin täällä vain suomalaisten kanssa ja pajattaisin koko ajan suomea ja välttelisin muita ihmisiä.

Harmittaa, kun ihmiset eivät muutu. Jos on ryhmä ihmisiä ja siihen tulee uusi ihminen, niin ulkopuoliset heti olettavat, että tämä uusi tyyppi on samanlainen kuin ne muutkin. L aina marisee (yleensä sentään edes vähän humoristisesti), että minäkin vihaan häntä, koska A&E eivät juuri pidä hänestä. A&E eivät oikeastaan pidä juuri kenestäkään täällä. Heillä on jokaisesta jotain sanottavaa, yksi pomottaa, yksi puhu huonoa ranskaa, yksi on vain ”outo”, yksi on tylsä ja niin edelleen. Opin vasta eilen IKUS-A:lta, että he eivät ole kovin pidettyjä täällä. Tosin se voi johtua siitä, että muut eivät tunne heitä tarpeeksi. Ikävää vain, jos minut leimataan heti samanlaiseksi. Minulla kun ei vielä ole ollut mitään ongelmia kenenkään kanssa. Eräs venäläistyttö tosin rassaa, mutta hänestä ei pidä kukaan, koska hän on aina hirveän ylimielinen, epäkohtelias ja hapan. Kaikki muut ovat olleet tähän mennessä hirvittävän mukavia, myös A&E. Kivaa tutustua ihmisiin.

Täällä on pakko taas ihailla sitä, kuinka anteliaita ihmiset ovat. Kaikki jaetaan ja kaikille tarjotaan ja toisia autetaan. Tätä samaa mietin jo Liettuassa ja siellä opin lopulta itsekin, että ei se sittenkään ole minulta pois, jos joskus annan jollekin jotain. Yleensä saan jotain takaisin jossain muussa tilanteessa, joten tilanne on loppujen lopuksi tasan.

Minulla oli myös jotain muistiinpanoja tätä tekstiä koskien, mutta en saa enää käsialastani selvää. No, ei se varmaan ollut mitään tärkeää.

Saksalainen tehokkuus

Hiphei! Meille tarjottiin jo tänään tutoreita! En olekaan ollut täällä kuin kolme viikkoa.

Näitä ihmisyksilöitä oli tarjolla neljä, joista yksi halusi ranskalaisen ja toinen on paikalla vain luentojensa aikana, koska hän (työ)matkustaa päivittäin Leipzigistä. Herää kysymys, koska hänet oikein saa kiinni, koska ei kai nyt kesken luentojen voi mitään tehdä.

Tänään on edessä jännittävät ajat. Yritän pyykätä! Minulla on UniCard (harmaa läpyskä, jolla voi sekä yliopistolla että minun ammattikorkeassani maksaa kaiken pyykistä ruokaan). Minulla on likaisia vaatteita. Minulla on pyykinpesuainetta. Tiedän missä on pyykkitupa. Mutta siihen se sitten jää. En tiedä, kuinka masiina toimii enkä tiedä sitäkään, onko kumpikaan kahdesta pyykkikoneesta vapaana, koska tässä talossa asuu n. 399 muutakin ihmistä, jotka todennäköisesti haluavat myös aina satunnaisesti pyykätä asioitaan. Varauslistaa ei ole. Echt toll.

Sateenkaaren päässä..

..on Gebäude 10. Kävin sunnuntaina ulkona vesisateessa. Kuuntelin ja lauloin täysillä PMMP:n kesäkavereita ja olin riemuissani. Näin myös sen sateenkaaren ja jopa sen molemmat päät. Mutta voisiko joku kertoa minulle, voiko saada sähköiskun, jos ipodin kuulokkeet kastuvat? Tyhmä kysymys, mutta naisia ja tekniikkaa ei ole luotu toisilleen.

Kiirettä on taas pitänyt, joten nyt tulee taas järkyttävä määrä kaikkea.

Torstaina sain ensimmäistä kertaa täällä ollessani pizzaa! Se helpotti suuresti ylikuivien luentojen aiheuttamaa lannistumista. A & E olivat tilanneet Pizza Hutista kaksi valtavaa pannupizzaa, joissa oli venyvää juustoa ja paljon suolaa ja rasvaa. Mmm. Huuhtelimme pizzan maun suustamme kolalla ja Jelzinillä ja siirryimme IKT:n puolelle, missä oli jo käynnissä joka torstainen Kickernabend eli pöytäjalkapalloiluilta. Kaikki olivat paikalla, joten pyörin vain innoissani ympäriinsä juttelemassa kaikille. IKUS-S heitti meidät puolenyön jälkeen pihalle, joten siirryimme A:n huoneeseen jatkamaan. Siellä L, bulgarialainen E sekä joku tuntematon korsto koettelivat hermojani huonolla läpällä ja näsäviisastelulla. Keräsin itseni A:n sängynpohjalta ja poistuin kiukkuisena paikalta. L juoksi perääni ja lepytteli minua vartin, mutta menin silti huoneeseeni. Vartin kuluttua siitä A&E tulivat huoneeseeni, jotta mitäs sitten tehdään. Ajattelimme ensin mennä häiritsemään Mr. Darcya, mutta hanke kaatui siihen, että kähisimme hänen ovensa takana viisi minuuttia siitä, kuka uskaltaa koputtaa. Lopulta huomasimme, että naapurihuoneesta kuului ääniä, joten ryntäsimme sinne. Turkkilaispojat U ja C varasivat juuri lentoja Pariisiin. Olimme heidän seuranaan siihen asti, kunnes huomasimme kellon olevan puoli neljä. A&E valuivat huoneisiinsa, mutta minä jumitin kunnon nörttinä tietokoneelle viiteen asti.

helliä tunteita!

puolalaisia

Perjantaina nuokuin edellisyön valvomisen johdosta puoleenpäivään, minkä jälkeen olin ahkera muutaman tunnin ajan. Kävin lenkillä ja jopa opiskelin! Sitten olikin jo korkea aika nukkua parin tunnin päiväunet. Heräsin uniltani – kuten tavallista – liian myöhään, ja sitten olikin jo kiire alakertaan etkoilemaan. Kakkoskerroksesta on ilmeisesti muodostumassa virallinen bilekerros. No, ainakin tietää, mihin kannattaa suunnata. Tällä kertaa ovensa oli avannut eräs puolalaisista tytöistä. Otimme huonoja valokuvia ja viisastelimme n. 30 hengen porukalla kolmisen tuntia. Tuona aikana L ehti ristiä minut, E:n ja A:n The Big Threeksi. Ei me nyt niin paljon olla yhdessä! Puoli kahdentoista aikaan siirryimme Projekt7:iin. Siellä oli tarjolla järkyttävän huono DJ ja halpaa alkoholia. Ensin mainitun takia jouduimme turvautumaan jälkimmäiseen. Jossain vaiheessa nihkeimmätkin alkoivat sietää paikassa soitettua musiikkia ja pian kaikki olivat tanssilattialla pogoilemassa typerän näköisinä. Itse C ei ollut paikalla, mutta löysin sieltä hänen hyvän ystävänsä M:n (joka on btw myös StudiVZ-ystäväni)! Jorailin M:n kanssa ja yritin ymmärtää hänen Baijerin-murrettaan. Puoli viiden kohdalla lähdimme kotiin (matkaakin oli jopa 200 metriä) ja tulimme belgialaisen W:n kanssa siihen tulokseen, että ei vaikuta nukkua, koska kuudelta on kuitenkin herätys ja lähtö Dresdeniin.

Frauenkirche

Lauantaiaamuna kuudelta herätyskelloni siis soi (ihan varmuuden vuoksi!) ja kokosimme itsemme ja lähdimme rautatieasemalle. Meitä lähti kaksi porukkaa, toinen ranskalais-belgialainen ja me Big Three vahvistettuna puolalaisella G:lla. Tiedoksi tietämättömille, että Dresden on Elben molemmin puolin sijaitseva Sachsenin (mulla vastustaa se Saksi) osavaltion pääkaupunki. Tämä n. 500 000 asukkaan kaupunki tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes kokonaan. Joitakin rakennuksia jäi jäljelle, mutta suurin osa kaupungista koostuu vain uusista taloista.

Junamatka oli äärimmäisen tuskallinen. Ostimme halvan lipun, joka kävi vain hitaissa RE- ja RB-junissa. Matkan aikana oli kaksi vaihtoa. Harmi vain, että toinen vaihto meni jostain syystä reisille ja olimme tunnin jumissa Leipzigissä (eli M, testasin sen juhannusta varten). Käytimme aikamme hyödyksi ja vaeltelimme ympäriinsä ennen kuin oli taas aika palata kahdeksi tunniksi junaan. Dresdenissä porukkamme erosivat ja G lähti kaverinsa luokse. Jäimme siis A&E:n kanssa kolmestaan. Koska olemme kulturelleja ja pelottomia matkaajia menimme Pizza Hutiin tankkaamaan päivän varalle. Pizzakin oli tasan sama kuin torstaina.

Pizza Hut! Huomatkaa taustalla oleva kesä

Terveellisestä välipalastamme voimistuneena/virkistyneenä lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kävelimme sinne tänne ja tytöt odottelivat välillä kärsivällisesti, kun minä leikin japanilaista ja kuvasin Ihan Kaikkea. Vanhan kaupungin alueella olivat oikeastaan kaikki tärkeimmät nähtävyydet, kuten ooppera, Zwinger ja Frauenkirche. Pyörimme pari tuntia ympäriinsä ihailemassa kaikkea, mutta sitten kyllästyimme. Menimme kaupungin isoimpaan kauppakeskukseen ja siellä satuimme ensimmäisenä Zaraan. Yön valvominen alkoi ehkä siinä kohtaa painaa päälle, koska keksimme etsiä kaikista rumimmat vaatteet kaupasta ja mennä sovittamaan niitä. Valokuvat kuuluivat luonnollisesti asiaan. Ängimme valtavan vaateläjän kanssa kolmestaan n. reilun neliömetrin kokoiseen koppiin, jossa tirskuimme 15-vuotiaina ja hyssyttelimme vuoronperään toisiamme. Lopulta olimme pukeutuneet ja saatoimme ottaa kuvia. Minulla oli muuten jalassani n. 12-sentin piikkikoroilla varustetut korkkarit. En pystynyt kävelemään niillä, mutta onneksi kopissa ei edes ollut tilaa siihen.

IhQdaa!!!!1

Innostuimme tästä ja suuntasimme seuraavaksi Pimkieen. Tutkimme ensin pukukopit ja totesimme, että täällä kokeillaan vain yläosia. Koppi oli tällä kertaa alle neliömetrin kokoinen ja verho oli huterampi, joten emme voineet liikkua kaikki yhtä aikaa. Kokeilemani PVC-takki oli järkyttävä ja erittäin hengittämätön, mutta se vaaleanpunainen tuubitoppi hopeisilla krumeluureilla oli lähes miellyttävä. Tämän jälkeen väsyimme pukuleikkeihin ja lähdimme etsimään kahvilaa. Päädyimme jäätelökahvilaan ja tietysti lankesin sikakalliiseen ja sikapieneen jäätelöannokseen, joka näytti päältä aivoilta ja oli sisältä huijausta eli kermavaahtoa. Tämän jälkeen jaksoimme käveleskellä taas hetken ympäriinsä, mutta kyllästyimme äkkiä ja soitimme toiselle porukalla ja tiedustelimme heidän liikkeitään. Liityimme heidän seuraansa kahvilaan, jossa istuimme – ja palelimme – yli tunnin. Vaikka aurinko lämmitti jo mukavasti, ei se juuri auttanut asiaa, koska istuimme varjossa.

aivojäätelö

Belgiasta W, P ja H sekä minä ja E

Seuraavaksi belgialais-ranskalaisen tiimin suunnitelmissa oli jatkaa vanhojen rakennusten tutkimista. Lähdimme heidän seurakseen, koska emme keksineet muutakaan. Tässä vaiheessa A ja toinen ranskatar C katosivat, joten jäimme pyörimään paikoillemme. Tanssahtelimme katusoittajien tahdissa ja otimme hienoja ryhmäkuvia ja puolen tunnin odottelun jälkeen tytöt palasivat, joten saatoimme jatkaa matkaa. Pojat halusivat yllättäen nähdä Volkswagenin tuotekehittelypaikan (tai joku sellainen, mikä lie), joten hyppäsimme ratikkaan – rote Karte für Schwarzfahrer! – ja menimme kaupungin kasvitieteellisen puutarhan kautta ihailemaan rakennusta, jossa oli paljon lasia sekä Volkswageneiden koreja. Jännittävää!

Sitten kello olikin jo niin paljon, että lähdimme A&E:n kanssa rautatieasemalle. Muu porukka tuli ystävällisesti saattelemaan meitä. Junassa simahdimme kaikki välittömästi. Onneksi heräsimme Leipzigissä vaihtamaan junaa, mutta Magdeburgissa pari tummaa miestä kävi tönimässä meitä, että hei, perillä ollaan. Kämpillä olimme puoli yhden aikaan yöllä. Aika tehokasta valvomista. Siinä kohtaa olin kuitenkin jo niin kuitti, että raahauduin vain sänkyyni ja sammuin.

Sunnuntaina heräsin 12 tunnin virkistävien ja äärimmäisen sikeiden yöunien jälkeen oikein tyytyväisenä. Muut olivat kuulemma valvoneet vielä viiteen, mutta itse olen sitä mieltä, että nukkuminen kannattaa aina. Pian IKUS-A huuteli minulle Skypessä, että mitä jos hän tekee kakkua ja tulee sinne. Luonnollisestikaan en vastustanut ideaa, joten iltapäivästä kokosimme porukan ulos auringonpaisteeseen syömään vielä lämmintä omenapiirakkaa. Ihanaa!

A, kakku ja auringonpaiste

Samassa tilaisuudessa sain myös vahvistuksen siitä, että Hampuri kutsuu ensi viikonloppuna. Myöhemmin iltapäivällä C tuli luokseni tandemtarkoituksissa. Saksan osuus meni vielä hyvin, koska piti juoruta koko viikon tapahtumat, mutta suomen osuus jäi taas aika vähälle. C oli sentään opetellut kuukaudet ja viikonpäivät ulkoa. Mutta ärrää se ei osaa sanoa. Perjantai tuottaa aivan ylivoimaisia vaikeuksia. Ei, se ei ole peljantai. Sunnuntai-iltaa vietinkin sitten SKÄL-jutun parissa. Lankarin julkaisun jälkeen tulevan hate mailin voi ottaa vastaan joku muu. En minä enää muistanut, mitä siellä tapahtui, koska siitä on jo niin kauan ja Saksan tapahtumat ovat vieneet kaiken huomioni.

Eilen jouduin heräämään ihan vain ruotsin tenttiä varten. Kirjoitin kaksi sivua kummallisuuksia oudosta aiheesta ja lähetin sen huolettomana Kivikselle. Katsotaan, miten käy. Veikkaan kolmosta, koska olen koko kurssin ajan saanut niitä käännöksistä. Päivällä ahdistuin ja lähdin käväisemään lenkillä, joka muodostui kahden tunnin pitkälliseksi vaellukseksi. Kävin tutustumassa kaupunginpuistoon, joka sijaitsee Elben uuden ja vanhan uoman välisellä saarella. Löysin kivan pienen (siis matalan, leveä se kyllä oli, kun Elbe tulvii aika hyvin nyt) ja istuskelin sen äärellä jonkin aikaa miettimässä syntyjä syviä. Takaisinpäin tullessani aloin ihmetellä, kun joka paikassa näkyi ja kuului poliisiautoja ja helikoptereita ja poliisivenekin.

Säkällä osuin kerrankin tapahtumien keskipisteeseen ja näin, kuinka Elben vanhaa uomaa pidettiin tiukasti silmällä. Paikalla oli jopa sukeltajia sekä veneytyneitä poliiseja. Kysyin eräältä toiselta uteliaalta, mistä mahtaa olla kyse, mutta hänkään ei tiennyt. Luin tuossa juuri, että kaksi vanhaa setää olivat olleet kanoottiretkellä ja juuri siinä kivassa pienessä koskessa heidän kanoottinsa oli kipannut. Toinen oli saatu pelastettua, toinen on edelleen hukassa. Olin ollut 20 minuuttia ennen onnettomuutta siinä rannalla kuikuilemassa. Eipä ihme, kun Elbe on tällä hetkellä n. kolme kertaa normaalia leveämpi ja vesi on yli metrin korkeammalla kuin yleensä ja puiden rungot ja pensaat ovat lähes kokonaan veden alla.

Elben pääuoma pari viikkoa sitten tulvattomana

Viiden aikaan menin A:n luokse tekemään erästä englannintehtävää, jonka olimme sitten kuitenkin ymmärtäneet väärin. Jaksoimme keskittyä siihen n. 10 minuuttia ja sitten keskustelimme henkevästi noin tunnin ajan, kunnes mahani ilmoitti, että nyt on aika lähteä kauppaan. Palatessani A ompeli Mr. Darcyn housuja kasaan samaan aikaan, kun itse Mr. Darcy rojotti nojatuolissa ja katsoi televisiosta ohjelmaa kummallisista japanilaisista tekemässä kummallisia asioita. Miksei Suomessa oli tuollaisia ohjelmia?! Illalla oli vielä tarjolla tsekkiläistä komediaa IKT:ssä, mutta käytimme lähinnä hyödyksi paikan uunia. Kerrankin sai käyttää uunia! Ja mitäkö valmistimme – pakastepizzaa!

Tänään on ollut vain väsyttävää ja tylsää. Ajattelin jopa opiskella tässä hetken ja järjestää kaikkea. Muodostin muuten tänään kontaktin paikallisiin opiskelijoihin! Mahtavaa, punahameinen tyttö tuli kanssani kirjastoon etsimään yhtä kirjaa minulle ja kun sitä ei löytynyt, kopioimme hänen kirjastaan tarvittavat sivut. Nimeä en kyllä taas muista. Tälle illallekin löytyi viisi minuuttia sitten ohjelmaa. Kahdeksalta menen A:n luokse, yhdeksän jälkeen menemme porukalla Moonlightiin, mutta itse ajattelin poistua ajoissa paikalta nukkumaan. Väsyttää.

Argh.

Roskiskanasta ja lauantain Hasselnightistakin selvittiin hengistä, mutta tämänpäiväinen suullisen viestinnän tunti vähensi elämänhaluani huomattavissa määrin. Argh.

meitä

käytäväbileet

Lauantaina oli siis Hasselnight eli kaupungin erään aukion – yllättäen Hasselbachplatz – ympärillä olevat baarit/grillit/pubit/vastaavat olivat ihan tupaten täynnä, koska jokaisessa oli jotain ohjelmaa. Ihan ensimmäiseksi minut ja L kutsuttiin poikkeamaan unkarilaisten luona ja siellä minulle selvisi, mistä koko päivän kuulemani jumputus oli lähtöisin. B asuu kuudennessa kerroksessa ja minä kolmannessa, mutta siitä huolimatta kuulin oikein hyvin hänen soittolistansa. Jumitimme paikalla noin puoli tuntia ja juttelin mukavia Z:n kanssa. Sitten pojat lähtivät uimaan (olivat selvinneet hengissä, näin heidät eilen!) ja me alakertaan puolalaisen K:n luokse etkoille. Yhdentoista jälkeen n. 30 hengen porukalla kaupunkiin. Pyörimme aikamme ympäriinsä, kunnes löysimme baarin nimeltä Escpae, jossa oli tarjolla kasarimusiikkia. Kaikki jorasivat tunteella parin tunnin ajan, minkä jälkeen keksimme, että mennäänpä johonkin muualle. Menimme ulos ja kävelimme viisi minuuttia sinne tänne ja palasimme Escapeen vielä kolmeksi tunniksi. Erityisen hauskaa seuraa sain slovakialaisesta R:sta. Vedimme käsittämättömän hienoja (not) muuveja ja minua ihan oikeasti kehuttiin. Uskomatonta. Ehkä se johtui reiluista pohjista, että ranskalaisen F:n arvostelukyky oli madaltunut niin paljon. Osa porukasta uupui matkan varrelle, mutta suurin osa meistä ryömi silti yhdessä kotiin siinä viiden pintaan.

Mr. Darcy ja Polish guy

Sunnuntai oli virallinen lepopäivä. Köllöttelin tyytyväisenä sängyssä ja myyrysin joskus iltakahdeksan pintaan teelle L:n luokse, mistä löysin myös muita ihmisyksilöitä. Maanantaina viikonloppuni jatkui edelleen, mutta olin hieman aktiivisempi. Kävin lenkkeilemässä, ostamassa tenttikirjan ja jopa luin sitä. Illalla kuulin puolalaisen K:n sairastuneen, joten hän antoi minulle lippunsa illan Erasmus-elokuvanäytäntöön. Menimme katsomaan saksalaista Hardcoveria, jossa vähän luuserimpi kirjailijamies tapaa vähän kovemman kundin ja sitten he alkavat puuhastella kaikenlaista ja tämä kovempi tapaus yrittää tehdä tästä luuserista coolimpaa. Juoni oli siis aika heppoinen, mutta itse elokuva oli ihan hauska. Oli vallan leuhkaa, kun koko sali oli varattu vain meille. Kaikki levisivät ympäri salia ja höpöttelimme enemmän tai vähemmän koko elokuvan ajan.

Eilen huoneessani ravasi koko ajan väkeä eikä mistään meinannut tulla mitään. Onnistuin myös rikkomaan sälekaihtimeni, jotka L korjasi näppärästi kuminauhalla :D Lopulta sain itseni edustavaksi ja siirryin ranskalaisen A:n ja brittiläisen E:n seuraan alakertaan jauhamaan tyttöjen juttuja ja valmistautumaan Moonlightiin. Tunnin huolellisen pohjustamisen jälkeen siirryimme Moonlightiin, missä olikin varmaan 30 vaihtaria. Pöytien ääreen ei enää mahtunut, joten istuskelin unkarilaisten kanssa ja höpöttelin tyhjiä. Puoli yhden aikaan lähdimme kotiin ja päätimme mennä häiritsemään Mr. Darcya. Hyydyin kuitenkin aika pian ja tulin nauttimaan muutaman tunnin yöunista ennen aamuluentoa.

Aamun luennot sujuivat kivuttomasti, vaikka olin nukkunut vain neljä tuntia ja olin englannin terminologian ryhmässä ainoa vaihtari. Kieliopissa päästiin lopultakin asiaan ja nyt minulle kerrotaan ehkä kuudetta kertaa määräisistä ja epämääräisistä artikkeleista ja nolla-artikkeleista. Kotitehtäviäkin saimme vaivaiset kolme aanelosta. Onneksi terminologiaa pitävä Prof. Dr. S oli vallan mukava ja ymmärrettävä ja netistä löytyvät saksa-englanti-saksa-sanakirjat ovat HIEMAN kattavampia kuin saksa-suomi-saksa-sellaiset.

Mutta se suullinen viestintä. Fr. S oli yhtä nyrpeä ja nihkeä ja huumorintajuton kuin ennenkin ja suosi iiiiiihania venäläissuojattejaan yhtä paljon kuin ennenkin. Venäläistytöt ovat käyneet hänen kursseillaan jo pari vuotta ja Fr. S on treenannut heidät huippuvireeseen. Se on ilmeisesti riittävä syy antaa heille kaikenlaisia etuoikeuksia. Tunnin alussa hän antoi meille 20 min aikaa valmistautua kahden minuutin puheeseen. Harvinaisen suullista viestintää, kun sai puhua minuutin tai pari ja loppuaika kyhjötettiin paperit sylissä ja kuunneltiin muiden juttuja.

Tunnin lopussa jaettiin opiskelijoita neljän hengen ryhmiin väittelyä varten ja kun kukaan ei halunnut ryhmään numero 2, päätti Fr. S, että arvotaan. Kuudesta ehdokkaasta neljä välttyisi tältä kauhealta kohtalolla. Eräs Erasmus-kaverini joutui tähän ryhmään ja hän nieli tappionsa kunnialla, mutta sitten kun eräs venäläistytöistä joutui ko. ryhmään, nousi hirveä haloo. Tämä venäläistyttö pakotti kaverinsa vaihtamaan, jotta hän itse pääsisi haluamaansa ryhmään. Fr. S:lla ei tietystikään ollut mitään tätä vastaan. Siinä kohtaa kaverini otsasuoni alkoi tykyttää vaarallisen näköisesti. Kun itse ilmoitin, että en ole ensi viikolla paikalla (enkä enää ikinä tulevinakaan viikkoina), totesi Fr. S, että yhden jo väittelyiden tuomariksi ilmoittautuneen tuttuni täytyy mennä tähän surullisenkuuluisaan kakkosryhmään. Koska eihän hän millään muotoa halunnut lemmikkityttöjensä joutuvan moiseen tehtävään. Pää räjähti, kun seurasin vieressä epäoikeudenmukaista kohtelua ja päätin, että minua ei enää tuolla kurssilla näy. Suomessa sentään oikeasti puhuimme suullisen viestinnän kursseilla – ja tiedoksi tietämättömille, että niitä on ollut monta.

Iltapäivästä olin niin hiilenä, että menin vain nukkumaan. Kahden ja puolen tunnin päiväunien jälkeen olin edelleen kärty, mutta sitten löysin Facebookista kiehtovaa ihmissuhdeinformaatiota eräästä vaihtaristamme, joten kirmasin välittömästi käväisemään ranskalaisen A:n luona. Pieni käväisyni vain venähti puolentoista tunnin avautumiseen sekä päätökseen siitä, että lauantaina menemme Dresdeniin.

Parkettien partaveitsi!

Muhahee! Mun tanssitaitoja on nyt kehuttu ensimmäistä kertaa ever :D Vähän ihmettelin, että ketä se oikein on kattonu.

Ja taiiiiivutus!
(olen myös pinkki, darn)

Kentucky Fried Chicken

Eilen illalla oli vielä puolalainen ilta, joihin sai tulla myös muita kuin puolalaisia, paitsi jos ei ollut tarpeeksi pidetty heidän keskuudessaan. Ikävää, kun toiminta on jo kahden viikon jälkeen sellaista, että ihmisiä pitää valikoida. Yksi ei saa tulla, koska isäntä ei pidä hänestä ja osa puolalaisista tytöistä pelkää häntä. Yksi tyttö ei sitten halua yhtä poikaa paikalle, koska hän on tylsä ja hänen kaveriaankaan ei voi pyytää, koska sitten hänkin tulisi automaattisesti mukana. Mahtavaa olla taas yläasteella.

Mutta ilta oli kyllä ihan mukava. Olin vain hirvittävän väsynyt, koska torstain ja perjantain välisenä yönä nukuin tosiaan sen viitisen tuntia. Huoneessa vallitseva kieli oli luonnollisesti puola ja jostain syystä en ymmärtänyt mitään, joten siirryin puolalaisen O:n viereen keskustelemaan sofistikoituneesti Puolan nykytilanteesta – englanniksi siis. Siinä sivussa nautin todella sofistikoituneesti lasillisen valkoviiniä. Kahdentoista aikaan puolalaiset innostuivat tanssimaan 18 neliömetrin huoneessa niin, että pelkäsin löytäväni itseni kerrosta alempaa hyvin pian (vrt. Pepsi-mainos).

Koin tilaisuuteni koittaneen ja vein puolalaisen E:n keittiöön, jotta saisin juoruta torstai-illasta. Ehdin juuri avata suuni, kun keittiöön tupsahti tiskien kanssa unkarilainen B, jolla on silmälasit ja hassut hampaat. Tämä oli varmasti ensimmäinen kerta, kun näin hänet selvänä. Keskustelimme torstaista ja näytin hänelle muutaman valokuvan. Hän ei muista mitään ja hän oli erittäin häpeissään käytöksensä takia. Yllätyin, koska en tosiaankaan odottanut sellaista. Olin pitänyt häntä täysin rappioituneena. Kaiken lisäksi hän pesi erittäin huolellisesti kaikki astiansa ja pyyhki vielä pöydätkin puhtaiksi, koska hän ei kuulemma pidä siitä, että keittiö on likainen. Niin hellyttävää. Tämän jälkeen pääsin lopulta avautumaan E:lle ja sitten hyydyinkin jo niin pahasti, että menin nukkumaan kellon ympäri.

Innostunut IKUS sekä unkarilainen B.

Tänään olen ehkä syönyt elämäni jännittävimmän aterian. L kutsui minut seuraksi, koska hän oli laittamassa ruokaa kanadalaisen Mr. Darcyn kanssa. Menu sisälsi kanaa ja perunoita. Perunat keitettiin ihan normaalisti, mutta kanankoivet pyöriteltiin jauhoissa, friteerattiin ja lyötiin sitten uuniin. Ja parasta oli se, että koivet oli löydetty roskiksesta. Ne olivat kyllä paketissa, mutta kuitenkin roskiksessa. Ainakin J yökkii nyt siellä tätä lukiessaan. Odotamme jännityksellä, pääsemmekö tänään mihinkään muualle kuin sairaalaan. Minulla ei olekaan koskaan ollut salmonellaa! Uusia kokemuksiahan tänne on tultu hakemaan, eikö?

Pakolliset älyvapauskuvat

Lisäbonuksena tällaiset löydöt kamerasta :D Onneksi en itse ole kuin parissa hassussa kuvassa.

IKUSit ja L. Tällaisten käsissä me olemme täällä..

Huomatkaa vaaleapaitaisen miehen komea ilme.

Schwule Mädchen!

Nyt on taas tapahtunut kaikkea. Tässä on ehkä lähinnä huomioita erilaisista asioista, joita olen tässä viime aikoina kohdannut.

Tiistaina tsekkiläinen L kutsui minut teelle huoneeseensa. Istuimme siellä ja keskustelimme ainakin tunnin ajan ihmisistä. Oli kyllä vallan hienoa. L on ihan käsittämättömän mukava! Teekutsuilta jatkoimme huoneeseen 221, koska siellä oli erään turkkilaispojan synttärijuhlat. Tosin kuulin synttäreistä vasta sitten, kun olin itse jo paikan päällä. Jouduin tyytymään kakkuun, koska seuraavana aamuna oli herätys seitsemältä kielioppitestiin. Synttäreillä eräs bulgarialainen tuttu, jonka nimeä en ikinä muista, esitteli minut eräille puolalaisille tytöille, kun manguin yksinäisyyttäni. Nyt tunnen sitten kymmenen tyttöä Puolasta ja muutenkin alan tuntea ihmisiä enemmän.

Oli jännää, kun nuo kaikki puolalaiset tulevat Lodzin yliopistosta ja kaikki innostuivat ihan suunnattomasti, kun sanoin, että olen Suomesta. Kaikilla olisi hirveä hinku Suomeen ja he kehuivat kilpaa, kuinka Suomi vaikuttaa niin ihanalta ja kauniilta ja luonto on upeaa ja meillä on Muumit jnejne. Vanha ystäväni Polish guy puolestaan kertoi, että hänen Tampereella vaihdossa oleva tyttöystävänsä tulee toukokuun puolivälin jälkeen muutamaksi viikoksi Magdeburgiin. Sitten saan tutustua häneen ja voin ehkä jopa puhua Suomea!

Keskiviikkona oli ensimmäinen koulupäivä. Minulla oli mm. kaksi DaFin (Deutsch als Fremdsprache eli saksa vieraana kielenä) kurssia, joissa molemmissa testattiin ensi alkuun kielitaitoa. Olen sekä kieliopillisesti että suullisesti C2-tasoa eli parasta mitä voi olla. Täällä vaan menevät nämä tasot ja arvosanat ihan väärinpäin. Ykkönen on täällä arvosanoista parasta ja kielitaidossa A-taso on heikoin, mikä sekoittaa minut ihan täysin. Ja täällä monisteista joutuu maksamaan. Härrekyy tässähän köyhtyy, kun joka kurssille täytyy käydä ostamassa paksut monistenivaskat.

Viimeisenä iltapäivällä oli Frau S:n suullisen viestinnänn kurssi, mikä vaikuttaa äärimmäisen pelottavalta. Myös Fr. S vaikuttaa pelottavalta – ankara, vakava ja turhan tarkka. Pyörittelin puolet tunnista silmiä yhdessä argentiinalaisen H:n kanssa. Hän ei osaa ollenkaan englantia, mutta on nyt saanut stipendin ja opiskelee täällä saksaa. Hän muistuttaa myös uskomattoman paljon Paon T-Bagia, mutta näyttää huomattavasti paremmalta eikä vaikuta niin luihulta. Huomasin myös torstain opiskelijabileissä, että H vetää käsittämättömiä määriä naisia puoleensa. Naureskelin muiden kanssa vieressä, kun naiset parveilivat yltiöinnokkaina H:n ympärillä ja yrittivät kilvan päästä kyöhnäämään H:n kyljessä.

Keskiviikkona rankan koulupäivän jälkeen oli hienoa, kun perin mukava ranskatar A tahtoi minua kebabille kanssaan. Kävimme mättämässä halvat ja hyvät pitakebabit, minkä jälkeen siirryin taas C:n ja hänen ystäviensä seuraan. Siinä saksalaisten nuorten keskustelua seuratessani tajusin, että ymmärrän heitä paljon huonommin kuin esim. opettajia koululla. Johtuu ehkä osittain myös siitä, että opettajien on ehkä pakko puhua huolitellumpaa kieltä. Nuorempien kanssa keskustellessa joudun keskittymään tosissani, että saan selvää.

Haluaisin myös huomauttaa, että täällä on jotenkin outo käsitys suojateistä. Niitä ei nimittäin juuri ole. Ydinkeskustassa on toki normaalit liikennevalot suojateillä (niissä on se sama kävelevä hattupäinen mies kuin Berliinin liikennevaloissakin), mutta muualla ei sitten ole oikein mitään. Olen päätellyt, että tien voi ylittää siinä kohdassa, missä katukiveys madaltuu maantien tasolle. Mutta kun missään ei ole oikeasti mitään merkkejä suojateistä. Jännityksellä odotan, milloin joku rekka liiskaa minut.

Ruokavalioni on kyllä kutistunut aika rankasti täällä mm. uunittomuuden ja paistinpannuttomuuden takia. Paistinpannun voisin kyllä ostaa. Alkaa pasta ja keitto pursuta korvista. Samoin tuo ainoa edes vähän ruisleivän omainen täysjyväleipä. Ikävä uunia :( Ja kun minulla ei ole mitään pannualustaakaan, sijoitan kuuman kattilani yleensä vessan lattialle, kun se on kaakeloitu. Sieltä käyn sitten hakemassa ruokaani. Tiskauksenkin suoritan vessan lavuaarissa, sillä keittiön lavuaari on aina ihan tukossa. Käsittämättömän vaikeaa pestä kolmen litran vanhaa emalikattilaan pienessä lavuaarissa ilman, että koko vessa tulvii. Astiat jätän yleensä kuivumaan suihkukoppiin. Mitähän lie pöpöjä sieltäkin ryömii..

Tsekkiläinen L, minä, mystinen unkarilainen sekä argentiinalainen H

M Jenkeistä syö pääni.

Torstaina (eli eilen) oli IKT:n pöytäjalkapalloiluilta, joka tällä kertaa toimi lähinnä aloittelupaikkana, koska puolen yön maissa kaikki siirtyivät bileisiin, jotka pidettiin yliopiston ruokalassa. Kyllä, luit oikein. Yliopiston ruokalassa. Ajatella, jos Minervassakin pidettäisiin parin viikon välein bileitä! Ilta oli kokonaisuudessaan erittäin hieno. L nyysi kamerani ja oli räpsinyt illan aikana yli sata valokuvaa. Aamulla kierin vedet silmissä lattioilla, kun yritin katsoa kuvia tukehtumatta nauruun.

IKUSeja ja vaihtareita. Edustuskunnossa, tottakai.

Tänään minulla ja C:lla oli muuten ensimmäinen Tandem-tapaaminen. Tarkoitus on siis oppia kieliä ja meidän tapauksessamme se tarkoittaa sitä, että hän hioo minun saksaani ja minä opetan hänelle suomea. C aloitti suomen alkeiskurssin vain minun takiani! Tapaaminen ei kuitenkaan ehkä ollut niin opiskeluntäyteinen kuin olisi tarkoitus. Kävimme läpi kuukaudet ja viikonpäivät ja sen jälkeen repsahdimme ja menimme nettiin tutkimaan ihmisten yksityisasioita.

Loppuun eilisillasta päähän jäänyt Fettes Brotin renkutus: Schwule Mädchen.

Urheilulukija

Eilen oli hieno päivä. Sain vastoin kaikki odotuksia paperisodat sodittua ja netin ja taas uuden tuttavan. Tänään oli sitten vain hämmentävä päivä, kun piti valita kursseja, mutta ainakin opettajien sanojen mukaan kaikki on äärimmäisen sekavaa ainakin ensimmäisen viikon ajan, joten ei mitään hätää.

Mutta takaisin eiliseen. Heräsin aamulla täynnä taistelutahtoa ja valmiina inisemään niin paljon kuin vain ikinä tarvitsee, koska halusin vängällä saada jonkinlaisen todistuksen siitä, että olen opiskelija. Se todistus oli nimittäin edellytys sille, että saa netin. Marssin siis koululle eikä minun edes tarvinnut vonkua, kun käteeni lyötiin opiskelijakortti ja toivotettiin hyvää päivänjatkoa. Sen jälkeen suuntasin Einwohnermeldeamtille, mutta siellä oli n. 70 ihmistä ennen minua, joten sieltä löytämäni ”Polish guy” suositteli lämpimästi luovuttamista. Sen tein ja menin ostamaan(!) kirjastokorttia. Täällä kirjastokortti ei irtoakaan niin helpolla kuin Suomessa. Minun piti näyttää vuokrasopimusta ja opiskelijakorttia ja henkilöllisyystodistusta ennen kuin sain kortin käteeni. Eihän viisi euroa ole paljon, mutta kuitenkin jotenkin kummallista, että kirjastokortista pitää maksaa. Ja kirjastossa myös netti maksoi, vaikkei se edes toiminut.

Seuraavaksi suuntasin IKUSin kahvitunnille, jossa tapasin ranskalaisen F:n. Hänkin oli menossa ilmoittautumaan, joten lähdimme yhdessä Einwohnermeldeamtiin. Jonotimme vaivaisen tunnin ja viisi minuuttia ennen toimiston sulkemisaikaa pääsin tiskille. Minulta otettiin noin sentin paksuinen pino papereita ja annettiin vaihdossa vielä paksumpi kansio tuoreelle magdeburgilaiselle tärkeää informaatiota. Kansion päällä luki pienen kissan kokoisin kirjaimin ”Richtig enschieden – Willkommen in Magdeburg”. Hienoa kuulla edes joltain taholta, että olen tehnyt oikean valinnan. Kaikki muut ovat nimittäin ihmetelleet enemmän tai vähemmän sitä, miksi olen valinnut juuri Magdeburgin.

Eilen tunsin itseni vähintäänkin suosituksi, kun ensin F pyysi minua istumaan iltaa ranskalaisten kanssa, sitten myöhemmin kolme tyttöä kävi tahtomassa minua johonkin ja viimeisenä tuli vielä se tsekkiläinen L koputtelemaan, että no, joko mennään. Harmi vain, että en kyennyt lähtemään mihinkään, kun tänään piti herätä aikaisin ilmoittautumaan kursseille. Muutenkin olin aika lame, kun nypelsin vain tietokoneen parissa illan. Mutta kun piti vaihtaa kuulumisia!

Tänä aamuna minulla kävi tuuri. Bongasin kaksi samalla koululla opiskelevaa vaihtaria seisoessani ratikkapysäkillä, joten lyöttäydyin heidän seuraansa. He ovat siis jo toista lukukautta täällä, joten he tiesivät, miten kaikki toimii. Valitettavasti vain yhden IKUS-tytön kertomus piti paikkaansa. He puhuivat keskenään lähinnä ranskaa ja olivat muutenkin aika hiljaisia. Tiedon puristaminen heistä oli lähes yhtä helppoa kuin saada tuhannen ilmeen Keanu Reeves hymyilemään. Täällä ei kursseille ilmoittautuminen ollutkaan yhtä sivistynyttä kuin meillä Tampereella, jossa lähes kaikki tapahtuu netissä. Ilmoittautumislistat oli levitetty pariin luokkaan pöydille ja niiden kimpussa parveili hirvittävä määrä ihmisiä. Tungin muiden ohi ja ali ja yli ja yritin nähdä vilauksen niistä papereista, joihin minun oli tarkoitus laittaa nimeni. Lopulta tein vähän yllärivalintoja, kun ajattelin, että saatan ehkä käydä niissä. Tosin nyt näyttää siltä, että jättämällä pari kurssia pois saan perjantait ja maanantait vapaaksi ja sitten voin reissata kunnolla. Vappuna olisi 5pv vapaata, kun silloin ei ole torstainakaan koulua. Voisi vaikka poiketa Amsterdamissa tai Berliinissä tai jossain muualla. Mal schauen..

Tänään oli ohjelmassa myös ensimmäinen lounas koululla. Sain brittiläisen tytön neuvomaan minua asioissa, mutta en siltikään tajunnut, että kaikesta pitää täällä maksaa erikseen. Tunsin oloni huijatuksi, kun olin mennyt maksamaan pienestä kauhallisesta herneitä 50 senttiä. Ja nekin olivat varmaan niitä rasvassa keitettyjä. Yritin nimittäin ostaa kaupasta pakastevihanneksia, mutta intoni latistui kummasti, kun huomasin, että niihin oli lisätty hirveä määrä voita. Tämä on taas jotain sellaista, mitä en tajua. Onneksi löysin normaaleja pakasteherneitä. Se vain, että minulla ei ole pakastinta ja pakkauksen sisältö painoi puoli kiloa. Olen nyt syönyt neljän päivän ajan välipalana herneitä. Mmm..

Iltapäivällä oli mukava kävellä koululta pois. Käärin lahkeet polviin, kun oli niin lämmintä. Ipodista loppui akku aamulla, mutta ei se mitään, minulla oli kirja mukana. Palasin takaisin ala-astelaiseksi ja luin koko matkan kävellessäni koululta kämpille. Enkä edes kaatunut!