Välihuomautus

Kello on puoli neljä. Olen viimeiset 16 tuntia yrittänyt kirjoittaa kahta sivun mittaista esseetä. Tähän mennessä minulla on valmiina rungot molemmista. Valmista pitäisi olla huomenna klo 15, jolloin toinen niistä kirjoitetaan Ihan Oikeasti ikään kuin välikokeena. Ei tästä tule mitään.

Mutta hyvää trancea olen sentään löytänyt ja fiilistellyt sen parissa. Hyvää! Hyvää! Hyvää! Lisäksi olen saanut huoneeni siivottua, tiskattua, käytyä kaupassa (kolmesti), siivonnut ipodini, päivittänyt sohvasurffausprofiilini ja kokannut ensimmäistä kertaa aikoihin.

Viikonloppu oli totaalinen menestys! Syntymäpäiväsankari saatiin yllätettyä ja ja läksiäiskaveri on saatu lähtövalmiiksi. Molempina iltoina meni Myöhään ja hauskaa oli niin paljon ettei ikinä. Juhlan järjestäjän toive toteutui ja menimme homobileisiin, joissa ei ollu ketään. Kolmen euron pääsymaksun sijasta pääsimme sisään ilmaiseksi ja ehdimme paikalle juuri kun illan esiintyjä aloitti shownsa. Itsehän en sitä katsonut, vaan hengailin poikain (muut tytöt olivat tietysti katsomassa showta) kanssa toisessa huoneessa ja yritin rauhoitella heitä. Poikaparat olivat aivan järkyttyneitä, koska he eivät olleet tienneet lähteneensä homobileisiin. Kaks isoa äijää takertui kauhusta kankeana käsivarsiini ja ruikutti minua teeskentelemään heidän tyttöystäväänsä hetken aikaa. Onneksi lähdimme kohtalaisen pian takaisin asuntolalle jatkamaan.

Ketsuppionnettomuus

Lauantaiaamuna kakkoskerros näytti teurastamolta, koska seinälle hartaasti levitettynä oli n. 2dl ketsuppia. Onneksi sotatanner siivottiin aika pikaisesti. Lauantain bileet olivat, jos mahdollista, vielä paremmat. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, mutta porukkaa oli ihan älyttömästi ja musiikki oli hyvää ja sain olla kaikkien ystävieni kanssa. Voiko muuta toivoa? Ei.

Sunnuntaina suoritin 2,5 h terapeuttisen hetken Orlandon kanssa, joka sisälsi 10 kilometriä kävelyä, 2 haikaraa, 10 uusnatsia, 45 minuuttia makoilua padon päällä ja 2,5 h avautumista. Oli ihan käsittämättömän hienon näköistä, kun takaisin tullessa nähtiin ihan mustien pilvien vyöryvän Magdeburgin ylle. En minä ole ennen nähnyt ison myrskyn lähestyvän tuolla tavalla. Näin salamoita ja kaikkea ja olin innoissani kuin pikkulapsi. Ja asuntolan pihaan ehdimme juuri kun alkoi sataa. Myrsky jatkui useamman tunnin ajan, mutta minä ja K viihdyimme Pradaan pukeutuvan paholaisen parissa huoneessani. Tosin välillä massiiviset salamat varastivat huomiomme elokuvalta ihan totaalisesti.

Tässä kohtaa alan pikkuhiljaa hajota siihen, että kaikki lähtevät kotiin. D lähtee ylihuomenna ja P sunnuntaina. Molemmat ovat ehdottomia valioyksilöitä ja varsinkin P:n lähtö harmittaa, koska hän kuuluu neljän suosikki-ihmiseni joukkoon täällä. Kuka minun kanssani nyt seisoo tylsissä bileissä nurkassa tuntitolkulla ja saa minut nauramaan niin, että juoma tursuaa nenästä ulos ja vatsalihakseni ovat kolme päivää kipeät? Ja seuraavana aamuna ajattelin aina, että kyseessä olivat yhdet parhaista bileistä.

Hemmetti. Tämähän on Alkio all over again, paitsi että tällä kertaa kaikki ihmiset katoavat ympäri Eurooppaa pelkän Suomen sijasta. Tosin, jos tuuri käy, menen elokuussa D:n kanssa Firenzeen, käyn P:n luona Belgiassa, K käy luonani Tampereella jossain kohti syksyä ja Orlando tulee tekemään maisterivaiheen Tampereelle.

Kello on neljä. Taidan nyt nukahtaa hetkeksi ja herätä kahdeksalta jatkamaan noita esseitä. Olen toivoton, myönnetään.