Maailman huonoin blogi

Hei vain!

Huomasin tuossa juuri, etten ole melkein kuukauteen kirjoitellut mitään. Olen ollut liikaa reissussa, juhlimassa tai nukkumassa edellisten yhdistelmistä aiheutuneita univelkoja pois. Ja viimeisen viikon ajan olen Ihan Oikeasti opiskellut. Pää hajoaa. Tänäänkin heräsin kahdeksalta kielioppikokeeseen (johon en jaksanut juuri valmistautua, uups), minkä jälkeen olen istunut koneella ja etsinyt selityksiä, käännöksiä ja rinnakkaistekstejä niinkin hienoille sanoille kuin die Landebahnschwelle, die Anflugkarte ja der Umkehrringbrennkammer. Hyviä englanninkielisiä käännöksiä edellä mainittujen lisätietojen kanssa otetaan vastaan ennen huomista. Kiitos.

Huomena minulle pukataan käteen kaksi 24:n tunnin koetta. Ei, en minäkään ollut kuullut moisesta aiemmin. Herr Schwarz antaa minulle siis kaksi käännöstä (kaksi eri kurssia) ja minulla on vuorokausi aikaa tehdä kunnolliset käännökset niistä. Kyllähän olin taas onnekas, koska kahden käännöksen takia minulla on oikeastaan vain 12 tuntia käännöstä kohden. Taitaa jättää nukkumatta. Perjantaina on aikaa lepäillä, kun junamatkailen kahdeksan tuntia Köpikseen/Malmöön, missä mamma ja pappa jo odottavat avosylin ja ruisleipäpaketti kourassa (toivottavasti!). Mukavaa. Saan normaalia ruokaa. Ja vähän vielä tuulettelua ennen reiliä. Saa nähdä, mitä siitä reilistäkään tulee. Suunnitelmat ihan auki eikä yhtään hostellia tai sohvaa varattuna. No, ihan sama. Kesällä on lämmin ja voi nukkua ulkonakin. Varsinkin jossain luonnon helmassa, kun ohjelmassa tosiaan ovat mm. Bled Sloveniassa ja Cincue Terre Italiassa.

Mutta Malmössä eli Kööpenhaminassa olisi tarkoitus viipyä viikonlopun ajan. Sitten "olen kipeä" enkä pääse maanantaina Ruotsinmaalta mihinkään, joten minun on Ihan Pakko tehdä englannin kielioppikoe vasta keskiviikkona tai torstaina, kun olen taas Magdeburgissa. Oli senkin kokeen kanssa hirveä vääntäminen, kun luulin koko ajan, että se olisi jo huomenna, mutta ehei, kun se on ensi viikon maanantaina klo 8:30 jolloin minä tasan tarkkaan olen Ruotsissa. Sitten erehdyin kysymään opettajalta yhden kaverin kuullen, että voinko tehdä sen kokeen joskus muulloin. Sitä ei olisi saanut missään nimessä tehdä, koska "Saksassa on niin pitkät lunttaamisen perinteet" ja jos joku tietää, että teen kokeen eri aikaan, siitä syntyy varmasti jotain kantelua, että muut ovat neuvoneet minua tai minä muita jnejne. Eilen kävin ruinaamassa kahden kesken taas asiaa, ja kyllähän se järjestyi. Laitan sähköposti Frau Wiesmannille palattuani Saksaan ja sitten käyn tekaisemassa sen kokeen.

Berliinissäkin on muuten taas tullut käytyä. Kolmesti, itse asiassa. Kolmena peräkkäisenä viikonloppuna. Oho. Mutta kun se on kiva paikka. En edes nähnyt N:a, mutta eipä se juuri haitannut, kun oli kaikenlaista muuta ohjelmaa. Kuten jalkapallon EM-finaali Brandenburgin portin katveessa satojen tuhansien musta-puna-keltaisten ihmisten keskellä. Älyttömän hieno päivä oli siihen asti, kunnes yleisö tajusi Saksan häviävän.

Valtiopäivätalo. Edustalla olevista urpoista ei tarvitse välittää.

Jihaa!

Faneja

Jatkan pakerrusta. Yhyy.

Välihuomautus

Kello on puoli neljä. Olen viimeiset 16 tuntia yrittänyt kirjoittaa kahta sivun mittaista esseetä. Tähän mennessä minulla on valmiina rungot molemmista. Valmista pitäisi olla huomenna klo 15, jolloin toinen niistä kirjoitetaan Ihan Oikeasti ikään kuin välikokeena. Ei tästä tule mitään.

Mutta hyvää trancea olen sentään löytänyt ja fiilistellyt sen parissa. Hyvää! Hyvää! Hyvää! Lisäksi olen saanut huoneeni siivottua, tiskattua, käytyä kaupassa (kolmesti), siivonnut ipodini, päivittänyt sohvasurffausprofiilini ja kokannut ensimmäistä kertaa aikoihin.

Viikonloppu oli totaalinen menestys! Syntymäpäiväsankari saatiin yllätettyä ja ja läksiäiskaveri on saatu lähtövalmiiksi. Molempina iltoina meni Myöhään ja hauskaa oli niin paljon ettei ikinä. Juhlan järjestäjän toive toteutui ja menimme homobileisiin, joissa ei ollu ketään. Kolmen euron pääsymaksun sijasta pääsimme sisään ilmaiseksi ja ehdimme paikalle juuri kun illan esiintyjä aloitti shownsa. Itsehän en sitä katsonut, vaan hengailin poikain (muut tytöt olivat tietysti katsomassa showta) kanssa toisessa huoneessa ja yritin rauhoitella heitä. Poikaparat olivat aivan järkyttyneitä, koska he eivät olleet tienneet lähteneensä homobileisiin. Kaks isoa äijää takertui kauhusta kankeana käsivarsiini ja ruikutti minua teeskentelemään heidän tyttöystäväänsä hetken aikaa. Onneksi lähdimme kohtalaisen pian takaisin asuntolalle jatkamaan.

Ketsuppionnettomuus

Lauantaiaamuna kakkoskerros näytti teurastamolta, koska seinälle hartaasti levitettynä oli n. 2dl ketsuppia. Onneksi sotatanner siivottiin aika pikaisesti. Lauantain bileet olivat, jos mahdollista, vielä paremmat. Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, mutta porukkaa oli ihan älyttömästi ja musiikki oli hyvää ja sain olla kaikkien ystävieni kanssa. Voiko muuta toivoa? Ei.

Sunnuntaina suoritin 2,5 h terapeuttisen hetken Orlandon kanssa, joka sisälsi 10 kilometriä kävelyä, 2 haikaraa, 10 uusnatsia, 45 minuuttia makoilua padon päällä ja 2,5 h avautumista. Oli ihan käsittämättömän hienon näköistä, kun takaisin tullessa nähtiin ihan mustien pilvien vyöryvän Magdeburgin ylle. En minä ole ennen nähnyt ison myrskyn lähestyvän tuolla tavalla. Näin salamoita ja kaikkea ja olin innoissani kuin pikkulapsi. Ja asuntolan pihaan ehdimme juuri kun alkoi sataa. Myrsky jatkui useamman tunnin ajan, mutta minä ja K viihdyimme Pradaan pukeutuvan paholaisen parissa huoneessani. Tosin välillä massiiviset salamat varastivat huomiomme elokuvalta ihan totaalisesti.

Tässä kohtaa alan pikkuhiljaa hajota siihen, että kaikki lähtevät kotiin. D lähtee ylihuomenna ja P sunnuntaina. Molemmat ovat ehdottomia valioyksilöitä ja varsinkin P:n lähtö harmittaa, koska hän kuuluu neljän suosikki-ihmiseni joukkoon täällä. Kuka minun kanssani nyt seisoo tylsissä bileissä nurkassa tuntitolkulla ja saa minut nauramaan niin, että juoma tursuaa nenästä ulos ja vatsalihakseni ovat kolme päivää kipeät? Ja seuraavana aamuna ajattelin aina, että kyseessä olivat yhdet parhaista bileistä.

Hemmetti. Tämähän on Alkio all over again, paitsi että tällä kertaa kaikki ihmiset katoavat ympäri Eurooppaa pelkän Suomen sijasta. Tosin, jos tuuri käy, menen elokuussa D:n kanssa Firenzeen, käyn P:n luona Belgiassa, K käy luonani Tampereella jossain kohti syksyä ja Orlando tulee tekemään maisterivaiheen Tampereelle.

Kello on neljä. Taidan nyt nukahtaa hetkeksi ja herätä kahdeksalta jatkamaan noita esseitä. Olen toivoton, myönnetään.

Iloista epäjuhannusta kaikille!

Tänä vuonna vietänkin Erilaista Juhannusta. Tai paremmin sanottuna en vietä juhannusta ollenkaan, koska ainoa yhdistävä tekijä Oikean, Suomalaisen juhannuksen ja tämän minun viikonloppuni välillä on sääsket. Ei grilliä, ei keskiyön aurinkoa, ei saunaa, ei järveä, ei kännisiä teinejä hoipertelemassa ympäriinsä eikä lonkeroa. Alaston mies ei kuitenkaan jää näkemättä, sillä minut aiotaan ilmeisesti raahata homobileisiin katsomaan miesstripparia. Voi kuinka iloinen olenkaan. Toivottavasti sokeudun ennen iltaa.

Syy tähän iloiseen illanviettoon on se, että maailman pienimmällä italialaisella on synttärit. S täyttää tänään 27 ja taitaa olla vanhin meistä. Aluksi on tarjolla normaalit yllätysbileet ja kakkua ja loppuillasta on juhlien järjestäjän mielestä AIVAN PAKKO mennä näihin homobileisiin. Veikkaan, että S on asiasta lähes yhtä innoissaan kuin minä.

Onneksi vietän alkuiltani jossain ruotsalaisessa juhannustapahtumassa. En tiedä siitä mitään muuta kuin sen, että saan siellä kanelipullia. Tämänkin tiedän vain siksi, että IKUS-seuralaiseni A ja C leipovat niitä tänään tuliaisiksi. Toivottavasti saan jotain muutakin normaalia ruokaa kuten viikko sitten pidetyissä multikulti-bileissä.. Kyseessä olivat siis monikulttuurisuuskekkerit, joissa ihmiset esittelivät kotimaataan ja omia ruokaerikoisuuksiaan. Kierrettyäni kaikki pöydät näytin siltä, että olin neljännellä kuulla raskaana, mutta kun se ruoka vain oli niin hyvää. Olin varta vasten paastonnut koko päivän!

Erityisesti minua ilahdutti ruotsalaispöytä, jossa oli mm. näkkäriä, juustoa (ja juustohöylä!), Kallen mätitahnaa, mutakakkua, kauralastuja, pipareita, kunnon pottumuusia, silliä, puolokkahilloa, Ahlgrenin autoja sekä LIHAPULLIA, joita syödessä pari kyyneltä ehkä vierähti poskelleni. Ja pöydän takana vielä hääri vaaleatukkainen ja sinisilmäinen nuorimies. Kyllähän oli kotoisaa. Harmittaa, etten ottanut kameraa mukaan. Olisin voinut kuvata pöydän ja laittaa sen otoksen sitten tietokoneen taustakuvaksi.

Näistä pienistä iloisista asioista huolimatta täällä on ollut viime aikoina aika paskaa. Ihmiset alkavat selvästi väsyä koko vaihtoon ja toisiinsa ja kouluhommat alkavat painaa päälle. Eräs "parhaimmista" kavereistani täällä kertoi minulle ystävällisesti eilen, että olen epämiellyttävä ja minun seurassani ei ole mukava olla ja kaikki ovat sitä mieltä. Minusta vain tuntuu, että hän on ainoa, joka on sitä mieltä. Hauskaa tässä on se, että kyseinen tyttö on itse ihan käsittämättömän hapan, hän ei pidä kenestäkään täällä ja näyttää sen, hän ei ikinä viihdy missään bileissä ja näyttää senkin ja hänellä ei ikinä näytä olevan hauskaa paitsi silloin, kun hän saa olla huomion keskipisteenä. Henkilökohtainen kyynel siis. Tästä illasta tulee hauska, koska A ei tod voi tulla S:n synttärijuhlille, koska A ei yllättäen pidä hänestäkään. Ja huomenna on luvassa läksiäiset kellarissa. Meillä on DJ:kin. Vähän tulee loistavaa.

TJ 35, sitten Münchenin kautta maalimalle.

Sääskiä ja säilykemansikoita

Minä ihan oikeasti luulin, että tiedossa olisi mukava ja rentouttava kesä ilman sääskiä ja muita ärsyttäviä inisijöitä. Kuten tavallista, olin väärässä. Suomessa noita hiton pörriäisiä on sentään vasta jostain kesäkuun puolivälistä, täällä niitä on ollut jo yli kuukauden. Ulkona - ja siten myös sisällä - on 30 astetta lämmintä, mutta ikkunoita ei voi pitää auki. Varsinkaan iltaisin, kun olisin edes hieman viileämpää. Tänään rikkoutui taas kerran sääskenpuremien kokoennätys. Sisäreidessä on sellainen Itävallan muotoinen möykky, halkaisija n. 3 cm. Kyllä, mittasin sen, koska olen huono arvioimaan. Kuvaa en myöskään laita, koska se voisi järkyttää ihan kaikkia.

Ja täällä on myös säilykemansikoita. Siis säilykemansikoita. Mansikoita, jotka on säilötty. Purkissa ja kevyesti sokeroituna! Löysin ne eilen kaupan hyllyltä ja koin vahvan mitvit-hetken. Kuka hullu niitä laittaa purkkiin?! Ovat varmaan yhtä herkullisia kuin säilykebanaanit, jotka ovat sellaisia limaisia, pehmoisia räkiä. Jos et ole maistanut, niin älä maistakaan. Hyi.

Tänään missasin taas kerran ratikan, mutta ensimmäistä kertaa olin niin kypsänä, että palasin kotiin jatkamaan uniani. Ei minulla olisi ollut kuin yksi luento, niin aivan sama. Puolenpäivän maissa havahduin ja kävin hölkkäilemässä ja myöhemmin rauhaani häiritsivät L&M, koska L halusi kameraa lainaan. Hän kuvitteli, että oli hauska juttu lingota puoliksi sulanutta jäätelöä A:n ikkunaan ja hän halusi ottaa kuvan tuotoksestaan. A ei yllättäen ollut yhtään huvittunut. Kun L oli saanut otettua valokuvansa, oli aika käydä lounaalla. Kävin ensimmäistä kertaa yliopiston ruokalan yläkerrassa syömässä. Kokemuksena jännittävä. Ruokakin oli hyvää, tosin saksalaisittain yhtä epäterveellistä kuin aina ennenkin. Otin sentään riisiä, enkä ranskalaisia :D Sitten olikin korkea aika mennä takaisin nukkumaan. Alkavat ehkä liikkua jo terveen rajamailla nämä meikäläisen unenlahjat, mutta eipä tässä juuri huvita muutakaan tehdä, kun aina on niin kuumaa ja tukalaa. Ja sääskistä.

Nyt jos koittais vähän käännellä. Tosin lähinnä haluttaisi mennä takaisin nukkumaan.

Fußball usw.

Apua! Koko maa on mennyt ihan erittäin totaalisen täysin sekaisin jalkapallon EM-kisoista. Homma alkoi ihan viattomasti pari kolme viikkoa sitten pienistä Saksan lipuista, joita alkoi näkyä autojen ikkunoissa. Siis sellaisia ihan lepattavia, jotka roikkuvat pienten lipputankojen nokasta. (Myös meidän bussikuskilla oli sellainen viime viikonloppuna, kun kävimme Rostockissa.)
Lippujen jälkeen katukuvaan alkoi ilmestyä musta-puna-keltaisia asusteita ja/tai asukokonaisuuksia. Nyt kisojen alettua ympäri kaupunkia on tarjolla valtavia screenejä ja varmasti myös jokaikisessä baarissa ja kapakassa ja ravintolassa voi katsoa jokaikisen ottelun.

Kävin Orlandon kanssa iltakävelyllä sunnuntaina, kun Saksa oli juuri voittanut ensimmäisen ottelunsa. Onneksi Orlandokaan ei pidä jalkapallosta, muuten olisin saattanut ehkä olla vähän kypsänä. Vähintään joka kolmas vastaantulija lauloi tai huusi jotain (erityisesti mieltäni lämmitti laulu, joka kertoi puolalaisten surkeista ominaisuuksista: ovat mm. asosiaalisia tämän tulkitsijan mukaan) ja vähintään joka toinen oli tukevasti kännissä. Alter Markt, jonne innokkaimmat fanit ja kaljamyyjät taitavat keskittyä kaupungin isoimman screenin vuoksi, oli peittynyt rikkinäisiin muovituoppeihin ja papereihin ja muuhun roskaan.

Tänään sain muuten myös ensimmäisen arvosanani täältä. Pyöreä ykkönen. Ai että. Eräät henkilöt saattavat muistaa kahden viikon takaisen tuskailuni kun yritin valmistautua esseeseen, jossa vertailin nuoremman Bushin sekä Clintonin talouspolitiikkaa, mikä aiheena on siis aivan käsittämättömän kiinnostava. Kolmen tunnin yöunien ja huomattavasti useamman tunnin tuskailun ja kohtausten jälkeen olin saanut jotain aikaan, ja sitten olikin aika mennä tunnille ja kirjoittaa essee ilman mitään muistiinpanoja. Seleevä. Tänään kyseiset esseet palautettiin ja olin saanut sadasta (100) mahdollisesta pisteestä 98. Ykkönen, silvuplee.

Viikonloppuna kävimme tosiaan Rostockissa ihan kaikenlaisten vaihtareiden kanssa. Meillä oli Ihan Oma bussi käytössä ja matka maksoi huikeat 30e sisältäen matkat, yöpymiset, aamupalat, kaupunkikierroksen, 23 kiinalaista, matkat kahtena eri päivänä Itämeren rannalle köllöttelemään, bussikuskin, joka humalassa suuteli minua kahdeksan kertaa poskille, tutustumiskäynnin Rostockerin panimolle sekä Rostocker-lasin. Ihan hyvä homma siis.

Kyllä, neljä vuotta lukion jälkeen minä hannutan Rostockissa.

Enkä ikinä innostunut siitä lukiossa.

Itämerihän se siinä.
Terapeuttinen vaikutus: huomattava.

Lähtö oli perjantaina klo 6:15 eli oikeasti 7:00, koska IKUSlaiset olivat älynneet varautua ainoan italialaisemme myöhästymiseen. Paluu sunnuntaina seitsemän pintaan, minkä jälkeen olin niin koomassa, että nukuin maanantaina yhteensä 18 tuntia. Itse olin perjantaina hyvin valvotun yön jälkeen fressinä ja ajoissa paikalla. Edellisenä iltana oli nimittäin perinteinen pöytäjalkapalloiluilta ja sen jälkeen vielä opiskelijabileet Gebäude 22:ssa, joten tuumin joskus neljän aikaan, että parempi valvoa koko yö kuin nukahtaa tunniksi ja herätä vihasena. Pöytäjalkapalloilu oli taas kerran tylsää ja olin varautunut siihen, että tylsyys jatkuisi suoraan kahdeltatoista kotiin ja peiton alle, joten olin collegehousuissa ja villasukissa liikkeellä. Meidät potkittiin ihan normaalisti puolenyön jälkeen ulos, mutta siinä kohtaa joku keksi, että nyt mennään bileisiin.

Yritin tietysti vikistä, että kengät vois olla aika kiva juttu, mutta eihän minua siinä kiireessä kuunneltu. Lähdin siis matkaan avaimen, kameran sekä mukin kanssa, mutta ilman kenkiä ja rahaa. Koska minulla ei ollut laukkuakaan, jaoin omaisuuteni eri ihmisille: kamera L:lle, avaimet K:lle ja muki vain johonkin nurkkaan. Jotenkin kypsyin taas vaihteeksi vaihtariseuraani, koska eräs toinen, varattu A hinkkasi varmaan kahdeksannen miehen kanssa tälle lukukaudelle ja espanjalaiset viihtyivät taas parhaiten keskenään jne.

Onneksi bongasin IKUS-C:n kaverin ja siirryin hänen seuraansa. M oli aivan ihastuttava, kuten tavallista ja kuten tavallista, ymmärsin hänen baijerilaista vääntöään paremmin kuin paikallista Hochdeutschia (MIKÄ MINUSSA ON VIKANA?!). M jopa antoi minulle toisen kenkänsä ja vietimme puolisen tuntia tanssien typerän näköisinä yhdellä jalalla. Varsinkin minä näytin typerältä n. 5-6 kokoa liian suuressa kengässä ja kolitseissa muiden juhliessa viimeisen päälle pyntättyinä. Lopulta vasen jalkapohjani kohtasi lasinsirun ja lähdin hakemaan kenkiä. Koin myös älyllisen hetken ja otin kenkien lisäksi mukaan käsilaukun, joka tosin oli kokoa Kannettava tasku. Siihen sain kuitenkin kerättyä kamerani ja avaimeni ja myöhemmin, M:n poimiessa leukaansa maasta, myös mukini. Miettikääpä kaikki hetkinen tykönänne tilanteen absurdiutta, niin ymmärrätte.

Vaikka M:lla olikin huono ilta, onnistuin mielestäni pelastamaan sitä aika hyvin. Meillä oli mm. noin vartin mittainen, äärimmäisen kiehtova keskustelu, joka lähti liikkeelle siitä, kun yritin keksiä sopivaa sanaa hänen surkeudelleen ja käytin niinkin hienoa termiä kuin butt-fucked. Tylsästi alkanut ilta osoittautui lopulta vallan mukavaksi ja viihdyin M:n kanssa pilkkuun asti, minkä jälkeen vaelsin sen kolmesataa metriä kotiin. Auringon noustessa päätin lähteä NP:hen (se lähikauppa), ihan vain siksi, koska voin. Ostin munia ja tein äärimmäisen hyvän aamupalan, pakkailin ja kävin herättelemässä matkakumppaneita ja sitten olikin aika lähteä Rostockiin.

Nyt vain olen ihan tuhannen poikki, joten en jaksa kirjoittaa järin seikkaperäisesti ko. reissusta. Myös Amsterdam on vielä purkamatta. Ääh. Tarkoitus oli, mutta päätinkin näköjään kirjoittaa romaanin torstai-illasta. Ja perjantaina lähdenkin turkkilaisen C:n kanssa Venetsiaan. Ihanan romanttista. Enää ei puutu kuin mies. No, kaikkea ei voi saada.


Hyvää yötä.

Dagen (morgon) efter

Ei, emme ole juoneet MITÄÄN sinistä!
Ei missään tapauksessa!

Minä ja E ja toinen syntymäpäiväsankari K ja jotain mystisiä miehiä,
jotka puolalainen K toi iloksemme (kA, miksi)

No olihan se tuhoisaa, tuo syntymäpäiväin vietto. Ensin tulivat C ja K luokseni kyläilemään ja K fiksasi tukkani, sen jälkeen lähdimme kaik yhes koos Moonlightiin, mutta sielläkin oli tylsää ja hiljaista (Buu). Yhden drinkin jälkeen olin valmis lähtemään ja niin teimmekin. Saimme loppujen lopuksi aikaiseksi aikas hyvät käytäväbileet, joista sain jopa ainakin yhden uuden Studivz-ystävän! Muutenkin oli ihan aivan totaalisen loistavaa, vaikka kaikki kaverit hyytyivätkin matkalle. Kaikkea on kokeiltu ja koko yö on valvottu. Kaikki muut olivat tylsiä ja jättivät minut yksin ennemmin tai myöhemmin, joten lähdin tuossa puoli viiden pintaan kauppaan ostamaan Sämpyä. Sen jälkeen vaeltelin ympäriinsä sämpyä särpien ja kyllästyin ja soitin miespuoliselle TT:lle erittäin järkevän ja virkistävän puhelun ja kiipeilin aidoilla. Nytpä tästä lähdenkin tekemään kielioppikoetta, onnea minulle!


Party on!

Vanhuus ei tule yksin

Hyvää syntymäpäivää minulle!

(Ja kaverille, jolla on sama syntymäpäivä, mutta on vaan kolme vuotta nuorempi.) Juurikin alkoi sataa kaatamalla, mutta ei se mitään, parin tunnin päästä koko elämä räjähtää. Kerron tarkemmin, kun toivun illasta. Eli ehkä joskus ensi viikolla.. Ikä painaa.

PS. Amsterdam oli I-HA-NA! Suosittelen aina ja ikuisesti kaikille!

Viva España! (y Berlin y Potsdam)

Kylläpä on kiireinen olo, kun en ole kahteen viikkoon ehtinyt kirjoittaa. Taidan nyt luopua suunnitelmistani antaa kattava raportti kaikista reissuistani. Sen sijaan käytän ranskalaisia viivoja :D Uusimmasta vanhimpaan siis, silvuplee.

Potsdam 3.5.

Lähdin lauantaiaamuna Berliinistä Potsdamiin, koska siellä oli luvassa Erasmus-retkeilyä. Tapasin muun porukan rautatieasemalla, mistä suuntasimme keskustaan. Järjestetty kaupunkikierros oli vallan kattava, tosin en morkkiksissani jaksanut kuunnella mitään, vaan ahdistuin keskenäni. Päivä parani huomattavasti, kun kierros loppui ja menimme Sanssoucin puistoon syömään piirakkaa (omenaa ja luumua, nam!). Tämän jälkeen meillä oli muutama tunti aikaa pyöriä keskenämme missä sattuu. Jumitin bulgarialais-tsekkiläis-slovakialaiseen kokoonpanoon ja sain taas nauttia omasta rauhasta, kun toinen puolikas ryhmästä väänsi tsekkiä ja toinen bulgariaa. Emme saaneet juuri mitään järkevää aikaiseksi, vaan kuljeskelimme ympäriinsä. Olisimme halunneet päästä Sanssouciin sisällekin, mutta opaskierrokset oli myyty loppuun jo Paljon Aiemmin. Tyydyimme siis vanhaan kasvihuoneeseen, josta myöhemmin oli remontoitu rokokoo-henkinen talo vieraille. Jännittävintä paikassa oli hauskan brittitädin lisäksi se, että saimme kokoa 57 olevat villatossut, jotka vedettiin kenkien päälle ja sitten saimme luistella ympäri taloa. Lopulta onnistuimme melkein myöhästymään junasta, koska bulgarialaiset halusivat välttämättä kiivetä vielä näkötorniin, emmekä ihan tajunneet, että matkaa rautatieasemalle oli se nelisen kilometriä..

Bulgarialainen E, tärkeä pää ja IKUS-A2.

The Male Model of the Year

Sanssoucia. Näyttäisi paremmalta kesemmällä.

R, J & E. J:lla melkein kiinnostaa.

Berliini 30.4-3.5.
- Lähdin vapuksi Berliiniin, koska tuntui, että kaikki olivat reissussa ja minulla ei hotsittanut jäädä keskenäni Magdeburgiin. Olihan sentään VAPPU. Tosin toisin kuin Suomessa, saksalaiset viettävät tätä työn juhlaa ihan oikeasti vasta 1.5.
- Kävimme N:n kanssa viettämässä tätä työn juhlaa Kreuzbergissä, jossa järjestettiin MyFest, valtava perhetapahtuma. Koko Kreuzberg oli täynnä esiintymislavoja, kojuja ja ihmisiä. Tosin en mene sanomaan, kuinka hyvin black metal sopii lapsiperheille..
- N oli edelleen käsittämättömän hauska tapaus :D Vannoin palaavani kesäkuussa, mutta nyt en ole enää ihan varma siitä, ehdinkö.

Madrid 23.-27.4. ft. TarspaTio Pepe. Puerta del Solin ja Madridin epävirallinen symboli
(virallinen on se karhu ja mansikkapuun)

- Opin, että rautatieasemien lippuautomaateissa käy Electron (varmaan ainoa asia koko Saksassa, missä Electron on ok).
- Halvaksi ja kivuttomaksi ajattelemani matka ei ollutkaan ihan niin halpa ja kivuton, koska jouduin matkustamaan ensin kuusi tuntia junalla Frankfurtiin ja siitä vielä kaksi tuntia bussilla Hahniin ja siitä vielä kaksi tuntia koneella Madridiin. Molemmat matkat suoritin hyvinvalvottujen öiden jälkeen, joten kokemus oli paikoitellen varsin kuluttava. Varsinkin, kun juniakin piti vaihtaa neljä kertaa.
- Halvaksi matka ei tullut siksikään, koska onnistuin tuhlaamaan 150 e vaatteisiin. Mutta kun minä tarvin uudet farkut! Ja uusia toppeja kesäksi! Ja toinen harmaa huppari! Ja uudet tennarit, jotka ovat kokonaan luonnon omista raaka-aineista ja siten erittäin ympäristöystävälliset!
- Poltin itseni, koska Madridissa oli koko ajan joku +25 varjossa ja hippasin siellä ympäriinsä minimaalisessa topissa ja sortseissa, jotta en sulaisi ihan täysin kokonaan.
- Korkeasta ulkolämpötilasta huolimatta itse taloissa on kylmä.
- Espanjalaiset (miehet) eivät tunne henkilökohtaista tilaa. Jokainen tarjokas tunkee naamansa noin puolen millin etäisyydelle ja mukaan vongutaan oikein urakalla. Ei kiitos tällä kertaa.
- Torstai-illan kunniaksi päätimme lähteä Tarspan kanssa kaapunnille (missä lauloimme täysillä PMMP:tä). Kävimme parissa baarissa, mutta enhän minä ollut tottunut moiseen kuumuuteen ja tupakansavuun, että pakkohan sieltä oli lähteä pois. Pakotin Tarspan vielä kaiken lisäksi kävelemään kotiin, vaikkei meillä ollut kovin tarkkaa käsitystä siitä, mihin suuntaan pitäisi lähteä. Eksyimme vain kerran. Mutta minulla oli ainakin hauskaa.
- Kävin hurjan jännittävässä metrossa, joka teki matkaa maan keskipisteessä. Piti meinaan tulla viidet piiiitkät liukuportaat ylös, ennen kuin pääsi takaisin maanpinnalle. Matka maanpintaan kesti n. 3 minuuttia ja 30 sekuntia, jos ei ollut ruuhkaa.
- Kävimme myös tutustumassa paikallisen nuorison yöelämään Tarspan ja Tarspan kämppisten kanssa. Yliopiston urheilukentällä järjestettiin boteillon (suom. pullo), jonne nuoret voivat tulla vetämään totaaliset lärvit ihan rauhassa. Espanjassa kun siis asutaan huomattavasti pidempään vanhempien luona kuin meillä Suomessa. Kyseinen tapahtuma muistutti hieman Ruisrockia, mutta ulkona vain oli pimeämpää.
- Syksyllä alan taas opiskella espanjaa.
- Madrid on ihan hiton ihana. Suosittelen kaikille.

Metro!120 cm leveä ilmapatja, joka piti puhaltaa suullisesti.
Olen lopultakin valmis (ja uupunut).

Tarspa ja voileipä Retirossa. Kyseessä on siis huhtikuu.

Pikakuulumisia

Täällä on oikeasti kesä. Koko loppuviikon on ollut lämmintä suunnilleen +25 ja meikä niin sulaa tänne. Tutkin tuossa aiemmin päivällä säätiedotuksia ja harmikseni huomasin, että torstaina Laivurissa taitaa sataa ja on vielä kylmäkin. Minä kun olin tulossa tuomaan toppavaatteita Suomeen, mutta en kyllä ajatellut, että joutuisin käyttämään niitä. Muuten odotan retkeä Suomeen suunnattomalla innolla. Olen jo katsonut Minervan ruokalistat valmiiksi, että voin keskiviikkona käydä syömässä oikeaa ruokaa järkevän määrän. Hitto, kun kyseessä on juuri sellainen päivä, että kaikki olisi hyvää. Pitää varmaan käydä kahdesti syömässä!

Met kävimmä eilen vuorella! Polish Guy kysyi perjantai-iltana yhdeksän aikaan, haluaisinko lähteä lauantai-aamuna yhdeksän aikaan hieman vaeltelemaan luonnonpuistoon. En tietystikään kieltäytynyt ulkoilumahdollisuudesta, joten aamulla pakkasimme kaksi autoa täyteen ihmisiä ja eväitä ja lähdimme ajamaan Harzia ja siellä sijaitsevaa Brocken-vuorta kohti. (Pakko hehkuttaa, että pääsin auton kyytiin. Ei koko ajan sitä iänikuista junaa, vaan auto! AUTO!) Mukanamme olevien tsekkiläisten takia kaikki tapahtui äärimmäisen hitaasti ja mutkien kautta. Ensinnäkin lähdimme puoli tuntia myöhässä. Sitten he halusivat käydä tutustumassa Harzin lähellä sijaitsevaan Wernigeroden pikkukaupunkiin. Kaupunki oli äärimmäisen söpö. Kaikki oli ainakin miljoona vuotta vanhaa ja talokanta koostui lähinnä Fachwerkhauseista. En tiedä tuolle suomenkielistä vastinetta, enkä nyt ehdi tutkia asiaa. Mutta kuitenkin niitä taloja, joissa on ne ihme ristikkorakenteet nähtävillä.

Puolalainen G ja minä.

Minä ja Orlando. Taustalla Fachwerkhaus jos toinenkin.

Puolen tunnin sijasta vietimme Wernigerodessa tunnin ja sitten pääsimme lopulta jatkamaan Brockenia kohti. Olimme Polish Guyn kanssa jo tässä kohtaa ihan hiilenä ylihitaiden tsekkiläisten takia. Siis voi herranjumala miten ihminen voi toimia niin hitaasti?! Tsekkeihin en kyllä ikinä muuta. Parkkipaikan etsiminenkin tietysti otti tsekkiläisiltä oman aikansa, joten vaeltamaan lähdimme jotakuinkin puolitoista tuntia myöhemmin kuin olin ajatellut. Ryhmämme jakaantui nopeasti kahtia eri kulkuvauhdin vuoksi (arvatkaapa vain, ketkä olivat hitaita) ja meidän ryhmämme kipusi vuorelle suunnilleen puolijuoksua. Minä tein luonnollisesti lievää kuolemaa, koska en ole oikein tottunut jatkuvan ylämäen kapuamiseen hirveässä helteessä ja suorassa auringonpaisteessa. Kiipeäminen kuitenkin kannatti, koska huipulla oli tuulen takia miellyttävän viileää ja näkymät olivat järkyttävän upeita. Huipulta olisi pitänyt nähdä Hannoveriin asti, mutta ilmeisesti siihen olisi tarvinnut kiikaria. Kuvat ovat muuten Polish Guyn, koska en ole ehtinyt vielä purkaa omaa kameraani. Ehkä sitten laitan lisää otoksia reissusta.

Poistulo oli huomattavasti kivuttomampaa kuin kiipeäminen. Tosin oma "oppaamme" (eräs magdeburgilainen poika, joka kuului seurueeseemme) halusi tulla eri reittiä alas. "Alussa saattaa olla hieman kiviä, mutta loppumatkasta tie on jo parempi." Tämä ilmaus "hieman kiviä" piti sisällään sen, että loikimme suunnilleen siirtolohkareiden kokoisten kivimöykkyjen päältä toiselle n. kahden kilometrin verran, koska sulamisvedet olivat vieneet maan aika tehokkaasti mukanaan. Koska se GPSsällinen ryhmä jäi Brockenin lähelle yöksi, minun oli määrä toimia kartturina Polish Guyn ajaessa. Onnistuin neuvomaan hänet oikealle tielle, minkä jälkeen pimenin ja heräsin Magdeburgissa siihen, että olin kuolannut Orlandon paidalle. Polish Guy oli onnistuneesti saanut meidät Magdeburgiin, missä sitten eksyimme. Käännyimme väärään suuntaan ja olemme nyt tutustuneet aivan uuteen alueeseen Magdeburgissa ja paikallistuntemus kasvoi kertaheitolla.

huipulla! 1142 metriä merenpinnan yläpuolella.

Illalla oli sitten tiedossa unkarilaisten läksiäiset. Porukasta erottui selvästi, kuka oli ollut Brockenissa ja kuka ei. Viisi ihmistä helotti naama ja hartiat punaisena. Unkarilainen B onnistui tekemään vaikutuksen erittäin loistavalla soittolistalla. Kerrankin kunnon trancea eikä mitään iänikuista ABBAa ja Madonnaa ja Nelly Furtadoa ja viimeisimpiä r'n'b-hittejä, jotka tuntuvat olevan valitettavan monen suosiossa täällä. Leikin sosiaalista ihmisten kanssa ja yhden aikaan muiden siirtyessä Elben rantaan rantabaariin (johon on jostain roudattu hillitön määrä valkeaa hiekkaa ja lökötuoleja, jotta ihmiset voivat kuvitella olevansa jossain muualla kuin Magdeburgissa) katsoin parhaaksi mennä nukkumaan.

Tänään kävimme kaupungilla kuljailemassa ja ihmettelemässä Suurta Kaupunkijuhlaa, joka tänään jatkui jo kolmatta päivää. Koko keskusta on täynnä pieniä kojuja, joissa myydään joko kaljaa, ruokaa tai krääsää. Lisäksi on tarjolla elävää musiikkia sekä pienimuotoinen tivoli (tosin laitteet oli ripoteltu yksittäin n. neliökilometrin kokoiselle alueelle). Kävimme tutustumassa tapahtumaan jo perjantai-iltana. Kävimme kuuntelemassa jotain hauskaa, covereita soittavaa soul-bändiä sekä hurvittelemassa paikalle kuskatuilla huvipuistolaitteilla.

Kyllä, edelleen on kertomatta Berliinistä ja Madridista ja kaikesta, mutta kun en vain jouda! Kuulin keskiviikkona kaiken lisäksi, että minun pitää tehdä kuusitoista (16) käännöstä heinäkuun puoliväliin mennessä. Ja vaivanpalkaksi saan hikiset neljä (4) opintopistettä. Kiitos! Enää on onneksi 14 ja puoli käännöstä tekemättä!

Nyt pitääkin jo mennä, kun meillä on A:n synttäreiden esibileet. Kaikkea se luova ihminen keksiikin!

Käytäväpeliä ja hampurilaisia

roskis Hampurissa :D

Koska olen ollut äärimmäisen kiireinen matkojeni ja muiden tekemisteni kanssa, en ole joutanut kirjoittamaan mitään. Tästäkin tulee vain tiivistelmä viimeisestä kahdesta viikosta. Yritän kyllä Ihan Oikeasti tiivistää!

Olen siis viimeisen parin viikon aikana ehtinyt
a) osallistua hauskoihin käytäväbileisiin, jotka jatkuivat aamukuuteen,
b) tutustunut italialaisen D:n italialaisiin ystäviin,
c) matkustanut Hampuriin ja palellut siellä
d) löytänyt Hampurista aamukuudelta kotireivit ja bilettänyt kattoterassilla, josta näki koko sataman
e) poikennut Madridissa Tarspalla, palanut ja tuhlannut liikaa rahaa
f) palannut Magdeburgiin, kokenut ahdistuksia ja ilmoittanut N:lle, että keskiviikkona (huomenna) tavataan Berliinissä.

Eli siis:

a&b) Torstai-ilta 17.4. alkoi aivan tavallisesti pöytäjalkapalloilun merkeissä. Tosin olin tällä kertaa jättänyt etutukan luonnontilaan eli auki, eikä kukaan tunnistanut minua. Minua tuijotettiin erittäin pitkään ja n. 40 ihmistä kysyi, mitä olen tehnyt itselleni. Pöytäjalkapalloilun riittäessä olimme ajatelleet siirtyä ruokalabileisiin, mutta D:n kolme kaveria olivat saapuneet Italiasta asti, joten pidimme sen sijaan käytäväbileet. Onnekseni/harmikseni olemme D:n kanssa lähes naapureita, joten sain nauttia bilehumusta viimeiseen asti. Oli ihan käsittämättömän hauskaa, vaikken osaa eritellä mitään tiettyjä juttuja. Bileemme olivat selkeästi menestys, koska paikalle saapui myös paljon ulkopuolisia eli paikallisia.

Saldo: yksi kuuteen osaan hajonnut sänky, yksi sammunut italialainen, paljon uusia lauluja, lukematon määrä taivutuksia, yksi kadonnut lasi, kymmenkunta häiriintynyttä naapuria.

En edes tiedä, mikä tämä on.

A & L sängyn raunioissa, meininki silti hyvä!

The Big Three sängyn raunioissa!

Perjantaina ei juuri ehtinyt lepäillä, kun illalla oli vuorossa ska-konsertti jollain klubilla. Lähdin matkaan italialaisten herrojen kanssa ja löysimme klubin sijasta tropiikin. Lämmintä oli n. +35 astetta ja ilman suhteellinen kosteus oli varmasti vähintään 99,7%. Järkyttävä sulaminen, joten tyydyin seuraamaan (tanssi)lavan tapahtumia kauempaa. Bändi, The Skatoons, oli vallan hauska ja tunnistin jopa yhden laulun, johon olin perehtynyt ennen keikkaa. Osasin siis laulaa mukana, jotta Endlich Sommerzeit!

c) Kotiuduin taas aivan liian myöhään/aikaisin ja lauantaiaamuna oli herätys seitsemältä. Olin jo niin univeloissani, etten tajunnut koko herätyskelloa, joten heräsin siihen, kun italialainen C oli taas oveni takana vonkumassa fööniä kaverilleen. Ja C:n onneksi satuin jo kolmatta kertaa olemaan erittäin puolipukeissa, kun hän sattui oven taakse.

Lämpömittarittomuuden takia otin reippaasti vain kesätakin mukaan, koska ajattelin, että nyt on kuitenkin jo kevät. Olin väärässä. Lämmintä n. +6 astetta. Palelin koko lauantain. Meitä oli siis Hampurissa iso porukka. Matkaan lähti 17 ja osa palasi eri aikaan ja osa palasi aivan eri maahankin. Kiertelimme vain kaupungilla ja kävimme syömässä. En juuri pitänyt Hampurista. Ei se mikään ihmeellinen ollut. Muutama nätti talo ja se oli siinä. Voi kyllä olla, että järkyttävästä kylmyydestä johtuva järkyttävä viiksetys vaikutti mielipiteeseeni.

Olin taas liian lyhyt, L auttoi.

Valmistautumista ryhmäkuvaan (odotimme taas hitaimpia)

Jännittävämmäksi kaikki muuttui illan siestan (päiväunet klo 21:30-23) jälkeen, kun lähdimme kartsalle. On muuten järkyttävän vaikea yrittää saada yli kymmenen hengen ryhmää toimimaan yhdessä yhtä aikaa. Koko ajan joutui odottamaan jotakuta jossakin vähintään viisi minuuttia (kyllä, siinä porukassa jopa minä olin täsmällinen). Porukka jakautui kahtia, koska eräs italialainen kärsi lievästä ruokamyrkytyksestä. Meidän porukkamme eksyi johonkin päin Hampuria S-Bahnien suosiollisella avustuksella ja lopulta hermostuin ja johdatin väen metroon, missä matkustimme pummilla yhden pysäkinvälin takaisin ihmisten ilmoille.

Suuntanamme oli siis Reeperbahn. Mikä yllätys. Porukkaa oli liikkeellä aivan järkyttävä määrä ja olen aivan satavarma, että se määrä neonvaloja näkyy avaruuteen asti. Myös möykkä oli korvia huumaavaa. Joka ikisestä baarista puski hirveä bassojytä. Illan aikana kävimme neljässä baarissa ja jossain kohtaa iltaa olin sulanut jo sen verran, että alkuperäisestä viidestä paitakerroksesta oli jäljellä enää yksi. Ja silti tuli tanssiessa lämmin. Viiden aikaan aloimme kyllästyä ja halusimme jo Fischmarktin (eräänlaiset markkinat satamassa joka sunnuntai klo 5/6-9:30) kautta hostelliin nukkumaan. Koska Reeperbahn oli täynnä poliiseja, minun oli helppo käydä kysymässä tietä kyseisille markkinoille. Ohjeiden lisäksi sain myös tiedon siitä, että nyt on vielä liian aikaista, koska huhtikuussa markkinat aukeavat vasta kuudelta. Selvä. Kiitos.

Löytyi! Ja minä palelen taas.

d) Menimme siis vielä yhteen baariin, mistä sitten lähdimme hakemaan Fischmarktia. Löysimme sen, mutta paikalla ei ollut ketään, koska kello oli vasta puoli kuusi. Sen sijaan löysimme käsittämättömän hienot kotireivit. Ihan loistavaa. Mikähän lie hippikommuuni sekin, koska talon viidestä kerroksesta neljässä oli juhlat käynnissä vielä aamukuudelta. Kellarissa ja ylimmän kerroksen terassilla oli jopa ihan omat DJ:t! Päädyimme italialaisten D:n ja C:n sekä D:n tyttöystävän terassille, missä kansa tanssi aivan onnessaan. Loput ryhmästämme häipyivät vähin äänin markkinoiden kautta kotiin, mutta me jatkoimme sinnikkäästi seitsemään asti. Silloin oli jo aivan valoisaa ja ihailtuamme kylliksi Hampurin satamaa lähdimme lopulta markkinoille, koska pakkohan meidän oli syödä kalamarkkinoiden kalaa.

Kalaa oli itse asiassa yllättävän vähän tarjolla. Kyseessä olivat lähinnä tavalliset markkinat, josta saattoi löytää ihan mitä tahansa ruokaa ja/tai rojua. Löysimme kuitenkin lopulta kalasämpylöitä myyvän kioskin sekä bulgarialaisen K:n, joka oli eksynyt muusta ryhmästä. Nautimme sämpylöistä ja seurasimme vierestä, kuinka D tyttöineen kikatti hillittömissä nousuissa ihan kaikelle mahdolliselle. Sänkyyn pääsimme kahdeksan aikaan ja herätys oli puoli yhdeltätoista, koska huone piti luovuttaa yhdeltätoista. Sunnuntaista en osaa sanoa oikein mitään. Kävelimme kovasti ja kävimme kasvitieteellisessä puutarhassa ja otin sata kuvaa kukista, kuinka jännittävää. Hermoni alkoivat myös kiristyä, koska kahden normaalin ihmisen lisäksi meidän ryhmässämme oli kolme valokuvaushullua, jotka halusivat pysähtyä kahden sekunnin välein ottamaan kuvia ihan kaikesta. Lisäksi kävin aamupalalla kiinalaisessa, jossa oikeasti Aivan Valtava lautasellinen HY-VÄÄ ruokaa maksoi kaksi ja puoli (2,5) euroa! Samaan aikaan italialaispojat nauttivat samanhintaista kahvia viereisessä kuppilassa. Pyh.

Torstaiaamun ja sunnuntai-illan välillä ehdin nukkua yhteensä n. 13 tuntia. Onneksi maanantai on vapaapäivä, ei tätä muuten kestä.

lapsi syöttää lintuja

yksi tsiljardista valokuvaushetkestä

kukka

Koska huomasin juuri, että minulla on hirvittävän hammassäryn (lääkäriin taas huomenna) lisäksi kahdeksan sivua kielioppitehtäviä huomiseksi, taidan nyt keskittyä niihin ja kerron Madridista (kohta e) myöhemmin. Paljon myöhemmin, koska huomenna lähden Berliiniin tervehtimään pitkästäpitkästä aikaa N:a ja viettämään vappua saksalaisittain. Lauantaiaamuna yritän jotenkin valua Potsdamiin, koska siellä on meidän erasmuslaisten retki (hinta 2,5e sisältää matkat ja ruuat ja pääsyt Sanssoucin linnaan, ei paha). Sunnuntaina olisi tarjolla grillausta, mutta ehkä ehdin jossain välissä kirjoittaakin jotain. Ja taas on kummia fonttiongelmia. En vaan tajuu. What-e-ver!

Obs!

Olen Madridissa huomisesta sunnuntaihin (23.-27.4.) ja W asuu sen ajan kämpässäni. Joten jos olen loppuviikosta muka skypessä, niin se en todnäk ole minä. Ei kannata yrittää mitään. Älkää soitelko, ellette halua treenata flaamianne.


(MINÄ LÄHDEN MADRIDIIN!! HAHAA!!)

Elämän suuria kysymyksiä

Tulin vain pohtineeksi noita lentokenttien turvallisuusjuttuja. Kiinteän hunajan saisi varmaan ottaa käsimatkatavaroihin, mutta entä juokseva hunaja? Pitääkö se jättää turvatarkastukseen? Kyseessä olisi siis iso purkki hunajaa.

Ei, en ajatellut viedä Tarspalle Madridiin tuliaishunajaa. Mietin vain. Apua.

Ostoksilla Orlando Bloomin kanssa

Tässä on nyt vähän kaikkea.

Tiistaina olimme Moonlightissa. Join mansikkapirtelön. Porukkaa oli – kuten tavallista – liikaa, eikä missään ollut mitään tilaa, joten minä, L ja italialainen Mikki vuorottelimme istumalla vuorotellen toistemme polvilla. Itse en onneksi koskaan joutunut alimmaiseksi, koska teräksiset reiteni eivät ehkä kuitenkaan olisi kestäneet n. 90-kiloisia äijiä. Moonlightista löysimme myös suunnattoman jännittävän lampun. Lamppu kirkastui (tai vaihtoehtoisesti sammui) kun sen jalkaa hipaisi. Emme oikein käsittäneet sen toimintaperiaatetta, mutta hiplasimme sitä silti n. kahden tunnin ajan erittäin innostuneina. Lisäksi sain taas yskähdellä vaivihkaa keuhkoni pihalle, kun muut polttivat. Täällä saa edelleen polttaa baareissa, ja minulla viiksettää. Heinäkuun ensimmäisenä päivänä täälläkin astuu tietääkseni se Suomessakin oleva kielto voimaan, mutta sitä ennen voin vain haista pahalle baarin jälkeen. Kyllästyin ja lähdin jo yhdentoista aikaan, koska tiedossa oli herätys klo 7.30 kielioppitunnille tarkastamaan artikkelitehtäviä. (Eivät muuten menneet kovin hyvin.)

Mistä sen voi tietää, milloin tulee määräinen ja milloin epämääräinen ja milloin käyvät molemmat vai käykö mitään ja voit viheltää hieman. Yhden tehtävän olin osannut jopa melko hyvin, mutta juuri se kohta, minkä opettaja päätti kysyä minulta, oli aivan päin honkia. Vaikutan varmasti älykkäältä! Pitää yrittää parantaa es-pronominin yhteydessä.

Tunnin jälkeen törmäsimme kahteen belgialaiseen poikaan, mikä aiheuttaa nyt sen, että joudun ensimmäistä kertaa kertomaan ihmisten oikeita nimiä. Hannes ja Wannes. Toinen on pitkä ja tumma ja karvainen ja toinen pienempi, kiharapäinen ja vaalea. He opiskelevat yhdessä jossain päin Ranskaa ja ovat Ihan Aina yhdessä. Ja minulla jaksaa aina huvittaa. Hannes ja Wannes. Wannes ja Hannes.

Eilen onnistuin kuin onnistuinkin pesemään pyykkiä, harmi vain, ettei ole kuivaustelinettä (ei, äiti, en aio ostaa sellaista). Jokainen ovenpäällinen ja ripa ja kahva ja selkänoja ja henkari oli täynnä pyykkiä. Auringonpaisteen ja muutenkin kaikin puolin mukavan ilman kunniaksi lähdin kameran kanssa lenkille. Minulla oli muuten vain t-paita, ohut huppari ja tuulihousut, heke teille siellä loskassa. Kuvasin kummallisia yksityiskohtia ja sain samalla urheiltua ja lisää pisamia.

Enää ei puutu kuin varashälytin

Liikennevaloissa. Tarkkasilmäisimmät näkevät myös minut.

Pyykkäyksen riemuja

Illasta kokoonnuimme katsomaan A&E:n kanssa A:n huoneeseen Täydellisiä naisia ja Greyn anatomiaa. Saksaksi dubattuna, tottakai! Täällä kun dubataan ihan kaikki, koska väkeä on niin paljon ja dubbaus ei siten tule niin kalliiksi. Mutta hassulta se kuulosti. Televisiohetken jälkeen A:n huoneeseen alkoi lappaa yhä enemmän porukkaa. Tutustuin lopulta myös Orlando Bloomiin! Hän on myös bulgarialainen tietojenkäsittelijä, joita täällä on ihan tuskaliikaapaljon. Nimi tulee siitä, ettei L osaa lausua hänen oikeaa nimeään. Siksi hän on meidän oma Orlandomme. Puoli yhden jälkeen siirryimme porukalla Festung Markiin, jossa on joka keskiviikko opiskelijabileet. Paikalla oli tällä kertaa huikeat 30 ihmistä, mutta ainakin oli tilaa tanssia. Valtasimme viiden hengen voimin koko tanssilattian, ja pian muutkin uskaltautuivat seuraksemme. Näytin varmasti taas sammakolta tehosekoittimessa, mutta ainakin voin kuvitella liikkuneeni. Tunnin kuluttua päätin haluta nukkumaan ja Orlando lähti myös, koska hän ei halunnut päästää pientä tyttöä yksin yönselkään. Kävimme mutkan supermarketin kautta (Kyllä, se on aina auki. Maailman paras lähikauppa, kun se ei ole edes kallis.) ja Orlando tarjoutui jopa kantamaan kolapulloni.

Tänä aamuna on koettu otsatukkatytön paluu. Olen tylsistyneenä leikellyt etutukkaani lyhyemmäksi ja tänään päästin sen valloilleen, kun lähdin koululle. Minua ei taaskaan tunnistettu. Kokeilin tukkaa jo sunnuntaina ja ranskalainen M ei tuntenut minua, kun osuimme käytävällä vastakkain. Aamulla A&E olivat tuijottaneet minua ratikkapysäkiltä, että kyllä sillä on Kaisun takki, mutta kuka ihme tuo tyttö on. Minulla piti olla tänään kolme luentoa, mutta kaksi niistä oli peruttu. Voi harmin paikka. Kulutin siis aikani hyödyksi ja lähdin Allee-Centeriin shoppailemaan. Löysin lopultakin harmaan hupparin itselleni sekä vasenkätisten kierrelehtiön. Vasenkätisten kierrelehtiö! Joku on kerrankin ajatellut meitä sorrettuja! Ei enää ikäviä painaumia eikä pullistuvia otsasuonia! Kerrankin voin kirjoittaa vapaasti! Olen ihan satavarma siitä, että kuulin enkelkuoron laulavan taustalla hoosiannaa, kun silmäni osuivat tähän nerokkaaseen tuotteeseen.

Random thoughts:

Ja koska kaikkia kiinnostaa, niin kyllä se maito taitaa sittenkin olla osasyyllinen migreeniini. Ostin jotain normaaleja jogurtteja ja söin niitä muutaman päivän ja joka päivä särki vain päätä. Hylkäsin jogurtit ja tadaa, olen taas kunnossa. Taidan siis panostaa niihin kalkkitabletteihin.

Olen ihmetellyt myös sitä, että miksi ihmiset hakeutuvat täällä samankieliseen seuraan. Pahimpana esimerkkinä toimivat espanjalaiset, joita ei edes näy yhteisissä tapahtumissa, koska heillä on omansa ja he haluavat vain olla keskenään. Mikä järki on edes lähteä ulkomaille, jos haluaa vain olla omanmaalaistensa kanssa. Kyllä minä sen ymmärrän, että siinä on hieno sosiaalinen turvaverkko ja on helppo kommunikoida ja ihmiset jopa ymmärtävät kieroa huumorintajuasi, mutta silti. OMFG. Taas kerran olen iloinen siitä, ettei täällä ole muita suomalaisia/pohjoismaalaisia. Satunnaiset kielitaidon puutteesta johtuvat ulkopuolisuushetket ovat pieni riesa, jos vertaa siihen, että olisin täällä vain suomalaisten kanssa ja pajattaisin koko ajan suomea ja välttelisin muita ihmisiä.

Harmittaa, kun ihmiset eivät muutu. Jos on ryhmä ihmisiä ja siihen tulee uusi ihminen, niin ulkopuoliset heti olettavat, että tämä uusi tyyppi on samanlainen kuin ne muutkin. L aina marisee (yleensä sentään edes vähän humoristisesti), että minäkin vihaan häntä, koska A&E eivät juuri pidä hänestä. A&E eivät oikeastaan pidä juuri kenestäkään täällä. Heillä on jokaisesta jotain sanottavaa, yksi pomottaa, yksi puhu huonoa ranskaa, yksi on vain ”outo”, yksi on tylsä ja niin edelleen. Opin vasta eilen IKUS-A:lta, että he eivät ole kovin pidettyjä täällä. Tosin se voi johtua siitä, että muut eivät tunne heitä tarpeeksi. Ikävää vain, jos minut leimataan heti samanlaiseksi. Minulla kun ei vielä ole ollut mitään ongelmia kenenkään kanssa. Eräs venäläistyttö tosin rassaa, mutta hänestä ei pidä kukaan, koska hän on aina hirveän ylimielinen, epäkohtelias ja hapan. Kaikki muut ovat olleet tähän mennessä hirvittävän mukavia, myös A&E. Kivaa tutustua ihmisiin.

Täällä on pakko taas ihailla sitä, kuinka anteliaita ihmiset ovat. Kaikki jaetaan ja kaikille tarjotaan ja toisia autetaan. Tätä samaa mietin jo Liettuassa ja siellä opin lopulta itsekin, että ei se sittenkään ole minulta pois, jos joskus annan jollekin jotain. Yleensä saan jotain takaisin jossain muussa tilanteessa, joten tilanne on loppujen lopuksi tasan.

Minulla oli myös jotain muistiinpanoja tätä tekstiä koskien, mutta en saa enää käsialastani selvää. No, ei se varmaan ollut mitään tärkeää.

Saksalainen tehokkuus

Hiphei! Meille tarjottiin jo tänään tutoreita! En olekaan ollut täällä kuin kolme viikkoa.

Näitä ihmisyksilöitä oli tarjolla neljä, joista yksi halusi ranskalaisen ja toinen on paikalla vain luentojensa aikana, koska hän (työ)matkustaa päivittäin Leipzigistä. Herää kysymys, koska hänet oikein saa kiinni, koska ei kai nyt kesken luentojen voi mitään tehdä.

Tänään on edessä jännittävät ajat. Yritän pyykätä! Minulla on UniCard (harmaa läpyskä, jolla voi sekä yliopistolla että minun ammattikorkeassani maksaa kaiken pyykistä ruokaan). Minulla on likaisia vaatteita. Minulla on pyykinpesuainetta. Tiedän missä on pyykkitupa. Mutta siihen se sitten jää. En tiedä, kuinka masiina toimii enkä tiedä sitäkään, onko kumpikaan kahdesta pyykkikoneesta vapaana, koska tässä talossa asuu n. 399 muutakin ihmistä, jotka todennäköisesti haluavat myös aina satunnaisesti pyykätä asioitaan. Varauslistaa ei ole. Echt toll.

Sateenkaaren päässä..

..on Gebäude 10. Kävin sunnuntaina ulkona vesisateessa. Kuuntelin ja lauloin täysillä PMMP:n kesäkavereita ja olin riemuissani. Näin myös sen sateenkaaren ja jopa sen molemmat päät. Mutta voisiko joku kertoa minulle, voiko saada sähköiskun, jos ipodin kuulokkeet kastuvat? Tyhmä kysymys, mutta naisia ja tekniikkaa ei ole luotu toisilleen.

Kiirettä on taas pitänyt, joten nyt tulee taas järkyttävä määrä kaikkea.

Torstaina sain ensimmäistä kertaa täällä ollessani pizzaa! Se helpotti suuresti ylikuivien luentojen aiheuttamaa lannistumista. A & E olivat tilanneet Pizza Hutista kaksi valtavaa pannupizzaa, joissa oli venyvää juustoa ja paljon suolaa ja rasvaa. Mmm. Huuhtelimme pizzan maun suustamme kolalla ja Jelzinillä ja siirryimme IKT:n puolelle, missä oli jo käynnissä joka torstainen Kickernabend eli pöytäjalkapalloiluilta. Kaikki olivat paikalla, joten pyörin vain innoissani ympäriinsä juttelemassa kaikille. IKUS-S heitti meidät puolenyön jälkeen pihalle, joten siirryimme A:n huoneeseen jatkamaan. Siellä L, bulgarialainen E sekä joku tuntematon korsto koettelivat hermojani huonolla läpällä ja näsäviisastelulla. Keräsin itseni A:n sängynpohjalta ja poistuin kiukkuisena paikalta. L juoksi perääni ja lepytteli minua vartin, mutta menin silti huoneeseeni. Vartin kuluttua siitä A&E tulivat huoneeseeni, jotta mitäs sitten tehdään. Ajattelimme ensin mennä häiritsemään Mr. Darcya, mutta hanke kaatui siihen, että kähisimme hänen ovensa takana viisi minuuttia siitä, kuka uskaltaa koputtaa. Lopulta huomasimme, että naapurihuoneesta kuului ääniä, joten ryntäsimme sinne. Turkkilaispojat U ja C varasivat juuri lentoja Pariisiin. Olimme heidän seuranaan siihen asti, kunnes huomasimme kellon olevan puoli neljä. A&E valuivat huoneisiinsa, mutta minä jumitin kunnon nörttinä tietokoneelle viiteen asti.

helliä tunteita!

puolalaisia

Perjantaina nuokuin edellisyön valvomisen johdosta puoleenpäivään, minkä jälkeen olin ahkera muutaman tunnin ajan. Kävin lenkillä ja jopa opiskelin! Sitten olikin jo korkea aika nukkua parin tunnin päiväunet. Heräsin uniltani – kuten tavallista – liian myöhään, ja sitten olikin jo kiire alakertaan etkoilemaan. Kakkoskerroksesta on ilmeisesti muodostumassa virallinen bilekerros. No, ainakin tietää, mihin kannattaa suunnata. Tällä kertaa ovensa oli avannut eräs puolalaisista tytöistä. Otimme huonoja valokuvia ja viisastelimme n. 30 hengen porukalla kolmisen tuntia. Tuona aikana L ehti ristiä minut, E:n ja A:n The Big Threeksi. Ei me nyt niin paljon olla yhdessä! Puoli kahdentoista aikaan siirryimme Projekt7:iin. Siellä oli tarjolla järkyttävän huono DJ ja halpaa alkoholia. Ensin mainitun takia jouduimme turvautumaan jälkimmäiseen. Jossain vaiheessa nihkeimmätkin alkoivat sietää paikassa soitettua musiikkia ja pian kaikki olivat tanssilattialla pogoilemassa typerän näköisinä. Itse C ei ollut paikalla, mutta löysin sieltä hänen hyvän ystävänsä M:n (joka on btw myös StudiVZ-ystäväni)! Jorailin M:n kanssa ja yritin ymmärtää hänen Baijerin-murrettaan. Puoli viiden kohdalla lähdimme kotiin (matkaakin oli jopa 200 metriä) ja tulimme belgialaisen W:n kanssa siihen tulokseen, että ei vaikuta nukkua, koska kuudelta on kuitenkin herätys ja lähtö Dresdeniin.

Frauenkirche

Lauantaiaamuna kuudelta herätyskelloni siis soi (ihan varmuuden vuoksi!) ja kokosimme itsemme ja lähdimme rautatieasemalle. Meitä lähti kaksi porukkaa, toinen ranskalais-belgialainen ja me Big Three vahvistettuna puolalaisella G:lla. Tiedoksi tietämättömille, että Dresden on Elben molemmin puolin sijaitseva Sachsenin (mulla vastustaa se Saksi) osavaltion pääkaupunki. Tämä n. 500 000 asukkaan kaupunki tuhoutui toisessa maailmansodassa lähes kokonaan. Joitakin rakennuksia jäi jäljelle, mutta suurin osa kaupungista koostuu vain uusista taloista.

Junamatka oli äärimmäisen tuskallinen. Ostimme halvan lipun, joka kävi vain hitaissa RE- ja RB-junissa. Matkan aikana oli kaksi vaihtoa. Harmi vain, että toinen vaihto meni jostain syystä reisille ja olimme tunnin jumissa Leipzigissä (eli M, testasin sen juhannusta varten). Käytimme aikamme hyödyksi ja vaeltelimme ympäriinsä ennen kuin oli taas aika palata kahdeksi tunniksi junaan. Dresdenissä porukkamme erosivat ja G lähti kaverinsa luokse. Jäimme siis A&E:n kanssa kolmestaan. Koska olemme kulturelleja ja pelottomia matkaajia menimme Pizza Hutiin tankkaamaan päivän varalle. Pizzakin oli tasan sama kuin torstaina.

Pizza Hut! Huomatkaa taustalla oleva kesä

Terveellisestä välipalastamme voimistuneena/virkistyneenä lähdimme tutkimaan kaupunkia. Kävelimme sinne tänne ja tytöt odottelivat välillä kärsivällisesti, kun minä leikin japanilaista ja kuvasin Ihan Kaikkea. Vanhan kaupungin alueella olivat oikeastaan kaikki tärkeimmät nähtävyydet, kuten ooppera, Zwinger ja Frauenkirche. Pyörimme pari tuntia ympäriinsä ihailemassa kaikkea, mutta sitten kyllästyimme. Menimme kaupungin isoimpaan kauppakeskukseen ja siellä satuimme ensimmäisenä Zaraan. Yön valvominen alkoi ehkä siinä kohtaa painaa päälle, koska keksimme etsiä kaikista rumimmat vaatteet kaupasta ja mennä sovittamaan niitä. Valokuvat kuuluivat luonnollisesti asiaan. Ängimme valtavan vaateläjän kanssa kolmestaan n. reilun neliömetrin kokoiseen koppiin, jossa tirskuimme 15-vuotiaina ja hyssyttelimme vuoronperään toisiamme. Lopulta olimme pukeutuneet ja saatoimme ottaa kuvia. Minulla oli muuten jalassani n. 12-sentin piikkikoroilla varustetut korkkarit. En pystynyt kävelemään niillä, mutta onneksi kopissa ei edes ollut tilaa siihen.

IhQdaa!!!!1

Innostuimme tästä ja suuntasimme seuraavaksi Pimkieen. Tutkimme ensin pukukopit ja totesimme, että täällä kokeillaan vain yläosia. Koppi oli tällä kertaa alle neliömetrin kokoinen ja verho oli huterampi, joten emme voineet liikkua kaikki yhtä aikaa. Kokeilemani PVC-takki oli järkyttävä ja erittäin hengittämätön, mutta se vaaleanpunainen tuubitoppi hopeisilla krumeluureilla oli lähes miellyttävä. Tämän jälkeen väsyimme pukuleikkeihin ja lähdimme etsimään kahvilaa. Päädyimme jäätelökahvilaan ja tietysti lankesin sikakalliiseen ja sikapieneen jäätelöannokseen, joka näytti päältä aivoilta ja oli sisältä huijausta eli kermavaahtoa. Tämän jälkeen jaksoimme käveleskellä taas hetken ympäriinsä, mutta kyllästyimme äkkiä ja soitimme toiselle porukalla ja tiedustelimme heidän liikkeitään. Liityimme heidän seuraansa kahvilaan, jossa istuimme – ja palelimme – yli tunnin. Vaikka aurinko lämmitti jo mukavasti, ei se juuri auttanut asiaa, koska istuimme varjossa.

aivojäätelö

Belgiasta W, P ja H sekä minä ja E

Seuraavaksi belgialais-ranskalaisen tiimin suunnitelmissa oli jatkaa vanhojen rakennusten tutkimista. Lähdimme heidän seurakseen, koska emme keksineet muutakaan. Tässä vaiheessa A ja toinen ranskatar C katosivat, joten jäimme pyörimään paikoillemme. Tanssahtelimme katusoittajien tahdissa ja otimme hienoja ryhmäkuvia ja puolen tunnin odottelun jälkeen tytöt palasivat, joten saatoimme jatkaa matkaa. Pojat halusivat yllättäen nähdä Volkswagenin tuotekehittelypaikan (tai joku sellainen, mikä lie), joten hyppäsimme ratikkaan – rote Karte für Schwarzfahrer! – ja menimme kaupungin kasvitieteellisen puutarhan kautta ihailemaan rakennusta, jossa oli paljon lasia sekä Volkswageneiden koreja. Jännittävää!

Sitten kello olikin jo niin paljon, että lähdimme A&E:n kanssa rautatieasemalle. Muu porukka tuli ystävällisesti saattelemaan meitä. Junassa simahdimme kaikki välittömästi. Onneksi heräsimme Leipzigissä vaihtamaan junaa, mutta Magdeburgissa pari tummaa miestä kävi tönimässä meitä, että hei, perillä ollaan. Kämpillä olimme puoli yhden aikaan yöllä. Aika tehokasta valvomista. Siinä kohtaa olin kuitenkin jo niin kuitti, että raahauduin vain sänkyyni ja sammuin.

Sunnuntaina heräsin 12 tunnin virkistävien ja äärimmäisen sikeiden yöunien jälkeen oikein tyytyväisenä. Muut olivat kuulemma valvoneet vielä viiteen, mutta itse olen sitä mieltä, että nukkuminen kannattaa aina. Pian IKUS-A huuteli minulle Skypessä, että mitä jos hän tekee kakkua ja tulee sinne. Luonnollisestikaan en vastustanut ideaa, joten iltapäivästä kokosimme porukan ulos auringonpaisteeseen syömään vielä lämmintä omenapiirakkaa. Ihanaa!

A, kakku ja auringonpaiste

Samassa tilaisuudessa sain myös vahvistuksen siitä, että Hampuri kutsuu ensi viikonloppuna. Myöhemmin iltapäivällä C tuli luokseni tandemtarkoituksissa. Saksan osuus meni vielä hyvin, koska piti juoruta koko viikon tapahtumat, mutta suomen osuus jäi taas aika vähälle. C oli sentään opetellut kuukaudet ja viikonpäivät ulkoa. Mutta ärrää se ei osaa sanoa. Perjantai tuottaa aivan ylivoimaisia vaikeuksia. Ei, se ei ole peljantai. Sunnuntai-iltaa vietinkin sitten SKÄL-jutun parissa. Lankarin julkaisun jälkeen tulevan hate mailin voi ottaa vastaan joku muu. En minä enää muistanut, mitä siellä tapahtui, koska siitä on jo niin kauan ja Saksan tapahtumat ovat vieneet kaiken huomioni.

Eilen jouduin heräämään ihan vain ruotsin tenttiä varten. Kirjoitin kaksi sivua kummallisuuksia oudosta aiheesta ja lähetin sen huolettomana Kivikselle. Katsotaan, miten käy. Veikkaan kolmosta, koska olen koko kurssin ajan saanut niitä käännöksistä. Päivällä ahdistuin ja lähdin käväisemään lenkillä, joka muodostui kahden tunnin pitkälliseksi vaellukseksi. Kävin tutustumassa kaupunginpuistoon, joka sijaitsee Elben uuden ja vanhan uoman välisellä saarella. Löysin kivan pienen (siis matalan, leveä se kyllä oli, kun Elbe tulvii aika hyvin nyt) ja istuskelin sen äärellä jonkin aikaa miettimässä syntyjä syviä. Takaisinpäin tullessani aloin ihmetellä, kun joka paikassa näkyi ja kuului poliisiautoja ja helikoptereita ja poliisivenekin.

Säkällä osuin kerrankin tapahtumien keskipisteeseen ja näin, kuinka Elben vanhaa uomaa pidettiin tiukasti silmällä. Paikalla oli jopa sukeltajia sekä veneytyneitä poliiseja. Kysyin eräältä toiselta uteliaalta, mistä mahtaa olla kyse, mutta hänkään ei tiennyt. Luin tuossa juuri, että kaksi vanhaa setää olivat olleet kanoottiretkellä ja juuri siinä kivassa pienessä koskessa heidän kanoottinsa oli kipannut. Toinen oli saatu pelastettua, toinen on edelleen hukassa. Olin ollut 20 minuuttia ennen onnettomuutta siinä rannalla kuikuilemassa. Eipä ihme, kun Elbe on tällä hetkellä n. kolme kertaa normaalia leveämpi ja vesi on yli metrin korkeammalla kuin yleensä ja puiden rungot ja pensaat ovat lähes kokonaan veden alla.

Elben pääuoma pari viikkoa sitten tulvattomana

Viiden aikaan menin A:n luokse tekemään erästä englannintehtävää, jonka olimme sitten kuitenkin ymmärtäneet väärin. Jaksoimme keskittyä siihen n. 10 minuuttia ja sitten keskustelimme henkevästi noin tunnin ajan, kunnes mahani ilmoitti, että nyt on aika lähteä kauppaan. Palatessani A ompeli Mr. Darcyn housuja kasaan samaan aikaan, kun itse Mr. Darcy rojotti nojatuolissa ja katsoi televisiosta ohjelmaa kummallisista japanilaisista tekemässä kummallisia asioita. Miksei Suomessa oli tuollaisia ohjelmia?! Illalla oli vielä tarjolla tsekkiläistä komediaa IKT:ssä, mutta käytimme lähinnä hyödyksi paikan uunia. Kerrankin sai käyttää uunia! Ja mitäkö valmistimme – pakastepizzaa!

Tänään on ollut vain väsyttävää ja tylsää. Ajattelin jopa opiskella tässä hetken ja järjestää kaikkea. Muodostin muuten tänään kontaktin paikallisiin opiskelijoihin! Mahtavaa, punahameinen tyttö tuli kanssani kirjastoon etsimään yhtä kirjaa minulle ja kun sitä ei löytynyt, kopioimme hänen kirjastaan tarvittavat sivut. Nimeä en kyllä taas muista. Tälle illallekin löytyi viisi minuuttia sitten ohjelmaa. Kahdeksalta menen A:n luokse, yhdeksän jälkeen menemme porukalla Moonlightiin, mutta itse ajattelin poistua ajoissa paikalta nukkumaan. Väsyttää.

Argh.

Roskiskanasta ja lauantain Hasselnightistakin selvittiin hengistä, mutta tämänpäiväinen suullisen viestinnän tunti vähensi elämänhaluani huomattavissa määrin. Argh.

meitä

käytäväbileet

Lauantaina oli siis Hasselnight eli kaupungin erään aukion – yllättäen Hasselbachplatz – ympärillä olevat baarit/grillit/pubit/vastaavat olivat ihan tupaten täynnä, koska jokaisessa oli jotain ohjelmaa. Ihan ensimmäiseksi minut ja L kutsuttiin poikkeamaan unkarilaisten luona ja siellä minulle selvisi, mistä koko päivän kuulemani jumputus oli lähtöisin. B asuu kuudennessa kerroksessa ja minä kolmannessa, mutta siitä huolimatta kuulin oikein hyvin hänen soittolistansa. Jumitimme paikalla noin puoli tuntia ja juttelin mukavia Z:n kanssa. Sitten pojat lähtivät uimaan (olivat selvinneet hengissä, näin heidät eilen!) ja me alakertaan puolalaisen K:n luokse etkoille. Yhdentoista jälkeen n. 30 hengen porukalla kaupunkiin. Pyörimme aikamme ympäriinsä, kunnes löysimme baarin nimeltä Escpae, jossa oli tarjolla kasarimusiikkia. Kaikki jorasivat tunteella parin tunnin ajan, minkä jälkeen keksimme, että mennäänpä johonkin muualle. Menimme ulos ja kävelimme viisi minuuttia sinne tänne ja palasimme Escapeen vielä kolmeksi tunniksi. Erityisen hauskaa seuraa sain slovakialaisesta R:sta. Vedimme käsittämättömän hienoja (not) muuveja ja minua ihan oikeasti kehuttiin. Uskomatonta. Ehkä se johtui reiluista pohjista, että ranskalaisen F:n arvostelukyky oli madaltunut niin paljon. Osa porukasta uupui matkan varrelle, mutta suurin osa meistä ryömi silti yhdessä kotiin siinä viiden pintaan.

Mr. Darcy ja Polish guy

Sunnuntai oli virallinen lepopäivä. Köllöttelin tyytyväisenä sängyssä ja myyrysin joskus iltakahdeksan pintaan teelle L:n luokse, mistä löysin myös muita ihmisyksilöitä. Maanantaina viikonloppuni jatkui edelleen, mutta olin hieman aktiivisempi. Kävin lenkkeilemässä, ostamassa tenttikirjan ja jopa luin sitä. Illalla kuulin puolalaisen K:n sairastuneen, joten hän antoi minulle lippunsa illan Erasmus-elokuvanäytäntöön. Menimme katsomaan saksalaista Hardcoveria, jossa vähän luuserimpi kirjailijamies tapaa vähän kovemman kundin ja sitten he alkavat puuhastella kaikenlaista ja tämä kovempi tapaus yrittää tehdä tästä luuserista coolimpaa. Juoni oli siis aika heppoinen, mutta itse elokuva oli ihan hauska. Oli vallan leuhkaa, kun koko sali oli varattu vain meille. Kaikki levisivät ympäri salia ja höpöttelimme enemmän tai vähemmän koko elokuvan ajan.

Eilen huoneessani ravasi koko ajan väkeä eikä mistään meinannut tulla mitään. Onnistuin myös rikkomaan sälekaihtimeni, jotka L korjasi näppärästi kuminauhalla :D Lopulta sain itseni edustavaksi ja siirryin ranskalaisen A:n ja brittiläisen E:n seuraan alakertaan jauhamaan tyttöjen juttuja ja valmistautumaan Moonlightiin. Tunnin huolellisen pohjustamisen jälkeen siirryimme Moonlightiin, missä olikin varmaan 30 vaihtaria. Pöytien ääreen ei enää mahtunut, joten istuskelin unkarilaisten kanssa ja höpöttelin tyhjiä. Puoli yhden aikaan lähdimme kotiin ja päätimme mennä häiritsemään Mr. Darcya. Hyydyin kuitenkin aika pian ja tulin nauttimaan muutaman tunnin yöunista ennen aamuluentoa.

Aamun luennot sujuivat kivuttomasti, vaikka olin nukkunut vain neljä tuntia ja olin englannin terminologian ryhmässä ainoa vaihtari. Kieliopissa päästiin lopultakin asiaan ja nyt minulle kerrotaan ehkä kuudetta kertaa määräisistä ja epämääräisistä artikkeleista ja nolla-artikkeleista. Kotitehtäviäkin saimme vaivaiset kolme aanelosta. Onneksi terminologiaa pitävä Prof. Dr. S oli vallan mukava ja ymmärrettävä ja netistä löytyvät saksa-englanti-saksa-sanakirjat ovat HIEMAN kattavampia kuin saksa-suomi-saksa-sellaiset.

Mutta se suullinen viestintä. Fr. S oli yhtä nyrpeä ja nihkeä ja huumorintajuton kuin ennenkin ja suosi iiiiiihania venäläissuojattejaan yhtä paljon kuin ennenkin. Venäläistytöt ovat käyneet hänen kursseillaan jo pari vuotta ja Fr. S on treenannut heidät huippuvireeseen. Se on ilmeisesti riittävä syy antaa heille kaikenlaisia etuoikeuksia. Tunnin alussa hän antoi meille 20 min aikaa valmistautua kahden minuutin puheeseen. Harvinaisen suullista viestintää, kun sai puhua minuutin tai pari ja loppuaika kyhjötettiin paperit sylissä ja kuunneltiin muiden juttuja.

Tunnin lopussa jaettiin opiskelijoita neljän hengen ryhmiin väittelyä varten ja kun kukaan ei halunnut ryhmään numero 2, päätti Fr. S, että arvotaan. Kuudesta ehdokkaasta neljä välttyisi tältä kauhealta kohtalolla. Eräs Erasmus-kaverini joutui tähän ryhmään ja hän nieli tappionsa kunnialla, mutta sitten kun eräs venäläistytöistä joutui ko. ryhmään, nousi hirveä haloo. Tämä venäläistyttö pakotti kaverinsa vaihtamaan, jotta hän itse pääsisi haluamaansa ryhmään. Fr. S:lla ei tietystikään ollut mitään tätä vastaan. Siinä kohtaa kaverini otsasuoni alkoi tykyttää vaarallisen näköisesti. Kun itse ilmoitin, että en ole ensi viikolla paikalla (enkä enää ikinä tulevinakaan viikkoina), totesi Fr. S, että yhden jo väittelyiden tuomariksi ilmoittautuneen tuttuni täytyy mennä tähän surullisenkuuluisaan kakkosryhmään. Koska eihän hän millään muotoa halunnut lemmikkityttöjensä joutuvan moiseen tehtävään. Pää räjähti, kun seurasin vieressä epäoikeudenmukaista kohtelua ja päätin, että minua ei enää tuolla kurssilla näy. Suomessa sentään oikeasti puhuimme suullisen viestinnän kursseilla – ja tiedoksi tietämättömille, että niitä on ollut monta.

Iltapäivästä olin niin hiilenä, että menin vain nukkumaan. Kahden ja puolen tunnin päiväunien jälkeen olin edelleen kärty, mutta sitten löysin Facebookista kiehtovaa ihmissuhdeinformaatiota eräästä vaihtaristamme, joten kirmasin välittömästi käväisemään ranskalaisen A:n luona. Pieni käväisyni vain venähti puolentoista tunnin avautumiseen sekä päätökseen siitä, että lauantaina menemme Dresdeniin.