Ostoksilla Orlando Bloomin kanssa

Tässä on nyt vähän kaikkea.

Tiistaina olimme Moonlightissa. Join mansikkapirtelön. Porukkaa oli – kuten tavallista – liikaa, eikä missään ollut mitään tilaa, joten minä, L ja italialainen Mikki vuorottelimme istumalla vuorotellen toistemme polvilla. Itse en onneksi koskaan joutunut alimmaiseksi, koska teräksiset reiteni eivät ehkä kuitenkaan olisi kestäneet n. 90-kiloisia äijiä. Moonlightista löysimme myös suunnattoman jännittävän lampun. Lamppu kirkastui (tai vaihtoehtoisesti sammui) kun sen jalkaa hipaisi. Emme oikein käsittäneet sen toimintaperiaatetta, mutta hiplasimme sitä silti n. kahden tunnin ajan erittäin innostuneina. Lisäksi sain taas yskähdellä vaivihkaa keuhkoni pihalle, kun muut polttivat. Täällä saa edelleen polttaa baareissa, ja minulla viiksettää. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä täälläkin astuu tietääkseni se Suomessakin oleva kielto voimaan, mutta sitä ennen voin vain haista pahalle baarin jälkeen. Kyllästyin ja lähdin jo yhdentoista aikaan, koska tiedossa oli herätys klo 7.30 kielioppitunnille tarkastamaan artikkelitehtäviä. (Eivät muuten menneet kovin hyvin.)

Mistä sen voi tietää, milloin tulee määräinen ja milloin epämääräinen ja milloin käyvät molemmat vai käykö mitään ja voit viheltää hieman. Yhden tehtävän olin osannut jopa melko hyvin, mutta juuri se kohta, minkä opettaja päätti kysyä minulta, oli aivan päin honkia. Vaikutan varmasti älykkäältä! Pitää yrittää parantaa es-pronominin yhteydessä.

Tunnin jälkeen törmäsimme kahteen belgialaiseen poikaan, mikä aiheuttaa nyt sen, että joudun ensimmäistä kertaa kertomaan ihmisten oikeita nimiä. Hannes ja Wannes. Toinen on pitkä ja tumma ja karvainen ja toinen pienempi, kiharapäinen ja vaalea. He opiskelevat yhdessä jossain päin Ranskaa ja ovat Ihan Aina yhdessä. Ja minulla jaksaa aina huvittaa. Hannes ja Wannes. Wannes ja Hannes.

Eilen onnistuin kuin onnistuinkin pesemään pyykkiä, harmi vain, ettei ole kuivaustelinettä (ei, äiti, en aio ostaa sellaista). Jokainen ovenpäällinen ja ripa ja kahva ja selkänoja ja henkari oli täynnä pyykkiä. Auringonpaisteen ja muutenkin kaikin puolin mukavan ilman kunniaksi lähdin kameran kanssa lenkille. Minulla oli muuten vain t-paita, ohut huppari ja tuulihousut, heke teille siellä loskassa. Kuvasin kummallisia yksityiskohtia ja sain samalla urheiltua ja lisää pisamia.

Enää ei puutu kuin varashälytin

Liikennevaloissa. Tarkkasilmäisimmät näkevät myös minut.

Pyykkäyksen riemuja

Illasta kokoonnuimme katsomaan A&E:n kanssa A:n huoneeseen Täydellisiä naisia ja Greyn anatomiaa. Saksaksi dubattuna, tottakai! Täällä kun dubataan ihan kaikki, koska väkeä on niin paljon ja dubbaus ei siten tule niin kalliiksi. Mutta hassulta se kuulosti. Televisiohetken jälkeen A:n huoneeseen alkoi lappaa yhä enemmän porukkaa. Tutustuin lopulta myös Orlando Bloomiin! Hän on myös bulgarialainen tietojenkäsittelijä, joita täällä on ihan tuskaliikaapaljon. Nimi tulee siitä, ettei L osaa lausua hänen oikeaa nimeään. Siksi hän on meidän oma Orlandomme. Puoli yhden jälkeen siirryimme porukalla Festung Markiin, jossa on joka keskiviikko opiskelijabileet. Paikalla oli tällä kertaa huikeat 30 ihmistä, mutta ainakin oli tilaa tanssia. Valtasimme viiden hengen voimin koko tanssilattian, ja pian muutkin uskaltautuivat seuraksemme. Näytin varmasti taas sammakolta tehosekoittimessa, mutta ainakin voin kuvitella liikkuneeni. Tunnin kuluttua päätin haluta nukkumaan ja Orlando lähti myös, koska hän ei halunnut päästää pientä tyttöä yksin yönselkään. Kävimme mutkan supermarketin kautta (Kyllä, se on aina auki. Maailman paras lähikauppa, kun se ei ole edes kallis.) ja Orlando tarjoutui jopa kantamaan kolapulloni.

Tänä aamuna on koettu otsatukkatytön paluu. Olen tylsistyneenä leikellyt etutukkaani lyhyemmäksi ja tänään päästin sen valloilleen, kun lähdin koululle. Minua ei taaskaan tunnistettu. Kokeilin tukkaa jo sunnuntaina ja ranskalainen M ei tuntenut minua, kun osuimme käytävällä vastakkain. Aamulla A&E olivat tuijottaneet minua ratikkapysäkiltä, että kyllä sillä on Kaisun takki, mutta kuka ihme tuo tyttö on. Minulla piti olla tänään kolme luentoa, mutta kaksi niistä oli peruttu. Voi harmin paikka. Kulutin siis aikani hyödyksi ja lähdin Allee-Centeriin shoppailemaan. Löysin lopultakin harmaan hupparin itselleni sekä vasenkätisten kierrelehtiön. Vasenkätisten kierrelehtiö! Joku on kerrankin ajatellut meitä sorrettuja! Ei enää ikäviä painaumia eikä pullistuvia otsasuonia! Kerrankin voin kirjoittaa vapaasti! Olen ihan satavarma siitä, että kuulin enkelkuoron laulavan taustalla hoosiannaa, kun silmäni osuivat tähän nerokkaaseen tuotteeseen.

Random thoughts:

Ja koska kaikkia kiinnostaa, niin kyllä se maito taitaa sittenkin olla osasyyllinen migreeniini. Ostin jotain normaaleja jogurtteja ja söin niitä muutaman päivän ja joka päivä särki vain päätä. Hylkäsin jogurtit ja tadaa, olen taas kunnossa. Taidan siis panostaa niihin kalkkitabletteihin.

Olen ihmetellyt myös sitä, että miksi ihmiset hakeutuvat täällä samankieliseen seuraan. Pahimpana esimerkkinä toimivat espanjalaiset, joita ei edes näy yhteisissä tapahtumissa, koska heillä on omansa ja he haluavat vain olla keskenään. Mikä järki on edes lähteä ulkomaille, jos haluaa vain olla omanmaalaistensa kanssa. Kyllä minä sen ymmärrän, että siinä on hieno sosiaalinen turvaverkko ja on helppo kommunikoida ja ihmiset jopa ymmärtävät kieroa huumorintajuasi, mutta silti. OMFG. Taas kerran olen iloinen siitä, ettei täällä ole muita suomalaisia/pohjoismaalaisia. Satunnaiset kielitaidon puutteesta johtuvat ulkopuolisuushetket ovat pieni riesa, jos vertaa siihen, että olisin täällä vain suomalaisten kanssa ja pajattaisin koko ajan suomea ja välttelisin muita ihmisiä.

Harmittaa, kun ihmiset eivät muutu. Jos on ryhmä ihmisiä ja siihen tulee uusi ihminen, niin ulkopuoliset heti olettavat, että tämä uusi tyyppi on samanlainen kuin ne muutkin. L aina marisee (yleensä sentään edes vähän humoristisesti), että minäkin vihaan häntä, koska A&E eivät juuri pidä hänestä. A&E eivät oikeastaan pidä juuri kenestäkään täällä. Heillä on jokaisesta jotain sanottavaa, yksi pomottaa, yksi puhu huonoa ranskaa, yksi on vain ”outo”, yksi on tylsä ja niin edelleen. Opin vasta eilen IKUS-A:lta, että he eivät ole kovin pidettyjä täällä. Tosin se voi johtua siitä, että muut eivät tunne heitä tarpeeksi. Ikävää vain, jos minut leimataan heti samanlaiseksi. Minulla kun ei vielä ole ollut mitään ongelmia kenenkään kanssa. Eräs venäläistyttö tosin rassaa, mutta hänestä ei pidä kukaan, koska hän on aina hirveän ylimielinen, epäkohtelias ja hapan. Kaikki muut ovat olleet tähän mennessä hirvittävän mukavia, myös A&E. Kivaa tutustua ihmisiin.

Täällä on pakko taas ihailla sitä, kuinka anteliaita ihmiset ovat. Kaikki jaetaan ja kaikille tarjotaan ja toisia autetaan. Tätä samaa mietin jo Liettuassa ja siellä opin lopulta itsekin, että ei se sittenkään ole minulta pois, jos joskus annan jollekin jotain. Yleensä saan jotain takaisin jossain muussa tilanteessa, joten tilanne on loppujen lopuksi tasan.

Minulla oli myös jotain muistiinpanoja tätä tekstiä koskien, mutta en saa enää käsialastani selvää. No, ei se varmaan ollut mitään tärkeää.