Välihuomautus

Kello on puoli neljä. Olen viimeiset 16 tuntia yrittänyt kirjoittaa kahta sivun mittaista esseetä. Tähän mennessä minulla on valmiina rungot molemmista. Valmista pitäisi olla huomenna klo 15, jolloin toinen niistä kirjoitetaan Ihan Oikeasti ikään kuin välikokeena. Ei tästä tule mitään.

Mutta hyvää trancea olen sentään löytänyt ja fiilistellyt sen parissa. Hyvää! Hyvää! Hyvää! Lisäksi olen saanut huoneeni siivottua, tiskattua, käytyä kaupassa (kolmesti), siivonnut ipodini, päivittänyt sohvasurffausprofiilini ja kokannut ensimmäistä kertaa aikoihin.

Viikonloppu oli totaalinen menestys! Syntymäpäiväsankari saatiin yllätettyä ja ja läksiäiskaveri on saatu lähtövalmiiksi. Molempina iltoina meni Myöhään ja hauskaa oli niin paljon ettei ikinä. Juhlan järjestäjän toive toteutui ja menimme homobileisiin, joissa ei ollu ketään. Kolmen euron pääsymaksun sijasta pääsimme sisään ilmaiseksi ja ehdimme paikalle juuri kun illan esiintyjä aloitti shownsa. Itsehän en sitä katsonut, vaan hengailin poikain (muut tytöt olivat tietysti katsomassa showta) kanssa toisessa huoneessa ja yritin rauhoitella heitä. Poikaparat olivat aivan järkyttyneitä, koska he eivät olleet tienneet lähteneensä homobileisiin. Kaks isoa äijää takertui kauhusta kankeana käsivarsiini ja ruikutti minua teeskentelemään heidän tyttöystäväänsä hetken aikaa. Onneksi lähdimme kohtalaisen pian takaisin asuntolalle jatkamaan.

Ketsuppionnettomuus

Lauantaiaamuna kakkoskerros näytti teurastamolta, koska seinälle hartaasti levitettynä oli n. 2dl ketsuppia. Onneksi sotatanner siivottiin aika pikaisesti. Lauantain bileet olivat, jos mahdollista, vielä paremmat. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, mutta porukkaa oli ihan älyttömästi ja musiikki oli hyvää ja sain olla kaikkien ystävieni kanssa. Voiko muuta toivoa? Ei.

Sunnuntaina suoritin 2,5 h terapeuttisen hetken Orlandon kanssa, joka sisälsi 10 kilometriä kävelyä, 2 haikaraa, 10 uusnatsia, 45 minuuttia makoilua padon päällä ja 2,5 h avautumista. Oli ihan käsittämättömän hienon näköistä, kun takaisin tullessa nähtiin ihan mustien pilvien vyöryvän Magdeburgin ylle. En minä ole ennen nähnyt ison myrskyn lähestyvän tuolla tavalla. Näin salamoita ja kaikkea ja olin innoissani kuin pikkulapsi. Ja asuntolan pihaan ehdimme juuri kun alkoi sataa. Myrsky jatkui useamman tunnin ajan, mutta minä ja K viihdyimme Pradaan pukeutuvan paholaisen parissa huoneessani. Tosin välillä massiiviset salamat varastivat huomiomme elokuvalta ihan totaalisesti.

Tässä kohtaa alan pikkuhiljaa hajota siihen, että kaikki lähtevät kotiin. D lähtee ylihuomenna ja P sunnuntaina. Molemmat ovat ehdottomia valioyksilöitä ja varsinkin P:n lähtö harmittaa, koska hän kuuluu neljän suosikki-ihmiseni joukkoon täällä. Kuka minun kanssani nyt seisoo tylsissä bileissä nurkassa tuntitolkulla ja saa minut nauramaan niin, että juoma tursuaa nenästä ulos ja vatsalihakseni ovat kolme päivää kipeät? Ja seuraavana aamuna ajattelin aina, että kyseessä olivat yhdet parhaista bileistä.

Hemmetti. Tämähän on Alkio all over again, paitsi että tällä kertaa kaikki ihmiset katoavat ympäri Eurooppaa pelkän Suomen sijasta. Tosin, jos tuuri käy, menen elokuussa D:n kanssa Firenzeen, käyn P:n luona Belgiassa, K käy luonani Tampereella jossain kohti syksyä ja Orlando tulee tekemään maisterivaiheen Tampereelle.

Kello on neljä. Taidan nyt nukahtaa hetkeksi ja herätä kahdeksalta jatkamaan noita esseitä. Olen toivoton, myönnetään.

Iloista epäjuhannusta kaikille!

Tänä vuonna vietänkin Erilaista Juhannusta. Tai paremmin sanottuna en vietä juhannusta ollenkaan, koska ainoa yhdistävä tekijä Oikean, Suomalaisen juhannuksen ja tämän minun viikonloppuni välillä on sääsket. Ei grilliä, ei keskiyön aurinkoa, ei saunaa, ei järveä, ei kännisiä teinejä hoipertelemassa ympäriinsä eikä lonkeroa. Alaston mies ei kuitenkaan jää näkemättä, sillä minut aiotaan ilmeisesti raahata homobileisiin katsomaan miesstripparia. Voi kuinka iloinen olenkaan. Toivottavasti sokeudun ennen iltaa.

Syy tähän iloiseen illanviettoon on se, että maailman pienimmällä italialaisella on synttärit. S täyttää tänään 27 ja taitaa olla vanhin meistä. Aluksi on tarjolla normaalit yllätysbileet ja kakkua ja loppuillasta on juhlien järjestäjän mielestä AIVAN PAKKO mennä näihin homobileisiin. Veikkaan, että S on asiasta lähes yhtä innoissaan kuin minä.

Onneksi vietän alkuiltani jossain ruotsalaisessa juhannustapahtumassa. En tiedä siitä mitään muuta kuin sen, että saan siellä kanelipullia. Tämänkin tiedän vain siksi, että IKUS-seuralaiseni A ja C leipovat niitä tänään tuliaisiksi. Toivottavasti saan jotain muutakin normaalia ruokaa kuten viikko sitten pidetyissä multikulti-bileissä.. Kyseessä olivat siis monikulttuurisuuskekkerit, joissa ihmiset esittelivät kotimaataan ja omia ruokaerikoisuuksiaan. Kierrettyäni kaikki pöydät näytin siltä, että olin neljännellä kuulla raskaana, mutta kun se ruoka vain oli niin hyvää. Olin varta vasten paastonnut koko päivän!

Erityisesti minua ilahdutti ruotsalaispöytä, jossa oli mm. näkkäriä, juustoa (ja juustohöylä!), Kallen mätitahnaa, mutakakkua, kauralastuja, pipareita, kunnon pottumuusia, silliä, puolokkahilloa, Ahlgrenin autoja sekä LIHAPULLIA, joita syödessä pari kyyneltä ehkä vierähti poskelleni. Ja pöydän takana vielä hääri vaaleatukkainen ja sinisilmäinen nuorimies. Kyllähän oli kotoisaa. Harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan. Olisin voinut kuvata pöydän ja laittaa sen otoksen sitten tietokoneen taustakuvaksi.

Näistä pienistä iloisista asioista huolimatta täällä on ollut viime aikoina aika paskaa. Ihmiset alkavat selvästi väsyä koko vaihtoon ja toisiinsa ja kouluhommat alkavat painaa päälle. Eräs "parhaimmista" kavereistani täällä kertoi minulle ystävällisesti eilen, että olen epämiellyttävä ja minun seurassani ei ole mukava olla ja kaikki ovat sitä mieltä. Minusta vain tuntuu, että hän on ainoa, joka on sitä mieltä. Hauskaa tässä on se, että kyseinen tyttö on itse ihan käsittämättömän hapan, hän ei pidä kenestäkään täällä ja näyttää sen, hän ei ikinä viihdy missään bileissä ja näyttää senkin ja hänellä ei ikinä näytä olevan hauskaa paitsi silloin, kun hän saa olla huomion keskipisteenä. Henkilökohtainen kyynel siis. Tästä illasta tulee hauska, koska A ei tod voi tulla S:n synttärijuhlille, koska A ei yllättäen pidä hänestäkään. Ja huomenna on luvassa läksiäiset kellarissa. Meillä on DJ:kin. Vähän tulee loistavaa.

TJ 35, sitten Münchenin kautta maalimalle.

Sääskiä ja säilykemansikoita

Minä ihan oikeasti luulin, että tiedossa olisi mukava ja rentouttava kesä ilman sääskiä ja muita ärsyttäviä inisijöitä. Kuten tavallista, olin väärässä. Suomessa noita hiton pörriäisiä on sentään vasta jostain kesäkuun puolivälistä, täällä niitä on ollut jo yli kuukauden. Ulkona - ja siten myös sisällä - on 30 astetta lämmintä, mutta ikkunoita ei voi pitää auki. Varsinkaan iltaisin, kun olisin edes hieman viileämpää. Tänään rikkoutui taas kerran sääskenpuremien kokoennätys. Sisäreidessä on sellainen Itävallan muotoinen möykky, halkaisija n. 3 cm. Kyllä, mittasin sen, koska olen huono arvioimaan. Kuvaa en myöskään laita, koska se voisi järkyttää ihan kaikkia.

Ja täällä on myös säilykemansikoita. Siis säilykemansikoita. Mansikoita, jotka on säilötty. Purkissa ja kevyesti sokeroituna! Löysin ne eilen kaupan hyllyltä ja koin vahvan mitvit-hetken. Kuka hullu niitä laittaa purkkiin?! Ovat varmaan yhtä herkullisia kuin säilykebanaanit, jotka ovat sellaisia limaisia, pehmoisia räkiä. Jos et ole maistanut, niin älä maistakaan. Hyi.

Tänään missasin taas kerran ratikan, mutta ensimmäistä kertaa olin niin kypsänä, että palasin kotiin jatkamaan uniani. Ei minulla olisi ollut kuin yksi luento, niin aivan sama. Puolenpäivän maissa havahduin ja kävin hölkkäilemässä ja myöhemmin rauhaani häiritsivät L&M, koska L halusi kameraa lainaan. Hän kuvitteli, että oli hauska juttu lingota puoliksi sulanutta jäätelöä A:n ikkunaan ja hän halusi ottaa kuvan tuotoksestaan. A ei yllättäen ollut yhtään huvittunut. Kun L oli saanut otettua valokuvansa, oli aika käydä lounaalla. Kävin ensimmäistä kertaa yliopiston ruokalan yläkerrassa syömässä. Kokemuksena jännittävä. Ruokakin oli hyvää, tosin saksalaisittain yhtä epäterveellistä kuin aina ennenkin. Otin sentään riisiä, enkä ranskalaisia :D Sitten olikin korkea aika mennä takaisin nukkumaan. Alkavat ehkä liikkua jo terveen rajamailla nämä meikäläisen unenlahjat, mutta eipä tässä juuri huvita muutakaan tehdä, kun aina on niin kuumaa ja tukalaa. Ja sääskistä.

Nyt jos koittais vähän käännellä. Tosin lähinnä haluttaisi mennä takaisin nukkumaan.

Fußball usw.

Apua! Koko maa on mennyt ihan erittäin totaalisen täysin sekaisin jalkapallon EM-kisoista. Homma alkoi ihan viattomasti pari kolme viikkoa sitten pienistä Saksan lipuista, joita alkoi näkyä autojen ikkunoissa. Siis sellaisia ihan lepattavia, jotka roikkuvat pienten lipputankojen nokasta. (Myös meidän bussikuskilla oli sellainen viime viikonloppuna, kun kävimme Rostockissa.)
Lippujen jälkeen katukuvaan alkoi ilmestyä musta-puna-keltaisia asusteita ja/tai asukokonaisuuksia. Nyt kisojen alettua ympäri kaupunkia on tarjolla valtavia screenejä ja varmasti myös jokaikisessä baarissa ja kapakassa ja ravintolassa voi katsoa jokaikisen ottelun.

Kävin Orlandon kanssa iltakävelyllä sunnuntaina, kun Saksa oli juuri voittanut ensimmäisen ottelunsa. Onneksi Orlandokaan ei pidä jalkapallosta, muuten olisin saattanut ehkä olla vähän kypsänä. Vähintään joka kolmas vastaantulija lauloi tai huusi jotain (erityisesti mieltäni lämmitti laulu, joka kertoi puolalaisten surkeista ominaisuuksista: ovat mm. asosiaalisia tämän tulkitsijan mukaan) ja vähintään joka toinen oli tukevasti kännissä. Alter Markt, jonne innokkaimmat fanit ja kaljamyyjät taitavat keskittyä kaupungin isoimman screenin vuoksi, oli peittynyt rikkinäisiin muovituoppeihin ja papereihin ja muuhun roskaan.

Tänään sain muuten myös ensimmäisen arvosanani täältä. Pyöreä ykkönen. Ai että. Eräät henkilöt saattavat muistaa kahden viikon takaisen tuskailuni kun yritin valmistautua esseeseen, jossa vertailin nuoremman Bushin sekä Clintonin talouspolitiikkaa, mikä aiheena on siis aivan käsittämättömän kiinnostava. Kolmen tunnin yöunien ja huomattavasti useamman tunnin tuskailun ja kohtausten jälkeen olin saanut jotain aikaan, ja sitten olikin aika mennä tunnille ja kirjoittaa essee ilman mitään muistiinpanoja. Seleevä. Tänään kyseiset esseet palautettiin ja olin saanut sadasta (100) mahdollisesta pisteestä 98. Ykkönen, silvuplee.

Viikonloppuna kävimme tosiaan Rostockissa ihan kaikenlaisten vaihtareiden kanssa. Meillä oli Ihan Oma bussi käytössä ja matka maksoi huikeat 30e sisältäen matkat, yöpymiset, aamupalat, kaupunkikierroksen, 23 kiinalaista, matkat kahtena eri päivänä Itämeren rannalle köllöttelemään, bussikuskin, joka humalassa suuteli minua kahdeksan kertaa poskille, tutustumiskäynnin Rostockerin panimolle sekä Rostocker-lasin. Ihan hyvä homma siis.

Kyllä, neljä vuotta lukion jälkeen minä hannutan Rostockissa.

Enkä ikinä innostunut siitä lukiossa.

Itämerihän se siinä.
Terapeuttinen vaikutus: huomattava.

Lähtö oli perjantaina klo 6:15 eli oikeasti 7:00, koska IKUSlaiset olivat älynneet varautua ainoan italialaisemme myöhästymiseen. Paluu sunnuntaina seitsemän pintaan, minkä jälkeen olin niin koomassa, että nukuin maanantaina yhteensä 18 tuntia. Itse olin perjantaina hyvin valvotun yön jälkeen fressinä ja ajoissa paikalla. Edellisenä iltana oli nimittäin perinteinen pöytäjalkapalloiluilta ja sen jälkeen vielä opiskelijabileet Gebäude 22:ssa, joten tuumin joskus neljän aikaan, että parempi valvoa koko yö kuin nukahtaa tunniksi ja herätä vihasena. Pöytäjalkapalloilu oli taas kerran tylsää ja olin varautunut siihen, että tylsyys jatkuisi suoraan kahdeltatoista kotiin ja peiton alle, joten olin collegehousuissa ja villasukissa liikkeellä. Meidät potkittiin ihan normaalisti puolenyön jälkeen ulos, mutta siinä kohtaa joku keksi, että nyt mennään bileisiin.

Yritin tietysti vikistä, että kengät vois olla aika kiva juttu, mutta eihän minua siinä kiireessä kuunneltu. Lähdin siis matkaan avaimen, kameran sekä mukin kanssa, mutta ilman kenkiä ja rahaa. Koska minulla ei ollut laukkuakaan, jaoin omaisuuteni eri ihmisille: kamera L:lle, avaimet K:lle ja muki vain johonkin nurkkaan. Jotenkin kypsyin taas vaihteeksi vaihtariseuraani, koska eräs toinen, varattu A hinkkasi varmaan kahdeksannen miehen kanssa tälle lukukaudelle ja espanjalaiset viihtyivät taas parhaiten keskenään jne.

Onneksi bongasin IKUS-C:n kaverin ja siirryin hänen seuraansa. M oli aivan ihastuttava, kuten tavallista ja kuten tavallista, ymmärsin hänen baijerilaista vääntöään paremmin kuin paikallista Hochdeutschia (MIKÄ MINUSSA ON VIKANA?!). M jopa antoi minulle toisen kenkänsä ja vietimme puolisen tuntia tanssien typerän näköisinä yhdellä jalalla. Varsinkin minä näytin typerältä n. 5-6 kokoa liian suuressa kengässä ja kolitseissa muiden juhliessa viimeisen päälle pyntättyinä. Lopulta vasen jalkapohjani kohtasi lasinsirun ja lähdin hakemaan kenkiä. Koin myös älyllisen hetken ja otin kenkien lisäksi mukaan käsilaukun, joka tosin oli kokoa Kannettava tasku. Siihen sain kuitenkin kerättyä kamerani ja avaimeni ja myöhemmin, M:n poimiessa leukaansa maasta, myös mukini. Miettikääpä kaikki hetkinen tykönänne tilanteen absurdiutta, niin ymmärrätte.

Vaikka M:lla olikin huono ilta, onnistuin mielestäni pelastamaan sitä aika hyvin. Meillä oli mm. noin vartin mittainen, äärimmäisen kiehtova keskustelu, joka lähti liikkeelle siitä, kun yritin keksiä sopivaa sanaa hänen surkeudelleen ja käytin niinkin hienoa termiä kuin butt-fucked. Tylsästi alkanut ilta osoittautui lopulta vallan mukavaksi ja viihdyin M:n kanssa pilkkuun asti, minkä jälkeen vaelsin sen kolmesataa metriä kotiin. Auringon noustessa päätin lähteä NP:hen (se lähikauppa), ihan vain siksi, koska voin. Ostin munia ja tein äärimmäisen hyvän aamupalan, pakkailin ja kävin herättelemässä matkakumppaneita ja sitten olikin aika lähteä Rostockiin.

Nyt vain olen ihan tuhannen poikki, joten en jaksa kirjoittaa järin seikkaperäisesti ko. reissusta. Myös Amsterdam on vielä purkamatta. Ääh. Tarkoitus oli, mutta päätinkin näköjään kirjoittaa romaanin torstai-illasta. Ja perjantaina lähdenkin turkkilaisen C:n kanssa Venetsiaan. Ihanan romanttista. Enää ei puutu kuin mies. No, kaikkea ei voi saada.


Hyvää yötä.

Dagen (morgon) efter

Ei, emme ole juoneet MITÄÄN sinistä!
Ei missään tapauksessa!

Minä ja E ja toinen syntymäpäiväsankari K ja jotain mystisiä miehiä,
jotka puolalainen K toi iloksemme (kA, miksi)

No olihan se tuhoisaa, tuo syntymäpäiväin vietto. Ensin tulivat C ja K luokseni kyläilemään ja K fiksasi tukkani, sen jälkeen lähdimme kaik yhes koos Moonlightiin, mutta sielläkin oli tylsää ja hiljaista (Buu). Yhden drinkin jälkeen olin valmis lähtemään ja niin teimmekin. Saimme loppujen lopuksi aikaiseksi aikas hyvät käytäväbileet, joista sain jopa ainakin yhden uuden Studivz-ystävän! Muutenkin oli ihan aivan totaalisen loistavaa, vaikka kaikki kaverit hyytyivätkin matkalle. Kaikkea on kokeiltu ja koko yö on valvottu. Kaikki muut olivat tylsiä ja jättivät minut yksin ennemmin tai myöhemmin, joten lähdin tuossa puoli viiden pintaan kauppaan ostamaan Sämpyä. Sen jälkeen vaeltelin ympäriinsä sämpyä särpien ja kyllästyin ja soitin miespuoliselle TT:lle erittäin järkevän ja virkistävän puhelun ja kiipeilin aidoilla. Nytpä tästä lähdenkin tekemään kielioppikoetta, onnea minulle!


Party on!

Vanhuus ei tule yksin

Hyvää syntymäpäivää minulle!

(Ja kaverille, jolla on sama syntymäpäivä, mutta on vaan kolme vuotta nuorempi.) Juurikin alkoi sataa kaatamalla, mutta ei se mitään, parin tunnin päästä koko elämä räjähtää. Kerron tarkemmin, kun toivun illasta. Eli ehkä joskus ensi viikolla.. Ikä painaa.

PS. Amsterdam oli I-HA-NA! Suosittelen aina ja ikuisesti kaikille!